Teksti Noora Mattila Resepti ja Kuva Sini Visa
Suklaamunat maistuvat pääsiäisen jälkeenkin.
Suklaamunat maistuvat pääsiäisen jälkeenkin.

Kinuskikissa-bloggari Sini Visa kertoi Kodin Kuvalehdessä päivästään ja antoi meille herkullisen minttu-suklaakakun ohjeen.

Vaikeustaso
Helppo

Kinuskikissan ohje: Keväinen minttu-suklaakakku

Ainekset

225
g
voita tai margariinia
dl
sokeria
3
munaa
5
dl
vehnäjauhoja
2
tl
leivinjauhetta
4
rkl
kaakaojauhetta
2
dl
kevytmaitoa
ps (à 140 g)
Mini-Pätkiksiä
Pinnalle
tomusokeria
Koristelu
pieniä suklaamunia
keltaisia Candy melts -nappeja (tai valkosuklaata)
vihreitä nonparelleja

Työvaiheet

  1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Leikkaa Pätkikset rouheeksi ja lisää rouhe taikinaan.
  2. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan (tässä 2,4 litraa, mutta 2 litran vuokakin käy).
  3. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 50 minuuttia. Kumoa ja jäähdytä.
  4. Poista suklaamunien ympäriltä foliokääre. Laita Candy meltsit pieneen pakastuspussiin ja sulje huolellisesti. Laske astiaan niin kuumaa vettä kuin hanasta tulee. Upota pussi veteen, kunnes napit ovat sulaneet. Leikkaa pussin kulmaan pieni aukko ja pursota karkkisulaa suklaamunien pinnalle. Ripottele päälle nonparelleja. Laita suklaamunat koristelun jälkeen pystyyn munakuppeihin tai foliosta muotoiltuihin alustoihin. Nosta jääkaappiin noin puoleksi tunniksi jähmettymään.
  5. Siivilöi kakun pinnalle tomusokeria ja laita suklaamunia renkaan sisään ja kakun ympärille.

Kommentit (0)

Resepti Christina Aaltio Kuva Arto Vuohelainen
Annoksia
4
Vaikeustaso
Helppo

Rukiinen marjapiirakka

Ainekset

Pohja
75
g
voita tai margariinia
dl
sokeria
2
munaa
1
dl
ruisleseitä
dl
vehnäjauhoja
1
tl
leivinjauhetta
½
tl
piparkakkumaustetta
dl
piimää
Päälle
4-5
dl
kauden marjoja, esim. vadelmia, puolukoita, mustikoita
Muruseos
75
g
voita tai margariinia
noin 1
dl
sokeria
1
dl
ruisleseitä
½
dl
vehnäjauhoja

Työvaiheet

  1. Sekoita murumaiseksi seokseksi rasva ja sokeri. Lisää muna kerrallaan samalla sekoittaen.
  2. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan. Lisää lopuksi piimä.
  3. Levitä taikina pyöreän (halkaisija noin 28 senttiä) piirakkavuoan pohjalle. Ripottele päälle marjat.
  4. Sekoita muruseos. Nypi rasvaan sokeri. Lisää sokerin määrää, jos käytät hapokkaita marjoja. Lisää ruisleseet ja vehnäjauhot.
  5. Ripottele seos marjojen päälle. Paista 200-asteisen uunin keskiosassa noin 30 minuuttia.

Kommentit (0)

Vaikeustaso
Helppo

Keikauskakku

Ainekset

50
g
voita tai margariinia
1
dl
fariinisokeria
1
tlk (140 g)
ananasta
Taikina
100
g
voita tai margariinia
1 ½
dl
sokeria
2
munaa
3
dl
vehnäjauhoja
1
tl
leivinjauhetta
½
dl
ananasmehua
Koristeeksi
cocktail-kirsikoita

Työvaiheet

  1. Lämmitä uuni 200 asteeseen.
  2. Kuutioi voinokareita 22 sentin levyisen kakkuvuoan pohjalle. Valitse vuoka, jossa ei ole irtopohjaa. Irtopohjaisesta vuoasta voiseos valuu uunin pohjalle.
  3. Ripottele sokeri voikuutioiden päälle.
  4. Sulata voi ja sokeri uunissa muutaman minuutin ajan.
  5. Valuta sillä aikaa ananakset ja halkaise renkaat. Asettele hedelmäpalat kakkuvuoan pohjalle.
  6. Valmista taikina. Vaahdota pehmennyt rasva ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
  7. Lisää munat yksitellen, samalla sekoittaen.
  8. Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi taikinaan.
  9. Lorauta ananasmehu.
  10. Levitä taikina hedelmien päälle. Kypsennä 200 asteisen uunin keskitasolla noin 35 minuuttia. Anna kakun vetäytyä hetken. Keikauta tarjoiluastialle.
  11. Koristele ennen tarjoilua cocktail-kirsikoilla. Tarjoa pehmeän kermavaahdon kera.

Vinkki! Kokeile maustaa kakun pinta ennen tarjoilua lorauksella inkiväärisiirappia. 

Kommentit (0)

Solmi browniepurkin kylkeen pieni leivontaväline: nuolija, vispilä tai mittasarja. Täydennä paketti leivontaohjeella ja kauniilla rusetilla.
Solmi browniepurkin kylkeen pieni leivontaväline: nuolija, vispilä tai mittasarja. Täydennä paketti leivontaohjeella ja kauniilla rusetilla.

Opettaja, päiväkodin hoitaja tai raivaamiseen uupunut ystävä kiittää, kun paketista paljastuu syötävä tee se itse -lahja.

Annoksia
1 tlk, 15 palaa
Valmistusaika
5 min + 40 min
Vaikeustaso
Helppo

Browniet purkissa

Ainekset

Tölkkiin
2
dl
jauhoja
½
tl
leivinjauhetta
½
tl
suolaa
2
dl
ruokosokeria
1
dl
sokeria
1
pss (175 g)
tummasuklaahippuja
1
pss (150 g)
Marianne Crush -rouhetta (Fazer)
1
dl
pekaanipähkinöitä
Lisäksi
150
g
sulaa voita
3
munaa

Työvaiheet

Yhdistä jauhot, leivinjauhe ja suola. Jaa ainekset (lukuunottamatta voita ja munia) kerroksittain litran vetoiseen lasipurkkiin. Kun annat purkin lahjaksi, liitä mukaan tämä leivontaohje:

  1. Sekoita kulhossa kolme munaa, 150 g sulatettua voita sekä brownie-ainekset purkista.
  2. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Levitä taikina 22 x 22 cm:n kokoiseen uunivuokaan leivinpaperin päälle. Paista 25-30 minuuttia
  3. Leikkaa brownielevy pieniksi paloiksi.

Kommentit (0)

Resepti Minna Mercke Schmidt kuva istockphoto

Piparkakkutaloon ja muihin piparikoristeisiin käytettävän taikinan tulee olla tavallista taikinaa jämäkämpää. 

Piparkakkutalotaikina pitää paistettaessa muotonsa, sillä se ei paisu uunissa yhtä paljon kuin tavallinen piparitaikina. Taikinaa on myös helppo kaulita. Valmista taikina päivää tai kahta ennen osien paistamista, jotta taikina ehtii varmasti jähmettyä.

Vaikeustaso
Helppo

Piparkakkutaikina askartelua ja talon rakennusta varten

Ainekset

400
g (4¾ dl)
sokeria
400
g (2¾ dl)
siirappia
200
g
voita
1
kg (n. 15½ dl)
vehnäjauhoja
2
tl
jauhettua inkivääriä
2
tl
jauhettua neilikkaa
2
tl
jauhettua kanelia
dl
vettä

Työvaiheet

  1. Kiehauta sokeri, siirappi ja voi paksupohjaisessa kattilassa. Sekoita kuivat ainekset ja vesi monitoimikoneessa. Kaada joukkoon lämmin sokeri-siirappi-voiseos. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
  2. Anna taikinan odotella huoneenlämmössä, muovikelmun alla, seuraavaan päivään.
  3. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kauli taikina jauhotulla pöydällä. Voit kaulia taikinaa myös leivinpaperin päällä. Painele pipareita muotilla, nosta pellille ja paista uunin keskitasolla 8–9 minuuttia.

Kommentit (0)