
Ronskeiksi paloiksi jätetyt perunat, juuri paahdettu pekoni ja pestosta tutut maut ovat vastustamattomia yhdessä.
Pestoperunasalaatti
Ainekset
Työvaiheet
- Pese perunat ja laita kiehumaan veteen.
- Paahda kuivalla pannulla pinjansiemeniä ja siirrä lautaselle jäähtymään.
- Lisää pekonit kylmälle pannulle ja anna ruskistua. Nosta paistunut pekoni talouspaperin päälle, ja anna ylimääräisen rasvan imeytyä paperiin. Leikkaa rapea pekoni saksilla pieniksi paloiksi.
- Raasta parmesaani.
- Tee perunoiden marinadi. Lorauta reilusti oliiviöljyä kulhon pohjalle. Öljy saa maistua salaatissa, joten käytä sellaista, josta pidät.
- Hienonna joukkoon ruukullinen tuoretta basilikaa. Myös rucola, lehtipersilja ja korianteri käyvät hyvin.
- Siirrä kypsät perunat leikkuulaudalle ja kuori tarvittaessa. Paina perunaa haarukalla, jotta se rikkoutuu. Palat saavat jäädä isoiksi. Laita vielä lämpimät perunapalat yrttiöljyn joukkoon, jotta kastike imeytyy perunaan kunnolla.
- Lisää pinjansiemenet, parmesaaniraaste ja hienonnettu pekoni. Nostele ainekset käsin sekaisin. Koristele basilikalla ja rucolalla.
Koska EN PIDÄ öljyjen mausta teen perunasalaatin kastikkeen kermaviilistä.Se on myös hyvää,eikä ole liian "tuhtia" tavaraa.Laitan joukkoon etikkaa,makeaa sinappia,valkopippuri jauhetta,VÄHÄN suolaa ja sokeria.Silppuan joukkoon myös ruohosipulia tai keväämmällä ilmasipulia sekä purjoa jonka olen silpunnut todella pieneksi.Maistelen välillä,pitääkö lisätä etikkaa tai sinappia.Tämä on meidän perheen herkkua.