Sanna Kekäläinen Kuva Elvi Rista

Ruotsalaisen keittokirjailija Anna Bergenströmin ohjeella valmistetut etikkasilakat voi mainiosti tehdä myös pakastesilakoista.

Annoksia
6
Vaikeustaso
Kohtalainen

Annan marinoidut etikkasilakat

Ainekset

600
g
silakkafileitä, esim. Merihyvä
1
kpl
punasipulia
purjoa
2
kpl
laakerinlehteä
1
rkl
kokonaisia valko- tai maustepippureita
Liemi
3
dl
vettä
5
rkl
väkiviinaetikkaa
4
rkl
sokeria
1.5
tl
suolaa
Paistamiseen
voi-öljyseosta

Työvaiheet

Sekoita liemen aineet keskenään. Anna makujen tasaantua sillä aikaa kun valmistelet muut aineet.

Kuori sipuli. Leikkaa se ja purjo ohuiksi renkaiksi. Rouhi pippurit karkeiksi. Taputtele sulaneet silakkafileet kuiviksi talouspaperilla ja paista kypsiksi pannulla voi-öljyseoksessa.

Lado paistetut silakkafileet kerroksittain punasipuli- ja purjoviipaleiden, laakerinlehtien ja pippurirouheen kanssa astiaan. Valuta päälle liemi. Anna jäähtyä kokonaan huoneenlämmössä. Peitä kelmulla ja nosta viileään muutamaksi tunniksi.

Tarjoa esimerkiksi ruisleivän tai keitettyjen perunoiden kanssa. Silakat säilyvät viileässä muutaman päivän.