Resepti Kiia Renko Kuva Arto Vuohelainen
Annoksia
6
Vaikeustaso
Helppo

Broileri-pastasalaatti

Ainekset

5
dl
penne-pastaa
400
g
hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
5
kpl
tomaattia
1
kpl
jäävuorisalaattikerä
1
kpl
kurkku
hunajamelonia
150
g
aurinkokuivattuja tomaatteja
170
g
marinoituja artisokansydämiä
200
g
marinoituja valkosipulinkynsiä öljyssä
50
g
kapriksia
Koristeeksi tuoreita yrttejä

Työvaiheet

  1. Keitä pasta suolavedessä ohjeen mukaan.

  2. Paista broilerisuikaleet pannulla pienessä oliiviöljytilkassa. Kaada keitetyn ja valutetun pastan sekaan. Näin pastaan tulee kaunis keltainen väri ja se saa mukavasti makua.

  3. Pilko tomaatit, salaatti ja kurkku. Kuori meloni ja paloittele.

  4. Valuta aurinkokuivatut tomaatit siivilässä ja pilko saksilla suikaleiksi. Valuta ja pieni myös artisokat. Sekoita kaikki ainekset salaatiksi.

  5. Lisää valkosipulit öljyineen. Myös tomaattien ja artisokkien marinointiöljyn voi lisätä salaattiin antamaan makua ja toimimaan kastikkeena. Halutessasi voit lisätä kastikkeeksi myös balsamicoa.

  6. Koristele yrteillä tai herneenversolla.

Vinkit! Saat kevyemmän salaatin, kun et käytä tomaattien ja artisokkien öljyä, vaan valutat ne ensin hyvin siivilässä. Halutessasi voit korvata artisokat oliiveilla tai käyttää molempia.

Resepti Emilia Kolari Kuva Pia Inberg
Rapea kukkakaali-sillisalaatti on uusien perunoiden uusin ystävä.
Rapea kukkakaali-sillisalaatti on uusien perunoiden uusin ystävä.

Lepytä silli kermaisella sitruunakastikkeella ja kokoa salaatti kukkakaalista, retiiseistä ja punasipulista.

Annoksia
8
Valmistusaika
15 min + 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Silli-kukkakaalisalaatti

Ainekset

1
pkt (150 g)
kevytsuolattuja sillifileitä (ruodottomia)
1
pieni (400 g)
kukkakaali
1
nippu (200 g)
retiisejä
2
(puna)sipulia varsineen
2
prk (à 150 g)
ranskankermaa (ei kevyttä)
1
rkl
dijoninsinappia
1
rkl
sitruunamehua
1
rkl
hunajaa
½
tl
mustapippuria myllystä

Työvaiheet

  1. Huuhdo ja kuivaa sillifileet talouspaperiin. Paloittele pieniksi kuutioiksi.
  2. Huuhdo kasvikset. Viipaloi kukkakaali ja leikkaa viipaleet veitsellä muruiksi. Puolita ja viipaloi retiisit. Hienonna sipulit varsineen.
  3. Sekoita ranskankerma, sinappi, sitruunamehu, hunaja ja mustapippuri kulhossa. Lisää sillit ja hienonnetut kasvikset. Sekoita. Anna maustua jääkaapissa puoli tuntia, niin maut tasoittuvat mutta kukkakaali on vielä rapeaa.

Vinkki!  Jos pidät mehevästä salaatista, voit tehdä sen päivää aiemmin jääkaappiin. Sillin suolaisuus imee kasviksista nestettä, jolloin kukkakaalit pehmenevät ja kastike löystyy.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Anna Huovinen
Herkkä perhospasta sopii juhlaan.
Herkkä perhospasta sopii juhlaan.

Paahtaminen nostaa parsan ja fetan maut uusiin korkeuksiin ja saa makaronisalaatin maistumaan täysin uudelta. Salaatti kestää hyvin jääkaapissa yhden yön.

Annoksia
10
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Paahdettu parsa-pastasalaatti

Ainekset

Paahdetut parsat
1
pkt (500 g)
vihreitä parsoja
2
rkl
oliiviöljyä
½
tl
mustapippuria
2
tl
(ruokokide)sokeria
½
tl
suolaa
2
pkt (à 200 g)
aitoa fetajuustoa
1
dl
siemensekoitusta
Pastapohja
1
pkt (500 g)
pastaperhosia (farfalle)
vettä ja suolaa keittämiseen
½
dl
sitruunamehua
½
dl
oliiviöljyä
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria myllystä
1
ruukku
tuoretta oreganoa
2-3
vartta (50 g)
kevätsipulia

Työvaiheet

  1. Valmistele ensin parsat. Puhdista ne ja napsauta tyvestä kuiva pala pois. Paloittele parsat kolmeen osaan.
  2. Sekoita kulhossa öljy, mustapippuri, sokeri ja suola. Pyöräytä parsat mausteöljyssä ja kumoa ne leivinpaperin päälle pellille. Valuta feta ja murenna se parsojen lomaan. Ripottele päälle siemenet.
  3. Paahda parsoja ja fetaa 250-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia. Jäähdytä vetäisemällä parsat leivinpaperin avulla tasaiselle alustalle. Jos parsat unohtuvat liian pitkäksi aikaa kuumalle pellille, ne menettävät värinsä.
  4. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan runsaassa suolalla maustetussa vedessä. Valuta pasta ja jäähdytä se kylmän, juoksevan veden alla. Valuta hyvin ja kumoa pasta kulhoon. Lisää sitruunamehu, oliiviöljy, suola ja pippuri.
  5. Hienonna oregano ja kevätsipuli. Lisää ne pastan joukkoon. Kumoa joukkoon jäähtyneet fetat ja parsat, mutta säästä osa salaatin pinnalle. Pyöräytä sekaisin. Säilytä jääkaapissa tarjoiluun saakka.
  6. Kumoa salaatti tarjoiluvadille. Ripottele päälle loput fetat ja parsat sekä tuoreita yrttejä.

Vinkki! Voit tehdä salaatin valmiiksi juhlapäivän aamuna tai edellisenä iltana.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Anna Huovinen
Kesäisessä coleslaw-salaatissa maistuu raparperi.
Kesäisessä coleslaw-salaatissa maistuu raparperi.

Nyt ei mene mitään haaskuuseen! Kiehauta raparperit ja käytä kirpeän raikasta raparperia kaalisalaattiin. Keitinvesi kannattaa käyttää raparperitiivisteeseen, josta valmistat kesän ihanimman ruokajuoman.

Annoksia
5
Valmistusaika
20 min + 2 t
Vaikeustaso
Helppo

Raparperi-coleslaw

Ainekset

500
g
raparperia
1
dl
sokeria
1
dl
vettä
½
(400 g)
varhaiskaali
1
rkl
valkoviinietikkaa
¼
tl
suolaa
Kastike
250
g
turkkilaista jugurttia
¼
tl
mustapippuria myllystä
1-2
vartta (25 g)
kevätsipulia

Työvaiheet

  1. Puhdista ja kuori raparperit tarvittaessa ohuelti. Paloittele raparperit kattilaan. Lisää sokeri ja vesi.
  2. keitä miedolla lämmöllä kannen alla pari minuuttia. Siivilöi raparperien liemi toiseen astiaan ja anna jäähtyä. Käytä liemi juomatiivisteenä. Jäähdytä raparperit siivilässä.
  3. Huuhdo ja leikkaa varhaiskaali juustohöylällä ohuiksi suikaleiksi. Lisää päälle hieman etikkaa ja suolaa. Sekoita.
  4. Anna salaatin tekeytyä puoli tuntia huoneenlämmössä tai pari tuntia jääkaapissa, kunnes etikka on pehmentänyt kaalia. Valuta ylimääräinen liemi pois.
  5. Sekoita jugurtti, pippuri ja valutetut raparperit. Kääntele seos kaalin joukkoon. Kumoa salaatti kulhoon. Viimeistele kevätsipulilla.

 

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Pia Inberg
Tämäkin iloisen kirjava salaatti kävi grillin kautta.
Tämäkin iloisen kirjava salaatti kävi grillin kautta.

Nektariineja, parsaa, retiisejä ja kevätsipulia. Kesän paras salaatti poimitaan grillistä.

Annoksia
6
Valmistusaika
20 min
Vaikeustaso
Helppo

Grillattu salaatti

Ainekset

1
pkt (250 g)
vihreitä parsoja
2
kesäsipulia varsineen
1
nippu
retiisejä
3
nektariinia
1
ps (70 g)
salaattipinaattia
1
rkl
öljyä
Kastike
2
rkl
oliiviöljyä
1
rkl
sitruunamehua
1
tl
sokeria
1
tl
provencen yrttejä
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
Päälle
½
tl
mustapippuria myllystä
½
tl
sormisuolaa

Työvaiheet

  1. Huuhdo kasvikset. Napsauta parsoista kuivat kannat pois. Leikkaa sipulit renkaiksi ja hienonna varret. Lohko tai puolita nektariinit. Sivele kasvikset kevyesti öljyllä.
  2. Kypsennä parsoja grilliritilän laidalla epäsuoralla lämmöllä viitisen minuuttia. Kääntele välillä. Nosta ritilälle myös nektariinit ja isot retiisit. Pienet on kypsennettävä parilalla, jotta ne eivät putoa. Grillaa aineksiin kauniit raidat välillä käännellen.
  3. Paista sipulit parilalla. Pyöräytä joukkoon pinaatinlehdet ja paista kevyesti.
  4. Levitä kaikki ainekset isolle vadille.
  5. Sekoita kastikkeen ainekset ja valele salaatti kastikkeella. Viimeistele pippurilla ja sormisuolalla. Tarjoa lämpimänä.

Kommentit (0)