Munakasrullan sisällä on sieniyllätys.
Munakasrulla suppistäytteellä
Ainekset
Työvaiheet
Valmista ensin munakasrulla. Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Aseta leivinpaperi reunalliselle uunipellille.
Vatkaa maito ja munat sekaisin. Vatkaa loput aineet joukkoon. Kaada taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Jäähdytä kokonaan. Kuumenna paistamisen aikana sulatettuja sieniä pannulla, kunnes ylimääräinen neste on haihtunut.
Lisää sipuli, tuorejuusto ja mausteet pannulle. Kuumenna hämmennellen, kunnes juusto on sulanut. Lisää aurinkokuivatut tomaatit. Tarkista maku ja lisää halutessasi mausteita.
Levitä täyte jäähtyneelle munakasrullalevylle. Kääri napakalle rullalle. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja ruskista rulla 250 asteessa uunin keskitasolla 5–10 minuuttia.
Vinkki! Jos sinulla on ylimääräistä juustoraastetta, ripottele sitä vähän täytteen päälle ennen rullaamista. Täytteeseen sopivat myös muut sienet.
Kokeilin jäisiä muhkeita karviaisia kiisseliin. Pari desiä tuoreita karpaloita ja puolen litraa karviaisia kuumaan veteen. Kun vesi oli kiehumispisteessä, lisäsin perunajauhon veteen sekoitettuna.Nopea sekoitus ja kattila pois levyltä. Karviaiset eivät rikkoutuneet ja niiden tuoreus ja makeus säilyi. Pirtsakka lohkeava kiisseli tuli näin ja maistui aamulla kaurapuuron kaverina ihan penellä hunajamäärällä makeutettuna.