Annoksia
40
Vaikeustaso
Helppo

Lohi-perunasalaatti

Ainekset

10-12
rasiaa (á 400 g)
pariisinperunoita, pakaste tai 5 kg varhaisperunoita
6-8
punasipulia
4
prk (á noin 250 g)
kapriksia
oliiviöljyä
aromisuolaa
sitruuna- ja mustapippuria
persiljaa
2
kg
graavilohta
2
kg
tuoretta, ohutta parsaa

Työvaiheet

  1. Keitä perunat kahdessa tai kolmessa erässä. Kiehauta ne pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada vesi pois. Jos käytät varhaisperunoita, harjaa ne ja keitä suolavedessä kypsiksi.
  2. Kuori ja suikaloi punasipulit ohuiksi. Valuta kapriksista vesi.
  3. Sekoita muut aineet yhteen paitsi lohi ja parsa. Mausta makusi mukaan ja säilytä peitettynä jääkapissa, isossa, mielellään laakeassa kulhossa seuraavaan päivään, jotta saat salaattiin voimakkaamman maun.
  4. Tarjoilupäivänä kuullota parsoja muutamassa erässä minuutti tai pari paistinpannulla öljyssä.
  5. Kokoa salaatti tarjoilulautaselle haluamallasi tavalla. Säilytä jääkaapissa peitettynä tarjoiluun asti.

Vinkki! Voit sirotella salaatin päälle sormisuolaa juuri ennen tarjoilua.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Pia Inberg
Sitruuna, tilli ja lohi ovat täydelliset yhdessä.
Sitruuna, tilli ja lohi ovat täydelliset yhdessä.

Grillattu lohi saa pintaansa rapeaa hapankorppua. Kala on täydellisintä, kun se on vielä hieman punertavaa.

Annoksia
8
Valmistusaika
15 min + 20 min
Vaikeustaso
Helppo

Hapankorppulohi

Ainekset

2
(à 600 g)
kirjolohifileetä
2
luomusitruunaa
2
rkl
dijoninsinappia
tl
hienoa merisuolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
3–6
hapankorppua
1
dl
tuoretta tilliä pätkittynä
Lisäksi
vahvaa alumiinifoliota (leveä rulla, esim. Pirkka) ja leivinpaperia

Työvaiheet

  1. Levitä pöydälle iso pala foliota ja päälle leivinpaperipala. Laita tarvittaessa kaksi foliopalaa rinnakkain. Nosta fileet leivinpaperiarkille vieri viereen. Nosta folion reunat leivinpaperiarkin päälle, jolloin saat reunallisen grillialustan.
  2. Nypi lohesta mahdolliset ruodot. Pese, puolita ja siivuta sitruunat.
  3. Leikkaa lohifileeseen viiltoja parin sentin välein, kuin suomujen suuntaisesti. Työnnä sitruunaviipaleet viiltoihin. Sivele pinnalle kevyesti dijoninsinappia. Ripottele päälle suola ja mustapippuri.
  4. Murskaa hapankorput ja ripottele ne lopuksi kalan pinnalle.
  5. Nosta kala alustoineen grilliparilalle. Grillaa keskilämmöllä 15–20 minuuttia, kunnes kala on juuri ja juuri kypsää tai paksuimmasta kohdastaan hieman punertavaa. Kypsymisaika riippuu fileen paksuudesta ja grillin kuumuudesta. Kuvun alla kala kypsyy nopeammin ja tasaisemmin.
  6. Nosta kala alustoineen isolle leikkuulaudalle ja pöytään. Viimeistele tillillä.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Pia Inberg
Tabboulehin voi valmistaa jääkaappiin odottamaan tarjoilua.
Tabboulehin voi valmistaa jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Tabbouleh-salaatin kesäversio syntyy ohrahelmistä ja tuoreista yrteistä. Ruokaisa salaatti sopii minkä vain kesäruuan pariksi.

Annoksia
8
Valmistusaika
10 min + 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Ohratabbouleh

Ainekset

3
dl
ohrahelmiä (Torino)
1½ l vettä ja 1 tl suolaa keittämiseen
1
dl
siemensekoitusta
1
ruukku
tilliä
1
ruukku
minttua
1
ruukku
ruohosipulia
½
dl
rypsiöljyä
½
dl
sitruunamehua
2
tl
sitruunankuorta raastettuna
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
Päälle
tuoreita yrttejä ja siemensekoitusta

Työvaiheet

  1. Keitä ohrahelmet kypsäksi suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan eli noin 15 minuuttia. Valuta ohra siivilässä, huuhdo kylmällä vedellä ja valuta hyvin. Kumoa kulhoon.
  2. Paahda siemensekoitus kevyesti kuivalla valurautapannulla. Anna jäähtyä.
  3. Hienonna yrtit, mutta säästä pari oksaa koristeluun. Lisää ohran joukkoon.
  4. Lisää siemenet, öljy, sitruunamehu ja -kuoriraaste sekä suola ja pippuri ohran joukkoon. Kauho sekaisin. Anna maustua jääkaapissa noin tunti. Viimeistele yrteillä ja siemensekoituksella.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Pia Inberg
Rapea kukkakaali-sillisalaatti on uusien perunoiden uusin ystävä.
Rapea kukkakaali-sillisalaatti on uusien perunoiden uusin ystävä.

Lepytä silli kermaisella sitruunakastikkeella ja kokoa salaatti kukkakaalista, retiiseistä ja punasipulista.

Annoksia
8
Valmistusaika
15 min + 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Silli-kukkakaalisalaatti

Ainekset

1
pkt (150 g)
kevytsuolattuja sillifileitä (ruodottomia)
1
pieni (400 g)
kukkakaali
1
nippu (200 g)
retiisejä
2
(puna)sipulia varsineen
2
prk (à 150 g)
ranskankermaa (ei kevyttä)
1
rkl
dijoninsinappia
1
rkl
sitruunamehua
1
rkl
hunajaa
½
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Huuhdo ja kuivaa sillifileet talouspaperiin. Paloittele pieniksi kuutioiksi.
  2. Huuhdo kasvikset. Viipaloi kukkakaali ja leikkaa viipaleet veitsellä muruiksi. Puolita ja viipaloi retiisit. Hienonna sipulit varsineen.
  3. Sekoita ranskankerma, sinappi, sitruunamehu, hunaja ja mustapippuri kulhossa. Lisää sillit ja hienonnetut kasvikset. Sekoita. Anna maustua jääkaapissa puoli tuntia, niin maut tasoittuvat mutta kukkakaali on vielä rapeaa.

Vinkki!  Jos pidät mehevästä salaatista, voit tehdä sen päivää aiemmin jääkaappiin. Sillin suolaisuus imee kasviksista nestettä, jolloin kukkakaalit pehmenevät ja kastike löystyy.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Anna Huovinen
Herkkä perhospasta sopii juhlaan.
Herkkä perhospasta sopii juhlaan.

Paahtaminen nostaa parsan ja fetan maut uusiin korkeuksiin ja saa makaronisalaatin maistumaan täysin uudelta. Salaatti kestää hyvin jääkaapissa yhden yön.

Annoksia
10
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu parsa-pastasalaatti

Ainekset

Paahdetut parsat
1
pkt (500 g)
vihreitä parsoja
2
rkl
oliiviöljyä
½
tl
mustapippuria
2
tl
(ruokokide)sokeria
½
tl
suolaa
2
pkt (à 200 g)
aitoa fetajuustoa
1
dl
siemensekoitusta
Pastapohja
1
pkt (500 g)
pastaperhosia (farfalle)
vettä ja suolaa keittämiseen
½
dl
sitruunamehua
½
dl
oliiviöljyä
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
1
ruukku
tuoretta oreganoa
2-3
vartta (50 g)
kevätsipulia

Työvaiheet

  1. Valmistele ensin parsat. Puhdista ne ja napsauta tyvestä kuiva pala pois. Paloittele parsat kolmeen osaan.
  2. Sekoita kulhossa öljy, mustapippuri, sokeri ja suola. Pyöräytä parsat mausteöljyssä ja kumoa ne leivinpaperin päälle pellille. Valuta feta ja murenna se parsojen lomaan. Ripottele päälle siemenet.
  3. Paahda parsoja ja fetaa 250-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Jäähdytä vetäisemällä parsat leivinpaperin avulla tasaiselle alustalle. Jos parsat unohtuvat liian pitkäksi aikaa kuumalle pellille, ne menettävät värinsä.
  4. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Valuta pasta ja jäähdytä se kylmän, juoksevan veden alla. Valuta hyvin ja kumoa pasta kulhoon. Lisää sitruunamehu, oliiviöljy, suola ja pippuri.
  5. Hienonna oregano ja kevätsipuli. Lisää ne pastan joukkoon. Kumoa joukkoon jäähtyneet fetat ja parsat, mutta säästä osa salaatin pinnalle. Pyöräytä sekaisin. Säilytä jääkaapissa tarjoiluun saakka.
  6. Kumoa salaatti tarjoiluvadille. Ripottele päälle loput fetat ja parsat sekä tuoreita yrttejä.

Vinkki! Voit tehdä salaatin valmiiksi juhlapäivän aamuna tai edellisenä iltana.

Kommentit (0)