Hapankorppulohi

Jenni - Kodin Kuvalehti on lisännyt 681 reseptiä
Sitruuna, tilli ja lohi ovat täydelliset yhdessä.
Resepti Emilia Kolari Kuva Pia Inberg

Grillattu lohi saa pintaansa rapeaa hapankorppua. Kala on täydellisintä, kun se on vielä hieman punertavaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8
15 min + 20 min
Helppo

Hapankorppulohi

Ainesosat

2
(à 600 g)
kirjolohifileetä
2
luomusitruunaa
2
rkl
dijoninsinappia
tl
hienoa merisuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
3–6
hapankorppua
1
dl
tuoretta tilliä pätkittynä
Lisäksi
vahvaa alumiinifoliota (leveä rulla, esim. Pirkka) ja leivinpaperia

Vaiheet

  1. Levitä pöydälle iso pala foliota ja päälle leivinpaperipala. Laita tarvittaessa kaksi foliopalaa rinnakkain. Nosta fileet leivinpaperiarkille vieri viereen. Nosta folion reunat leivinpaperiarkin päälle, jolloin saat reunallisen grillialustan.
  2. Nypi lohesta mahdolliset ruodot. Pese, puolita ja siivuta sitruunat.
  3. Leikkaa lohifileeseen viiltoja parin sentin välein, kuin suomujen suuntaisesti. Työnnä sitruunaviipaleet viiltoihin. Sivele pinnalle kevyesti dijoninsinappia. Ripottele päälle suola ja mustapippuri.
  4. Murskaa hapankorput ja ripottele ne lopuksi kalan pinnalle.
  5. Nosta kala alustoineen grilliparilalle. Grillaa keskilämmöllä 15–20 minuuttia, kunnes kala on juuri ja juuri kypsää tai paksuimmasta kohdastaan hieman punertavaa. Kypsymisaika riippuu fileen paksuudesta ja grillin kuumuudesta. Kuvun alla kala kypsyy nopeammin ja tasaisemmin.
  6. Nosta kala alustoineen isolle leikkuulaudalle ja pöytään. Viimeistele tillillä.