Sitruunainen mansikkakakku

Käyttäjä9628 on lisännyt 837 reseptiä
Resepti Kiia Renko Kuva Arto Vuohelainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helppo

Sitruunainen mansikkakakku

Ainesosat

Pohja
5
munaa
dl
sokeria
dl
vehnäjauhoja
1
tl
leivinjauhetta
maitoa tai sitruunamehua kostutukseen
Sitruunakiisseli
1
dl
sitruunamehua
½
dl
maissitärkkelystä
3
dl
vettä
2
keltuaista
½
dl
sokeria
2
rkl
voita
1-2
rkl
raastettua sitruunankuorta
Täyte ja kuorrutus
5-6
dl
vispikermaa
1½-2
dl
tomusokeria
1-2
rkl
sitruunamehua
punaista elintarvikeväriä
1-1½
l
mansikoita

Vaiheet

  1. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kuivat aineet varovasti sekoittaen. Kaada taikina 24-26 -senttiseen, voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 30 minuuttia. Jäähdytä.
  2. Mittaa muut kiisseliaineet kattilaan paitsi voi ja sitruunankuoriraaste. Kuumenna koko ajan hämmennellen, kunnes kiisseli kiehahtaa. Nosta liedeltä. Sekoita voi ja sitruunankuori kiisseliin. Jäähdytä.
  3. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohjat.
  4. Levitä kerros kiisseliä alimmalle pohjalle, sen päälle makeutettua ja värjättyä kermavaahtoa ja päällimmäiseksi ohuita mansikkaviipaleita. Voit laittaa useampia kerroksia mansikkaviipaleita päällekkäin. Nosta keskimmäinen kakkulevy päälle ja täytä toinen kerros samalla tavalla. Nosta kansi kakun päälle. Kostuta sitäkin.
  5. Levitä kermavaahtoa kuorrutukseksi ja koristele.
  6. Anna vetäytyä jääkaapissa peitettynä seuraavaan päivään.

Vinkki! Lisää elintarvikeväriä hiukan kerrallaan sen mukaan, kuinka voimakkaan värin haluat vaahtoon. Voit myös lisätä sokeria makusi mukaan. Työnnä kakkuun esimerkiksi hammastikkuja pystyyn ja sujauta kakkuvati muovipussiin. Näin pussi ei tartu kermakuorrutukseen.