Sanna Kekäläinen Kuva Arto Vuohelainen

Panzanella-salaattiin piilotetaan kuivahtanut leipä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Vaikeustaso
Helppo

Italialainen leipäsalaatti

Ainekset

6
kpl
reilua viipaletta kuivahtanutta leipää
750
g
kirsikkatomaatteja
1
kpl
kurkkua
2
rkl
pieniä kapriksia
1.5
dl
mustia kivettömiä oliiveja
1
dl
basilikanlehteä
tai
1
dl
oreganonlehteä
Kastike
2
kpl
punasipulia varsineen
2
kpl
valkosipulinkynttä
3
rkl
punaviinietikkaa
1
tl
suolaa
2
tl
sokeria
mustapippuria
1
dl
oliiviöljyä

Työvaiheet

Tee ensin kastike. Kuori ja hienonna valkosipulit. Viipaloi kesäsipulit varsineen.
Laita sipulit kulhoon viinietikan, suolan ja sokerin kanssa. Anna maustua noin 5 minuuttia. Lisää joukkoon mustapippuri ja öljy.

Kuutioi leipä ja laita palat kulhoon viinietikkakastikkeeseen. Anna leivän maustua sillä aikaa, kun valmistelet muut aineet.

Puolita tomaatit. Kuori kurkku halutessasi ja kuutioi se. Laita kasvikset leipäpalojen joukkoon kapristen ja oliivien kanssa. Anna maustua viileässä noin tunti. Lisää salaattiin basilikanlehdet juuri ennen tarjoilua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla