Resepti Marja Samuli Kuva Ullamaija Hänninen

Ruokaisan salaatin perunoiden annetaan maustua kastikkeessa jo  hyvissä ajoin ennen tarjoilua.

Annoksia
4
Vaikeustaso
Helppo

Savulohisalaatti

Ainekset

300
g
savulohta
500
g
uutta perunaa
100
g
tuoreita, pieniä parsoja
1
pieni punasipuli
1
sitruunan mehu
ripaus
sokeria
Kastike
½
dl
sherryviinietikkaa
rkl
sinappia
3
rkl
silputtua basilikaa
1
rkl
hunajaa
1
murskattu valkosipulinkynsi
½
tl
suolaa
½
tl
pippuria
dl
oliiviöljyä

Työvaiheet

  1. Yhdistä kastikeaineet tehosekoittimessa. Lisää lopuksi öljy sekaan ohuena nauhana koneen käydessä.
  2. Keitä uudet perunat kypsiksi, valuta vesi ja jäähdytä ne. Puolita perunat tarvittaessa kulhoon ja lisää sekaan kastike.
  3. Kuori parsojen varret kevyesti, leikkaa puumainen alaosa ja kiehauta 1-2 minuuttia kiehuvassa, suolalla maustetussa vedessä. Valuta ja pieni sopiviksi annospaloiksi perunoiden joukkoon.
  4. Viipaloi kuorittu punasipuli ohuiksi renkaiksi. Pane viipaleet kulhoon ja purista pinnalle sitruunan mehu. Ripottele päälle sokeria. Jätä sivuun. Pilko savulohi annospaloiksi.
  5. Yhdistä salaatin ainekset kevyesti nostellen, niin että kalapalat pysyvät ehjinä. Lisää sekaan salaattikastike. Anna makujen vetäytyä noin 15 minuuttia ennen tarjolle nostamista.
  6. Koristele kesäisesti esimerkiksi syötävillä kukilla tai yrteillä.

Kommentit (0)

Resepti ja kuva Mari Karttunen
Kun näet keltaisia kukkia, mene niiden luo ja etsi nuoria, vielä nupussa olevia versoja. Kerää talteen ja valmista kuin parsakaali.
Kun näet keltaisia kukkia, mene niiden luo ja etsi nuoria, vielä nupussa olevia versoja. Kerää talteen ja valmista kuin parsakaali.

Oletko ihmetellyt, mikä on tuo teiden pientareilla ja joutomailla kasvava, keltaisena kukkiva kasvi? No sehän on peltokanankaali. Villiyrtti parhaasta päästä.

Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Peltokanankaalia, inkiväärilohta ja paistettuja perunoita

Ainekset

peltokanankaalin kukkaversoja
800
g
ruodotonta, nahatonta lohta
6
cm
pala tuoretta inkivääriä
3
dl
soijaa
Paistamiseen
voita
Lisäksi
500
g
perunoita
suolaa, mustapippuria

Työvaiheet

  1. Kuori inkivääri ja leikkaa se poikkisyin mahdollisimman ohuiksi siivuiksi.
  2. Leikkaa lohi neljään viipaleeseen. Kaada soija leveään, matalaan kulhoon. Ripottele sekaan inkiväärilastut ja aseta lohi päälle. Anna maustua 15-20 minuuttia, käännä välillä, jotta lohi maustuu molemmin puolin.
  3. Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi ja paahda ne pannulla kypsiksi. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista kala.
  4. Kypsennä peltokanankaalit pannulla käännellen voi-öljyseoksessa noin 3–4 minuutin ajan.

Kommentit (0)

Resepti Sanna Kekäläinen Kuva Reetta Pasanen
Gazpachosalaatissa kirpeys ja raikkaus yhdistyvät onnistuneesti.
Gazpachosalaatissa kirpeys ja raikkaus yhdistyvät onnistuneesti.

Espanjalaisen keittoklassikon gazpachon hengessä syntyy raikas salaatti. Siinä keiton raaka-aineet kuutioidaan pieniksi paloiksi ja maustetaan viinietikalla ja oliiviöljyllä.

Annoksia
4-6
Valmistusaika
15 min + 10 min maustuminen
Vaikeustaso
Helppo

Gazpachosalaatti

Ainekset

1
pieni punasipuli
2
kevätsipulia
2
tl
suolaa
2
tl
sokeria
1
tl
rouhittua mustapippuria
½
dl
(sherry)viinietikkaa
2
reilua viipaletta hyvää maalaisleipää (kuutioituna noin 2 dl)
2
makeaa suippopaprikaa
1
kurkku
1
dl
hyvää oliiviöljyä
2
tomaattia

Työvaiheet

  1. Viipaloi sipulit. Laita ne kulhoon ja ripottele päälle suola, sokeri ja pippuri. Kaada joukkoon viinietikka ja sekoita hyvin. Anna maustua noin 5 minuuttia.
  2. Leikkaa leivästä reunat pois ja kuutioi leipä. Kuutioi paprika ja kurkku. Lisää kuutiot leivän kanssa salaattiin. Kaada joukkoon öljy ja anna maustua vähintään 10 minuuttia ennen tarjoilua.

Vinkki! Lisää salaatin joukkoon halutessasi hienonnettuja yrttejä, oliiveja, kapriksia tai pikkusardelleja.

Kommentit (0)

Resepti Kiia Renko Kuva Pia Inberg
Ronskiin maalaissalaattiin voi upottaa mitä vain.
Ronskiin maalaissalaattiin voi upottaa mitä vain.

Mausteinen makkara saa seurakseen perunaa, vihreitä papuja, terttutomaatteja ja raikkaan sitruunaisen kastikkeen. Ruokaisa salaatti ei lisukkeita kaipaa.

Annoksia
4
Valmistusaika
30 min + 1 t tekeytyminen
Vaikeustaso
Helppo

Makkara-perunasalaatti

Ainekset

2
sipulia
500
g
pieniä kirsikka- tai terttutomaatteja
200
g
tuoreita tai pakastepapuja
200
g
cocktailkurkkuja
500
g
chorizo-makkaraa
500
g
keitettyjä varhaisperunoita
rapeaa salaattia
Kastike
3
rkl
oliiviöljyä
2
rkl
sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria
persijaa ja oreganoa

Työvaiheet

  1. Sekoita ensin kastikeaineet. Viipaloi kuoritut sipulit mahdollisimman ohuiksi ja asettele vadin pohjalle. Puolita kirsikkatomaatit. Asettele sipulin päälle.
  2. Kaada kastike päälle, sujauta vati muovipussiin ja anna maustua jääkaapissa tunti.
  3. Keitä tuoreita vihreitä papuja 7−9 minuuttia  tai sulata pakastepavut. Jäähdytä pavut heti keittämisen jälkeen kylmän veden alla. Siten kypsyminen lakkaa ja väri säilyy vihreänä.
  4. Valuta cocktailkurkut.
  5. Leikkaa makkarat ja perunat viipaleiksi. Paista erikseen pannulla rapeiksi. Mausta perunat suolalla ja pippurilla. Pidä lämpimänä makkaroiden kanssa.
  6. Asettele makkarat ja perunat muiden salaattiainesten päälle.

Vinkki! Voit myös paistaa tomaatit tertuissaan.

Kommentit (0)

Resepti Kaisa Nieminen Kuva Anna Huovinen
Tarjoa sillisalaatin ainekset eri kulhoissa, jotta jokainen voi koota mieleisensä annoksen.
Tarjoa sillisalaatin ainekset eri kulhoissa, jotta jokainen voi koota mieleisensä annoksen.

Sillin seuraan sopivat hapokas omena ja raikas retiisi. 

Annoksia
8
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Sillisalaatti

Ainekset

1
prk (250 g)
perhesilliä
1
prk
smetanaa
2
rkl
tilliä
2
vihreää omenaa
2
dl
kevätsipulia
2
dl
retiisiä

Työvaiheet

  1. Valuta sillistä nesteet ja laita se kulhoon. Lusikoi smetana kulhon reunoille ja ripottele hienonnettua tilliä päälle. Voit myös sekoittaa ainekset ytheen.
  2. Leikkaa omenat kuutioiksi ja ripottele niille sitruunamehua, jotta ne eivät tummu. Hienonna kevätsipulit. Leikkaa retiisit ohuiksi viipaleiksi.
  3. Keitä kananmunia 10 minuuttia ja jäähdytä ne kylmässä vedessä. Kuori ja leikkaa lohkoiksi.
  4. Tarjoile kaikki ainekset omista kulhoistaan tai asettele isommalle vadille ryhmiksi.

Kommentit (0)