Resepti Kiia Renko Kuva Arto Vuohelainen

Klassinen hedelmäkakku on parhaimmillaan vasta muutaman päivän kuluttua leipomisesta eikä se pahastu pakastamisestakaan.

Vaikeustaso
Helppo

Englantilainen hedelmäkakku

Ainekset

250
g
voita
3
dl
fariinisokeria
4
munaa
1
dl
pehmeitä taateleita
1
dl
korintteja tai rusinoita
1
dl
hillottuja appelsiinipaloja
1
dl
sukaattia
1
dl
pähkinä- tai mantelirouhetta
dl
vehnäjauhoja
2
tl
leivinjauhetta
(1
tl
piparkakkumausteseosta)
(2
rkl
konjakkia)
Koristeluun
sulatettua suklaata
säilöttyjä kirsikoita
pähkinöitä

Työvaiheet

  1. Ota voi pehmenemään huoneenlämpöön pari tuntia ennen leipomista. Vaahdota voi ja fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  2. Lisää munat joukkoon yksitellen hyvin vatkaten.
  3. Silppua taatelit pieniksi paloiksi. Sekoita yhteen muiden hedelmäpalojen ja pähkinärouheen kanssa.
  4. Sekoita jauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää taikinaan kuivahedelmien sekä pähkinärouheen kanssa. Lisää halutessasi myös konjakki. Kaada taikina 1,5–2 litran vetoiseen, voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Jos käytät irtopohjavuokaa, sopiva halkaisija on 24 cm.
  5. Paista kakkua 175 asteessa uunin alatasolla 50–60 minuuttia. Anna kakun vetäytyä hetki ennen kuin irrotat sen vuoasta. Jäähdytä kakku ja anna maustua folioon käärittynä viileässä ainakin muutama päivä.
  6. Koristele kakku sulatetulla suklaalla, säilötyillä kirsikoilla ja pähkinöillä.

Kommentit (1)

kotileipuri

Reseptistä puuttuu leivinjauheen määrä , olennainen tieto onnistumisen kannalta. Saisinko tiedon pikaisesti , jotta voisin leipoa tämän jouluksi?

Resepti Anu Brask Kuva Anna Huovinen
Kun kakku saa hetken odotella jääkaapissa, kahvin ja kermaisen täytteen maut imeytyvät ihanasti kekseihin.
Kun kakku saa hetken odotella jääkaapissa, kahvin ja kermaisen täytteen maut imeytyvät ihanasti kekseihin.

Tiramisuun uppoaa nyt kondensoitua maitoa ja itse uutettua kahvia. Hyvän kakkupohjan voi tehdä myös tavallisista murokekseistä.

Annoksia
4
Valmistusaika
15 min + 15 min
Vaikeustaso
Helppo

Oikaisijan tiramisu

Ainekset

dl
kylmäuutettua kahvia
(3
rkl
kahvilikööriä)
1
rs (250 g)
mascarponea
1
tlk (397 g)
kondensoitua maitoa
1
rkl
vaniljasokeria
1
pkt (200 g)
savoiardi-keksejä
1
rkl
kaakaojauhetta

Työvaiheet

  1. Lisää kylmäuutettuun kahviin halutessasi kahvilikööriä.
  2. Sekoita kulhossa mascarponejuusto, kondensoitu maito sekä vaniljasokeri.
  3. Dippaa yksi keksi kerrallaan kahvissa. Lado keksit tasaiseksi kerrokseksi reunalliseen vuokaan, joka on kooltaan noin 15 x 20 cm.
  4. Levitä keksien päälle mascarponeseosta. Tee toinen kerros samalla tavoin. Ripottele päälle kaakaojauhetta.
  5. Anna kakun vetäytyä jääkaapissa noin 15 minuuttia.

Vinkki!

Kokeile tehdä tiramisu annoksiksi jälkiruokakulhoihin tai laseihin. Hyvän kakkupohjan voi tehdä myös tavallisista murokekseistä.

Kylmäuutettu kahvi

Ainekset

8
dl
kylmää vettä
2
dl
tummapaahtoista kahvijauhetta, karkea jauhatus

Työvaiheet

  1. Yhdistä vesi ja kahvijauhe litran vetoisessa, kannellisessa lasipurkissa tai isossa pressopannussa. Sekoita hyvin. Sulje astia ja anna kahvin uuttua jääkaapissa vähintään 12 tuntia. Yli vuorokautta kahvia ei kannata uuttaa, jotta se ei kitkeröidy.
  2. Siivilöi uuttunut kahvi kulhoon. Kaada neste loppuine poroineen vielä kertaalleen suodatinpussin läpi puhtaaseen astiaan.
  3. Pullota valmis kahvitiiviste ja säilytä jääkaapissa.

Vinkki!

Kylmäuutettu kahvi säilyy kylmässä jopa kaksi viikkoa. Laimenna uute kahvijuomaksi maidolla tai vedellä. Voit lisätä maun mukaan sokeria, makusiirappia, jäitä ja vaikka lorauksen viskiä. Kahvitiivistettä voi lämmittää, mutta sitä ei kannata keittää.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Päivi Ristell
Helppo koristekukka syntyy yhdellä puristuksella kun käytössä on erikoistylla.
Helppo koristekukka syntyy yhdellä puristuksella kun käytössä on erikoistylla.

Suolaisenmakea muffini saa salmiakinrakastajan hyrisemään. Herkullinen ja näyttävä koriste onnistuu napakasta tuorejuusto-voiseoksesta.

Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
30 min + 20 min
Vaikeustaso
Helppo

Salmiakkikuppikakut

Ainekset

150
g
voita huoneenlämpöisenä
dl
sokeria
1
tl
vaniljasokeria
2
munaa (M-koko)
4
dl
vehnäjauhoja
1
dl
turkinpippurirouhetta
2
tl
leivinjauhetta
Kuorrutus
dl
tomusokeria
50
g
voita huoneenlämpöisenä
150
g
maustamatonta tuorejuustoa (ei kevyttä)
½
dl
turkinpippurirouhetta
1–2
tl
mustaa geeliväriä
Pinnalle
salmiakkikarkkeja

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää munat yksitellen edelleen vatkaten.
  2. Yhdistä jauhot, turkinpippurirouhe ja leivinjauhe. Lisää seos taikinaan.
  3. Voitele muffinipellin syvennykset. Leikkaa ja painele vuokiin pienet leivinpaperineliöt tai käytä ohuita paperivuokia. Jaa taikina vuokiin. Kypsennä 175 asteessa noin 20 minuuttia.
  4. Anna jäähtyä. Nosta muffinit vuoistaan ja irrota leivinpaperipalat.
  5. Vatkaa kuorrutuksen ainekset sekaisin. Pursota muffinien päälle. Viimeistele karkeilla.

Vinkki!

Kuorrutus pitää muotonsa jääkaapissa.

Katso videolta, miten erikoistylla toimii:

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Ninna Lindström
Helpot suklaadonitsit paistetaan uunissa.
Helpot suklaadonitsit paistetaan uunissa.

Mokkapaladonitsit ovat parhaimmillaan leivontapäivänä. Älä kypsennä herkkuja kuiviksi vaan nappaa ne uunista juuri ja juuri kypsinä.

Joko olet kokeillut tätä suosittua mokkapalakääretorttua?

Artikkeli jatkuu alapuolella
...
Annoksia
12 kpl
Valmistusaika
20 min + 10 min
Vaikeustaso
Helppo

Mokkapaladonitsit

Ainekset

75
g
voita
dl
sokeria
1
muna
dl
vehnäjauhoja
3
rkl
kaakaojauhetta
1
tl
leivinjauhetta
1
tl
vaniljasokeria
4
rkl
kylmää kahvijuomaa
Pinnalle
3
dl
tomusokeria
1
rkl
kaakaojauhetta
2–3
rkl
kahvijuomaa
1
rkl
voita sulatettuna
Koristeluun
nonparelleja tai kuivattuja mansikoita

Työvaiheet

  1. Notkista voi mikroaaltouunissa tai kattilassa mutta älä sulata. Sekoita joukkoon vispilällä sokeri ja muna. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan yhdessä kahvin kanssa. Sekoita tasaiseksi.
  2. Nosta pursotinpussi tai pakastepussi isoon lasiin ja kääräise pussin reunat lasin ympäri. Lusikoi taikina pussiin.
  3. Voitele donitsipellin syvennykset. Leikkaa taikinapussin kulma auki ja pursota taikina vuokiin. Kypsennä donitseja 200-asteisessa uunissa 8–10 minuuttia.
  4. Kumoa donitsit kopauttamalla ne pelliltä leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä.
  5. Sekoita kuorrutuksen ainekset keskenään. Lisää kahvia tilkka kerrallaan. Määrään vaikuttaa se, kuinka paksua kuorrutuksesta haluat. Liian ohut kuorrutus voi imeytyä donitsiin.
  6. Pyöräytä donitsien toinen puoli kuorrutuksessa ja ripottele päälle nonparelleja. Anna jähmettyä.

Vinkki! Voit leipoa taikinasta myös muffineita.

Kommentit (3)

Vierailija

Miten onnistuu gluteenittomana? Tehdäänkö vain perunajauhoista?

Mä vain

Keliaakikkona tekisin ihan vain gluteenittomista jauhoista, esim. Semperin Fin Mix.

Paudini
Seuraa 
Liittynyt26.9.2015

Pakko kokeilla! 😍😍

-P-

Resepti Emilia Kolari Kuva Mikko Hannula
Helppo puolukkapiirakka on vartissa valmis uuniin.
Helppo puolukkapiirakka on vartissa valmis uuniin.

Piimäpohjainen piirakkataikina vaatii vain nopean sekoittamisen. Ripottele päälle puolukoita ja ihana muruseos. Syksyn valloittavin puolukkapiirakka on tässä!

Annoksia
24 palaa
Valmistusaika
15 min + 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Puolukka-murupiirakka

Ainekset

6
dl
vehnäjauhoja
2
dl
sokeria
1
tl
soodaa
1
tl
leivinjauhetta
1
tl
kardemummaa
½
tl
suolaa
5
dl
piimää
1
dl
rypsiöljyä
Päälle
300
g (noin 6 dl)
puolukoita
Muruseos
2
dl
vehnäjauhoja
1
dl
sokeria
½
tl
leivinjauhetta
½
dl
rypsiöljyä

Työvaiheet

  1. Sekoita jauhot, sokeri, sooda, leivinjauhe, kardemumma ja suola. Lisää piimä ja öljy. Sekoita tasaiseksi.
  2. Levitä taikina leivinpaperin päälle reunalliselle uunipellille.
  3. Ripottele päälle puolukat. Jos teet piirakan pakastepuolukoista, käytä ne kohmeisina.
  4. Sekoita muruseoksen jauhot, sokeri ja leivinjauhe. Lisää öljy ja sekoita. Ripottele muruina piirakan pinnalle.
  5. Paista 200-asteisen uunin toiseksi alimmalla tasolla noin 30 minuuttia.

Vinkki!

  • Saat piirakasta vegaanisen vaihtamalla piimän kaurapohjaiseen jugurttiin. Jätä pois sooda, joka on tarkoitettu happamille taikinoille, ja käytä 2 teelusikallista leivinjauhetta.

Kommentit (0)