Resepti Anu Brask Kuva Tuomas Kolehmainen

Gratiini on tähderuokien aatelinen, josta saat helposti rikastettua kokonaisen herkkuaterian.

Näin onnistut

Reilut palat maistuvat 

Gratinointi on ruuan peittelyä juustoisella bechamel-kastikeella, joka kypsyy uunissa kullanruskeaksi. Kaikki kasvikset sopivat gratiineihin: kaalit, juurekset, sipulit, sienet, kurpitsat. Jätä gratinoitavat vihannekset reiluiksi paloksi. Pieniksi kuutioidut kasvikset kypsyvät helposti liian pehmeiksi. Kaalit voi jättää nyrkin kokoisiksi, porkkanat pilkkoa pariin, kolmeen osaan ja sipulit puolikkaiksi. Esikeitä vihannekset mutta jätä ne napakoiksi. Näin gratiinista ei tule vetistä vaan mehevää ja täyteläistä.

Liika soosi lötkistyttää 

Hyödynnä kasvisten keitinliemi bechamel-kastikeessa ja käytä lisänä maitoa tai kermaa. Lisää nesteeseen myös suolaa ja yrttejä. Raasta kastikkeeseen vahvaa juustoa kuten mustaleimaista emmentalia, vanhaa cheddaria, gruyereä tai vahvaa Koskenlaskijaa. Sulata juusto soosiin miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Muista, että kasvisten ei kuulu uida syvällä kastikkeessa. Älä siis annostele sitä vuokaan liikaa.

Kullanruskea pinta rapsahtaa 

Kasvikset ja juustokastikkeen voi keittää ja gratiinin koota vuokaan jo hyvissä ajoin ennen syömistä. Ruoka kannattaa kuitenkin paistaa vasta juuri ennen ruokailua, sillä täydellisen gratiinin pinta kypsyy uunissa kullanruskeaksi ja hieman rapsakaksi. Gratiinit ovat tähderuokien aatelia. Jos lisäät vihannesten joukkoon leikkeleiden jämät, mausteista makkaraa tai vaikka paistettua pekonia, saat kokonaisen aterian.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4-6 annosta
Valmistusaika
1 t 20 min
Vaikeustaso
Helppo

Kaaligratiini

Ainekset

1
kg
kukkakaalia, parsakaalia, ruusukaaleja, broccolineja ja/tai valkokaalia
1
l
vettä
2
tl
suolaa
Juustokastike
4
rkl
voita
4
rkl
vehnäjauhoja
2
dl
kaalien keitinlientä
3
dl
kermaa tai maitoa
1
laakerinlehti
3
dl
vahvaa juustoa raasteena
½
tl
suolaa
¼
tl
valkopippuria
ripaus muskottipähkinää

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Pilko kaalit reiluiksi paloiksi.
  2. Kiehauta vesi kattilassa ja mausta suolalla. Laita kaalit kattilaan. Keitä 3-5 minuuttia kannen alla. Kun kaadat veden pois, ota osa nesteestä talteen.
  3. Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita 1-2 minuuttia niin, että saat tasaisen suuruksen ja jauhot hieman kiehahtavat. Kun jauho-voiseos muuttuu hivenen vaaleammaksi, vispaa joukkoon kerma ohuena nauhana. Sekoita kastiketta kattilan pohjaa myöten. Lisää laakerinlehti. Kuumenna kastike kiehuvaksi. Anna sen suurustua hiljalleen 5-8 minuuttia.
  4. Raasta juusto ja lisää siitä 2 dl kastikkeen joukkoon. Sekoita, kunnes juusto sulaa. Lisää mausteet.
  5. Kumoa esikypsennetyt kaalit korkeareunaiseen uunivuokaan. Kaada kastike päälle. Ripottele pinnalle loppu juustoraaste. Kypsennä uunissa 30-40 minuuttia.

Vinkki! Hiero vuoan pohja ja reunat halkaistulla valkosipulilla, niin saat gratiiniin lisämakua.

Vaihtele gratiinin reseptiä näin

Tomaatti-homejuustogratiini 

Vaihda kastikkeen juusto tai osa siitä sinihomejuustoon ja silppua joukkoon ruukku tuoretta basilikaa.

Hienonna desilitra aurinkokuivattuja tomaatteja ja sekoita ne gratinoitavien vihannesten joukkoon.

Katkarapu-currygratiini 

Sekoita juustokastikeeseen 1 tl currya ja hienonna joukkoon tuore punainen chili.

Sekoita vihannesten joukkoon pussillinen pakastettuja katkarapuja.

Lohigratiini 

Mausta juustokastike muutamalla ruokalusikallisella mätitahnaa. Vähennä kastikereseptin suolamäärää, sillä mätitahnat ovat melko suolaisia.

Hienonna tilliä ja kuutioi lohifile noin viiden sentin paloiksi. Lisää tilli ja kala gratiiniin.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kesähelteillä maistuu kevyt salaatti, jonka ainekset saat vaikka torilta. Saat salaatista vegaanisen vaihtamalla jogurtin kaurafraîcheen ja hunajan vaaleaan siirappiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
6
Valmistusaika
10 min
Vaikeustaso
Helppo

Torikauppiaan salaatti

Ainekset

1
pieni (300 g)
kukkakaali
1
nippu (250 g)
porkkanoita
1
nippu (200 g)
retiisejä
1
kesäsipuli varsineen
Kastike
200
g
turkkilaista jogurttia
1
rkl
dijoninsinappia
1
rkl
hunajaa
1
rkl
kapriksia

Työvaiheet

  1. Huuhdo kasvikset. Paloittele ne samankokoisiksi haarukkapaloiksi. Retiisit voit halutessasi käyttää kokonaisina. Hienonna sipuli.
  2. Pyöräytä ainekset kulhossa sekaisin.
  3. Vatkaa jogurtti, sinappi, hunaja ja kaprikset keskenään. Valuta kastike kasvisten joukkoon. Viimeistele hienonnetuilla sipulinvarsilla.

Ohje Emilia Kolari Kuva Mikko Hannula

Kommentit (0)

Resepti Riikka Kaila Kuva Panu Pälviä
Lehtikaali uudistaa kaalikääryleet!
Lehtikaali uudistaa kaalikääryleet!

Lehtikaali on kätevä kääre monenlaiselle täytteelle. Ohran, sienien ja fetan yhdistelmä on herkullinen ja täyttävä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
10 kpl
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Lehtikaalikääryleet

Ainekset

10
lehtikaalin lehteä
2–3
l
vettä
1
tl
suolaa
1
rkl
siirappia
½
tl
suolaa
Täyte
1
dl
esikeitettyjä ohrasuurimoita
4
dl
vettä
½
tl
suolaa
1
iso
porkkana
1
sipuli
25
g
kuivattuja sieniä (esim. suppilovahveroita, tatteja ja kantarelleja)
2
rkl
tomaattipyreetä
2
tl
kuivattua oreganoa
2
tl
paprikajauhetta
1
tl
suolaa
ripaus
mustapippuria rouhittuna
1
pkt (200 g)
fetajuustoa

Työvaiheet

  1. Tee ensin täyte. Lisää ohra kiehuvaan suolalla maustettuun veteen ja keitä noin 20 minuuttia. Valuta ohra. Kuori ja raasta porkkana karkeaksi raasteeksi. Kuori ja hienonna sipuli.
  2. Kuullota sipuli öljytilkassa pannulla. Lisää porkkanaraaste ja jatka kuullottamista. Murustele sienet joukkoon. Mausta tomaattipyreellä ja mausteilla. Anna jäähtyä hieman ja murenna feta joukkoon.
  3. Kuumenna vesi lehtikaalin ryöppäämistä varten ja mausta suolalla.
  4. Leikkaa lehtikaalin lehdistä varovasti paksu lehtiruoti, mutta älä halkaise lehtiä. Nosta muutama lehti kerrallaan kiehuvaan veteen minuutiksi. Nosta lävikköön valumaan. Painele lehdet talouspaperilla kuiviksi.
  5. Ota lehti kerrallaan leikkuulaudalle sileämpi puoli alaspäin. Laita noin puoli desiä täytettä lehdelle ja rullaa tiukaksi kääröksi. Nosta valmiit kääröt voideltuun vuokaan.
  6. Valuta rullien päälle siirappia ja ripottele hieman suolaa.
  7. Paista kääryleitä 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Kommentit (1)

Vierailija

Kuulostaa hyvältä! Ohra varmaankin sekoitetaan myös täytteen joukkoon? :)

Resepti Riikka Kaila Kuva Panu Pälviä
Kesäkurpitsa taipuu mainiosti pastan korvikkeeksi.
Kesäkurpitsa taipuu mainiosti pastan korvikkeeksi.

Ohueksi suikaloitu kesäkurpitsa muistuttaa yllättävän paljon spagettia. Herkullinen kasviskastike maistuu myös tavallisen pastan kanssa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
4
Valmistusaika
25 min
Vaikeustaso
Helppo

Kasvisnauhapasta

Ainekset

2
isoa kesäkurpitsaa
2
isoa porkkanaa
Kastike
1
sipuli
2
valkosipulinkynttä
200
g
herkkusieniä
75
g
aurinkokuivattua tomaattia
2
rkl
oliiviöljyä
1
ps (120 g)
pakastepinaattia
1
prk (200 g)
ranskankermaa
50
g
parmesaaniraastetta
½
dl
auringonkukansiemeniä
1
tl
suolaa
ripaus mustapippuria rouhittuna

Työvaiheet

  1. Tee ensin kastike valmiiksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Paloittele herkkusienet ja aurinkokuivattu tomaatti.
  2. Kuullota sipulia ja valkosipulia öljyssä pannulla pari minuuttia. Lisää herkkusienet ja jatka paistamista, kunnes sienet pehmenevät.
  3. Lisää pakastepinaatti ja jatka paistamista pari minuuttia, kunnes pinaatti on sulanut. Lisää tomaatit, ranskankerma, siemenet, suola ja pippuri. Kiehauta. Jätä kastike odottamaan.
  4. Laita kattilallinen vettä kuumenemaan liedelle.
  5. Huuhdo kesäkurpitsa ja leikkaa siitä juustohöylällä leveitä lastuja. Jätä aivan pehmein, siemeninen sisäosa käyttämättä. Asettele lastut päällekkäin ja leikkaa veitsellä ohuiksi nauhoiksi. Kuori porkkanat ja höylää kuorimaveitsellä lastuiksi. Pinoa ja leikkaa ohuiksi nauhoiksi.
  6. Mausta vesi suolalla. Laita nauhat kypsymään veteen minuutiksi. Valuta nauhat lävikössä. 
  7. Sekoita kasvisnauhat kastikkeen joukkoon.

Kommentit (1)

Jaanuska

Aivan ihanaa! Jää kyllä vakioruokien listalle!

Resepti Christina Aaltio Kuva Anna Huovinen
Mureke maistuu erityisen mehevältä seuraavana päivänä, kun maut ja rakenne ovat tekeytyneet.
Mureke maistuu erityisen mehevältä seuraavana päivänä, kun maut ja rakenne ovat tekeytyneet.

Etikkapunajuurista ja kikherneistä syntyy herkullinen mureke joutuisasti. Murekkeen voi tarjota kylmänä tai kuumana. Kastikkeeksi sopii vegaaninen inkiväärikerma.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Annoksia
8–16
Valmistusaika
40 + 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Punajuuri-falafelmureke

Ainekset

1
ps (125 g)
paahdettuja ja suolattuja pistaasipähkinöitä
1
sipuli
1
yksikyntinen valkosipuli
1
rkl
oliiviöljyä
4
prk (á 290 g)
kikherneitä
2
etikkapunajuurta
½
dl
etikkapunajuurten lientä
½
dl
oliiviöljyä
1
rkl
siirappia
2
tl
juustokuminaa
½
tl
kardemummaa
¼
tl
cayennenpippuria
1
tl
suolaa
1
dl
silputtua lehtipersiljaa
½
dl
silputtua minttua
Päälle
1
ruukku viinisuolaheinää
pistaasipähkinöitä
Inkiväärikerma
dl
kaurakermaa
2
rkl
etikkapunajuurten lientä
1
rkl
raastettua inkivääriä
½
tl
sokeria
¼
tl
suolaa

Työvaiheet

  1. Kuori pistaasipähkinät. Rouhi desi karkeaksi rouheeksi. Jätä loput koristeeksi.
  2. Kuori ja silppua sipulit. Kuullota niitä viisi minuuttia paistinpannulla öljyssä.
  3. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Valuta ja huuhtele kikherneet. Laita kikherneet, pilkotut punajuuret, liemi, öljy, siirappi, mausteet ja suola monitoimikoneeseen. Soseuta ainekset tasaiseksi. Kumoa falafelmassa kulhoon.
  4. Silppua lehtipersilja ja minttu. Lisää yrtit ja rouhitut pähkinät massaan. Sekoita tasaiseksi.
  5. Levitä massa litran vetoiseen leipävuokaan. Silikonisesta vuoasta mureke irtoaa näppärästi. Kypsennä uunissa noin 30minuuttia. Anna murekkeen vetäytyä hetki ennen kumoamista.
  6. Koristele pinta kuorituilla pistaasipähkinöillä ja viinisuolaheinällä.

Vinkki! Mureke maistuu erityisen mehevältä seuraavana päivänä, kun maut ja rakenne ovat tekeytyneet.

Inkiväärikerma

  1. Lisää kaurakermaan punajuuriliemi. Raasta inkivääri ja lisää sokerin ja suolan kanssa kastikkeeseen. Anna makujen tekeytyä jääkaapissa pari tuntia tai yön yli.

Kommentit (0)