Resepti Riikka Kaila Kuva Piia Arnould
Hyydyke on kuin korea joululahja siikaruusukkeineen ja kurkkunauhoineen.
Hyydyke on kuin korea joululahja siikaruusukkeineen ja kurkkunauhoineen.

Hyydyke on juhlava lisä joulun kalapöytään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6 annosta
Valmistusaika
2 t 30 min
Vaikeustaso
Kohtalainen

Siika-kurkkuhyydyke

Ainekset

5
liivatelehteä
3
rkl
sitruunamehua
3
dl
kuohukermaa
½
ruukkua tuoretta tilliä
1
pkt (200 g)
maustamatonta tuorejuustoa
1 ½
tl
roseepippuria
1
tl
suolaa
Päälle
150
g
graavisiikaa
½
kurkku
½
ruukkua tilliä
1
tl
roseepippuria

Työvaiheet

  1. Laita liivatelehdet reiluun kylmään veteen likoamaan viideksi minuutiksi. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi. Purista liivatteista vesi ja liuota ne sekoitellen kuumaan sitruunamehuun. Anna liivateliemen jäähtyä hieman.
  2. Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Hienonna tilli. Sekoita kermavaahdon joukkoon tuorejuusto, tillisilppu, rouhittu roseepippuri ja suola. Kaada liivateliemi ohuena nauhana hyydykemassaan ja sekoita tasaiseksi.
  3. Kaada massa kelmulla vuorattuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan, jonka vetoisuus on noin 1 litra. Anna hyytyä jääkaapissa vähintään pari tuntia tai seuraavaan päivään.
  4. Kumoa hyydyke tarjoiluvadille.
  5. Koristele hyydykkeen pinta reilusti graavisiikaruusukkeilla, kurkkusuikaleilla, tillillä ja roseepippurilla.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kesähelteillä maistuu kevyt salaatti, jonka ainekset saat vaikka torilta. Saat salaatista vegaanisen vaihtamalla jogurtin kaurafraîcheen ja hunajan vaaleaan siirappiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Torikauppiaan salaatti

Ainekset

1
pieni (300 g)
kukkakaali
1
nippu (250 g)
porkkanoita
1
nippu (200 g)
retiisejä
1
kesäsipuli varsineen
Kastike
200
g
turkkilaista jogurttia
1
rkl
dijoninsinappia
1
rkl
hunajaa
1
rkl
kapriksia

Työvaiheet

  1. Huuhdo kasvikset. Paloittele ne samankokoisiksi haarukkapaloiksi. Retiisit voit halutessasi käyttää kokonaisina. Hienonna sipuli.
  2. Pyöräytä ainekset kulhossa sekaisin.
  3. Vatkaa jogurtti, sinappi, hunaja ja kaprikset keskenään. Valuta kastike kasvisten joukkoon. Viimeistele hienonnetuilla sipulinvarsilla.

Ohje Emilia Kolari Kuva Mikko Hannula

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Lasse Lecklin
Punajuuret pikkelöidään joulumausteisessa liemessä. Tuloksena on täydellinen maku ja väri.
Punajuuret pikkelöidään joulumausteisessa liemessä. Tuloksena on täydellinen maku ja väri.

Mieto etikkaisuus, siirappi ja hapokkaat puolukat saavat punajuuret maistumaan kaikkien jouluruokien kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
15 min + 1 t + 2 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Pikkelöidyt puolukka-punajuuret

Ainekset

500
g
pieniä punajuuria
1
punasipuli
1–2
dl
puolukoita (pakaste)
Pikkeliliemi
2
dl
punaviinietikkaa
1
dl
siirappia
1
tl
suolaa
½
tl
kokonaisia mustapippureita
5
kokonaista neilikkaa
2
tähtianista
1
kanelitanko

Työvaiheet

  1. Keitä punajuuret juuri ja juuri kypsiksi. Jäähdytä ne, poista kannat ja irrota kuoret vetäisemällä. Leikkaa isoimmat punajuuret kahtia, käytä pienet kokonaisina.
  2. Kuori ja halkaise punasipuli. Leikkaa se lehdenohuiksi viipaleiksi.
  3. Nostele punajuuret kerroksittain punasipulien ja puolukoiden kanssa litran vetoiseen, kannelliseen lasipurkkiin.
  4. Mittaa punaviinietikka, siirappi ja mausteet kattilaan. Kiehauta sekoittaen ja kaada kuuma liemi kasvisten päälle. Ravistele purkkia. Anna jäähtyä ja nosta jääkaappiin.
  5. Anna punajuurten maustua jääkaapissa 2–3 päivää. Heiluttele välillä purkkia, jotta ainekset maustuvat tasaisesti. Niistä irtoaa säilytyksen aikana lientä.
  6. Tarjoa lisäkkeenä joulupöydässä. Käytä viikon kuluessa.

Kommentit (0)

Resepti Riikka Kaila Kuva Anna Huovinen
Rosollirösti on joulunajan paras kasvispihvi.
Rosollirösti on joulunajan paras kasvispihvi.

Rakastettu rosolli kokee hienostuneen muodonmuutoksen. Röstinä rosolli on ruokaisampi, varsinkin mädin ja smetanan kera.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8 kpl
Valmistusaika
35 min
Vaikeustaso
Helppo

Rosolliröstit

Ainekset

3
keitettyä perunaa
3
punajuurta
2
porkkanaa
1
sipuli
2
munaa
1
tl
suolaa
1
tl
ripaus mustapippuria rouhittuna
Täytteet
1
prk (120 g)
smetanaa
50
g
mätiä
tillinoksia

Työvaiheet

  1. Raasta perunat ja raa'at juurekset karkeaksi raasteeksi. Kuori ja hienonna sipuli. Sekoita raasteet, sipuli, munat, suola ja pippuri keskenään.
  2. Muotoile 8 röstiä leivinpaperin päälle uunipellille.
  3. Paista röstejä 225-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia, kunnes ne saavat hieman väriä.
  4. Nostele röstit tarjoiluvadille ja koristele ne smetananokareella, mädillä ja tillinoksilla.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Lasse Lecklin
Lusikallinen graavisiikatartaria kruunaa alkupalalautasen.
Lusikallinen graavisiikatartaria kruunaa alkupalalautasen.

Raikas graavisiika, sitruuna, smetana ja mäti ovat lyömättömän hyvät yhdessä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
20 min + 1 vrk
Vaikeustaso
Helppo

Graavisiikatartar

Ainekset

4
(à 150 g)
tuoretta siikafileetä (suomustamatonta)
2
rkl
karkeaa merisuolaa
¾
tl
sokeria
1
tl
roseepippureita
Tartariin
1
pieni punasipuli
½
ruukkua ruohosipulia
1
tl
sitruunan kuorta raastettuna
1
rkl
sitruunamehua
1
rkl
vaaleaa siirappia
1
tl
dijoninsinappia
Viimeistelyyn
ruohosipulia hienonnettuna
roseepippuria
siianmätiä

Työvaiheet

  1. Nypi siikafileistä ruodot. Ripottele fileiden päälle suola, sokeri ja kevyesti murskatut roseepippurit. Käännä fileet lihapuoli vastakkain, kääräise voipaperiin ja nosta lautasella jääkaappiin. Anna kalan suolautua jääkaapissa noin vuorokausi.
  2. Vetäise kalafileiden päältä pois ylimääräiset mausteet veitsen lappeella. Poista nahka terävällä veitsellä. Leikkaa kala pieniksi kuutioiksi.
  3. Kuori ja pilko punasipuli mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Hienonna ruohosipuli. Sekoita tartarin kaikki ainekset keskenään.
  4. Tarjoa kulhosta saaristolaisnäkkärin kanssa tai jaa tartar ruokalusikoihin vadille ja tarjoa alkupalana. Viimeistele ruohosipulilla, roseepippurilla ja siianmädillä.

Tee ihanan rapeaa saaristolaisnäkkäriä tällä reseptillä:

Kommentit (0)