Teksti Kiia Renko Kuva Arto Vuohelainen

Vadelmat raikastavat suklaamoussen.

Annoksia
6
Vaikeustaso
Kohtalainen

Suklaamousse, lakritsikastike ja vadelmia

Ainekset

80
g
taloussuklaata
1
dl
maitoa
kaakaojauhetta
sokeria
5
kpl
kananmunanvalkuaista
Lisäksi
vadelmia
lakritsikastiketta
Koristeeksi
vadelmia
sitruunamelissaa
syötäviä kukkia
varrastikkuja

Työvaiheet

Sulata suklaa vesihauteessa: kuumenna kattilassa pari senttiä vettä. Laita teräskulho kattilan päälle ja suklaa paloina kulhoon. Kuumenna hiljalleen sekoitellen, kunnes suklaa on sulanut. Älä päästä höyryä kulhoon, ettei suklaa muutu rakeiseksi. Jäähdytä 10–15 minuuttia.

Sekoita erillisessä kulhossa maito, kaakaojauhe ja sokeri. Yhdistä seos suklaan kanssa. Vaahdota valkuaiset. Kääntele vaahto varovasti suklaaseokseen.

Laita lasin pohjalle vadelmia, niiden päälle suklaamoussea ja moussen päälle vähän lakritsikastiketta. Tee niin monta kerrosta kuin haluat. Jätä päällimmäiseksi muutama vadelma. Koristele halutessasi yrteillä tai syötävillä kukilla. Laita lasin päälle varrastikku, johon pujoteltu vadelmia tai muita marjoja ja kukkia tai yrttejä.

Resepti Kiia Renko Kuva Nico Backström
Annoksia
10-12 palaa
Vaikeustaso
Helppo

Suklaakakku

Ainekset

Kakkupohja
1
ps
valmista suklaakakkuainesta, esim. Dr Oetker tai Maizena
kostutukseen maitoa
Täyte
1
ps
vanhan ajan vaniljakastikeainesta
dl
maitoa
2
dl
aprikoosihilloa
Kuorrutus
50
g
voita
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
2
dl
tomusokeria
2-3
rkl
kylmää kahvia
2
rkl
kaakaojauhetta
Pinnalle
kaakaojauhetta

Työvaiheet

  1. Paista kakku pussin ohjeen mukaan. Jäähdytä, halkaise ja kostuta pohjalevy kevyesti maidolla.
  2. Sekoita vaniljakastikejauhe kylmään maitoon. Anna sakeutua 10-15 minuuttia. Huomaa, että pakkauksessa on kaksi pussia jauhetta, mutta yksi pussi riittää yhden kakun väliin.
  3. Levitä aprikoosihillo kakun pohjalevylle. Levitä sen päälle paksu vaniljakiisseli. Nosta kakun toinen puolikas täytteen päälle. Jos täytettä pursuaa yli reunojen, kaavi se pois veitsellä.
  4. Sekoita kuorruteaineet notkeaksi tahnaksi. Levitä kuorrute kakun päälle ja reunoille. Siivilöi teesihdillä kaakaojauhetta kakun päälle vähän ennen tarjoilua.

Vinkki! Voit levittää kakun väliin lempihilloasi. Kakun reunat voi koristella lisäksi paahdetuilla mantelilastuilla.

Kommentit (0)

Resepti Miia Seppälä Kuva Sari Rantanen

Helppo piparijuustokakku maistuu ihanasti kanelilta ja suklaalta ja odottaa sopivaa herkkuhetkeä kätevästi pakastimessa.

Annoksia
10
Valmistusaika
30 min + 6 t
Vaikeustaso
Helppo

Jäädytetty piparijuustokakku

Ainekset

Pohja
150
g
piparkakkuja
75
g
voita tai margariinia
Täyte
200
g
maitosuklaata
2
dl
kermaa
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
200
g
rahkaa
1
dl
sokeria
2
tl
kanelia
2
tl
vaniljasokeria

Työvaiheet

  1. Sulata voi. Murskaa piparit esimerkiksi kaulimella vahvassa muovipussissa hienoiksi murusiksi. Yhdistä murut ja sula voi.
  2. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Taputtele voi-pipariseos pohjalle tasaiseksi kakkupohjaksi. Laita vuoka jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.
  3. Palastele suklaa kulhoon. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikroaaltouunissa alhaisella teholla välillä sekoittaen. Vatkaa toisessa kulhossa kerma vaahdoksi.
  4. Sekoita keskenään loput täytteen ainekset. Kaada mukaan hieman jäähtynyt sula suklaa. Lisää kermavaahto varovasti käännellen massan joukkoon.
  5. Kaada massa vuokaan pohjan päälle ja tasoita. Pakasta kakku vähintään kuudeksi tunniksi tai tarpeen mukaan. 
  6. Ota kakku sulamaan noin 20 minuuttia ennen tarjoilua, jotta se ehtii hieman pehmetä. Koristele kakku vaikkapa suklaarouheella, valmiilla marengeilla ja kinuskikastikkeella.

Resepti on julkaistu alun perin Miia Seppälän kirjassa Kanelin tuoksua ja tähtinauhaa (2017, Moreeni). Miia Seppälän perheen jouluiseen kotiin voit kurkistaa Kodin Kuvalehdessä 24/2017.

Kommentit (0)

Vaikeustaso
Helppo

Marjasalaatti ja valkosuklaamousse

Ainekset

Marjasalaatti
5
dl
vadelmia
5
dl
boysenmarjoja
dl
lakkoja
Liemi
2
dl
vettä
1
dl
sokeria
Valkosuklaamousse
4
dl
kermaa
200
g
valkosuklaata
2
prk (à 200 g)
maustettua sitruunarahkaa

Työvaiheet

Marjasalaatti

  1. Keitä sokeriliemi. Kuumenna vesi kattilassa ja lisää joukkoon sokeri. Anna hautua kunnes sokeri on liuennut. Jäähdytä.
  2. Sekoita jäiset marjat kulhossa ja annostele ennen ruokailua maljoihin. Kaada jokaiseen maljaan sokerilientä makeuttamaan marjoja.

Valkosuklaamousse

  1. Mittaa kattilaan 2 dl kermaa ja lohko joukkoon valkosuklaa. Sulata suklaa tasaiseksi samalla sekoittaen.
  2. Vaahdota loppu kermavaahto ja lisää sitruunarahkan kanssa kuohkeasti jäähtyneen sulan suklaan joukkoon.

Kommentit (0)

Resepti Marja Samuli Kuva Arto Vuohelainen
Vaikeustaso
Helppo

Mustaherukkainen hedelmä-tyrnisalaatti

Ainekset

8
kypsää, kiinteää luumua
4
kypsää, kiinteää nektariinia
1
pss (200 g)
pakastemustaherukoita
1
dl
tyrnihyytelöä tai pakastetyrnisurvosta
1-1½
dl
sokeria
1
dl
vettä
1
kanelitanko
rkl
sitruunamehua
(50
g
kokonaisia pakastetyrnimarjoja)
Tarjoiluun
esimerkiksi vaniljakastiketta

Työvaiheet

  1. Leikkaa pestyt luumut ja nektariinit ohuiksi paloiksi.
  2. Pane pannulle mustaherukat, tyrnihyytelö tai -survos ja hyytelön lisäksi noin desi, survoksen lisäksi noin puolitoista desiä sokeria, vesi, kanelitanko ja sitruunamehu.
  3. Kuumenna sekoittaen ja anna kiehua pari minuuttia. Nosta sivuun ja lisää luumu- ja nektariinipalat ja halutessasi kokonaiset tyrnimarjat.
  4. Jäähdytä ja poista kanelitanko. Tarjoa esimerkiksi vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa.

Kommentit (0)