Kiia Renko Kuva Pia Inberg

Raikkaassa jäädykkeessä maistuvat ananas ja basilika.

Annoksia
8
Vaikeustaso
Helppo

Ananas-basilikajäädyke

Ainekset

2
tlk
ananasmurskaa (á 227 g)
1
kpl
basilikaruukkua
maustamatonta jogurttia
5
kpl
kananmunankeltuaista
1.5
dl
sokeria
2
tl
vaniljasokeria
4
dl
kuohukermaa

Työvaiheet

Soseuta valutettu ananas ja basilikanlehdet.

Kiehauta kattilassa tilkka vettä. Laita kuumuutta kestävä kulho kattilan päälle. Mittaa keltuaiset ja sokeri kulhoon. Sekoita aineksia, kunnes sokeri on sulanut. Nosta kulho vesihauteesta ja vatkaa, kunnes seos on jäähtynyt ja vaahtoutunut. Mausta vaniljasokerilla.

Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita muiden aineiden kanssa yhteen. Kaada jäädykemassa 1½ -2 litran vetoiseen vuokaan. Peitä vuoka kelmulla. Jäädytä yön yli. Ota jäädyke pakastimesta 20 minuuttia ennen tarjoilua. Kasta vuoka nopeasti kuumaan veteen ja kopauta jäädyke tarjoiluastialle.

Vinkki! Siivilöi ananasmehu talteen ja nauti mehevänä tuoremehuna. Jäädykkeet voi pakastaa myös pienissä annosvuoissa.

Resepti Emilia Kolari Kuva Mikko Hannula
Lasivuokaan koottu kerrosherkku taltuttaa äkillisen kakkuhimon.
Lasivuokaan koottu kerrosherkku taltuttaa äkillisen kakkuhimon.

Kulhoon rakennettu mansikkakakku on tiramisun keveämpi serkku. Ricotta antaa kermavaahtoon keveyttä.

Annoksia
6
Valmistusaika
15 min + 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Mansikka-ricottakakku

Ainekset

2
dl
vispikermaa
1
rs (250 g)
ricottajuustoa
½
dl
sokeria
1
tl
vaniljasokeria
1
tl
luomusitruunan kuorta raastettuna
½-1
l
tuoreita mansikoita
100
g
savoiardikeksejä
Kostutus
¾
dl
sitruunamehua
¾
dl
vettä

Työvaiheet

  1. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon ricotta ja sokerit. Mausta sitruunankuoriraasteella.
  2. Puhdista ja viipaloi mansikat.
  3. Yhdistä sitruunamehu ja vesi. Kasta savoiardikeksit yksi kerrallaan.
  4. Asettele pieneen lasivuokaan neljä sitruunamehuun dipattua savoiardikeksiä. Lisää kolmannes mansikoista ja kolmannes ricotta-kermavaahdosta. Tee vielä kaksi kerrosta samoin. Säästä vähän mansikkaviipaleita pinnalle.
  5. Anna kakun vetäytyä jääkaapissa puolisen tuntia. Viimeistele tuoreilla mansikoilla.

Kommentit (0)

Resepti Taina Tellman Kuva Arto Vuohelainen
Tämä kakku ei hätkähdä odottelusta. Maku vain paranee, kun se saa haukkailla happea pöydässä.
Tämä kakku ei hätkähdä odottelusta. Maku vain paranee, kun se saa haukkailla happea pöydässä.

Oikea juustokakku rakennetaan kokonaisista, pehmeistä juustokiekoista. Herkullinen makupari juustoille on itse keitetty lakritsainen kirsikkahillo.

Annoksia
10
Valmistusaika
40 min + 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Juustokakku juustokiekoista

Ainekset

3
erikokoista juustokiekkoa (esim. vuohenjuusto, valkohomejuusto ja punahomejuusto)
Lisäksi
1
dl
saksanpähkinöitä
½
l
tuoreita kirsikoita
1
dl
mustikoita
3
dl
kirsikkahilloa
Lakritsainen kirsikkahillo
1
l
kirsikoita
½
dl
vettä
½
sitruunan mehu
3
dl
sokeria
1
dl
hillosokeria
½
rkl
lakritsajauhetta

Työvaiheet

  1. Tee kirsikkahillo edellisenä päivänä tai jo hyvissä ajoin aiemmin. Poista kirsikoista kivet. Mittaa kattilaan marjat, vesi ja sitruunamehu. Keitä 10 minuuttia. Kuori pinnalle nouseva vaahto. Lisää hillosokeri ja sokeri. Keitä toiset 10 minuuttia ja sekoita joukkoon lakritsajauhe.
  2. Anna valmiin hillon jäähtyä hetki ja kaada se puhtaisiin purkkeihin. Jäähdytä huoneenlämmössä. Anna hillon maustua jääkaapissa vähintään yön yli.
  3. Ota juustot jääkaapista kolme tuntia ennen tarjoilua. Kokoa kakku tarjottimelle. Koristele hillolla ja pähkinöillä.

Vinkki! Kirsikkahilloa jää yli muuhunkin herkutteluun. Hillo säilyy hyvin puhdistetuissa purkeissa jääkaapissa useita kuukausia.

Kommentit (1)

Vierailija

Mitä hä, vastaako tämä juustopöytää? Leivän tai keksin päälle ja hedelmien kanssa?

Resepti Suvi Ruster Kuva Elvi Rista
Omenasorbetin vihreyttä voi terästää muutamalla tipalla elintarvikeväriä.
Omenasorbetin vihreyttä voi terästää muutamalla tipalla elintarvikeväriä.

Raikas sorbetti on jälkiruokien aatelia. Vihreä houkutus syntyy kirpeistä omenoista ja säilyy pakastimessa vähintään kuukauden.

Annoksia
6
Valmistusaika
40 min + 6 t jäädytys
Vaikeustaso
Helppo

Omenasorbetti

Ainekset

3
dl
vettä
dl
sokeria
5
(noin 900 g)
Granny Smith -omenaa
2
limetin mehu
vihreää nestemäistä elintarvikeväriä

Työvaiheet

  1. Mittaa kattilaan vesi ja sokeri. Kiehauta ja keitä hiljalleen poristen 5 minuuttia, kunnes liemi on siirappimaista. Jäähdytä.
  2. Pese omenat, leikkaa lohkoiksi ja poista siemenkodat. Mittaa omenat, limettimehu ja sokeriliemi tehosekoittimen kulhoon ja pyöräytä tasaiseksi. Kaada omenasose siivilään ja paseeraa eli painele sose siivilän läpi kulhoon. Sekoita joukkoon pari tippaa vihreää elintarvikeväriä, kunnes saat sorbettimassalle kauniin heleän vihreän värisävyn.
  3. Kaada seos pakastuksen kestävään rasiaan. Nosta sorbettimassa pakastimeen ja anna jäätyä vähintään 6 tuntia. Sekoita sorbettia voimakkaasti sähkövatkaimella 4-5 kertaa jäätymisen kahden ensimmäisen tunnin aikana, jotta siitä tulee kuohkeaa.
  4. Ota sorbetti noin 10 minuuttia ennen tarjoilua huoneenlämpöön. Pyöräytä siitä palloja tarjoilumaljoihin.

Kommentit (0)

Resepti Riikka Kaila Kuva Panu Pälviä
Pienellä piristyksellä perinteisestä puurosta tuli salonkikelpoista.
Pienellä piristyksellä perinteisestä puurosta tuli salonkikelpoista.

Vispipuuro on vaihteeksi kultaista. Lakritsikerma maustaa sen luksusjälkkäriksi.

Annoksia
4
Valmistusaika
2 t
Vaikeustaso
Helppo

Appelsiini-tyrnivispipuuro

Ainekset

3
dl
tyrnimehutiivistettä
3
dl
vettä
1
dl
sokeria
½
(luomu)appelsiinin raastettu kuori
1
dl
appelsiinin mehua
1
dl
mannasuurimoita
Kastike
2
dl
kuohukermaa
2
rkl
sokeria
1
tl
lakritsinjuurijauhetta (esim. Urtekram)

Työvaiheet

  1. Mittaa tyrnimehu, vesi ja sokeri kattilaan. Pese appelsiini ja raasta sen oranssi kuori. Lisää kuori kattilaan. Purista mukaan appelsiinin mehu. Kuumenna neste kiehuvaksi ja vispilöi joukkoon mannasuurimot. Keitä puuroa viitisen minuuttia.
  2. Jäähdytä puuro jääkaappikylmäksi.
  3. Vatkaa jäähtynyt puuro kuohkeaksi sähkövatkaimella tai yleiskoneella.
  4. Vatkaa kerma kevyesti valuvaksi vaahdoksi. Mausta sokerilla ja lakritsinjuurijauheella. Tarjoa lakritsikerma vispipuuron kera.

Vinkki! Jos vierastat hapanta, vähennä tyrnimehun määrää ja lisää vettä.

Kommentit (0)