
Mansikkainen lemon curd -kakku
Ainekset
Työvaiheet
- Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja korppujauhota 24-senttinen irtopohjavuoka.
- Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kuivat aineet varovasti käännellen ja lopuksi margariini. Kaada taikina vuokaan ja paista uunin alatasolla puolisen tuntia. Jäähdytä ja halkaise kolmeen osaan.
- Pese sitruunat hyvin lemon curdia varten ja raasta niiden kuori raastimen hienoimmalla terällä. Halkaise sitruunat ja purista mehu. Vaahdota keltuaiset ja sokeri vesihauteessa. Vaahto on valmis, kun se on vaaleaa ja kuohkeaa. Lisää vaahtoon vähän kerrallaan sitruunankuori ja -mehu. Jäähdytä hetki.
- Nosta kulho pöydälle ja lisää joukkoon paloiteltu voi koko ajan vatkaten, kunnes seos on jäähtynyt.
- Täytettä varten vaahdota kerma sokerin kanssa napakaksi vaahdoksi. Kostuta kakkupohjat maidolla tai mehulla. Kostuta myös kakun kansilevy. Levitä alimmalle levylle kerros lemon curdia, sen päälle reilusti kermavaahtoa ja kerman päälle pilkottuja mansikoita. Täytä toinen väli samalla tavalla. Koristele kakun pinta mansikanpaloilla.
Vinkki! Voit kuorruttaa kakun kermalla. Varaa sitä varten 2 dl ylimääräistä vispikermaa. Vispikerma pysyy paremmin kasassa kuin kuohukerma lämpiminä kesäpäivinä. Kakkuun voi käyttää myös kaupan valmista lemon curdia.