Teksti Jenni Rinkinen
Lohipiiras on ollut kahvipöydän vakioveras jo 30 vuotta
Lohipiiras on ollut kahvipöydän vakioveras jo 30 vuotta

Lohipiirakan mehevä pohja syntyy nopeasti sekoittaen. Lukija kertoo lempiruokansa vuosien takaa.

Turkulainen Tuula Koskinen, 57, kertoo:

"Lohipiirakka kuuluu alkuvuoteen, ja sitä tehdään viimeistään mieheni Matin nimipäiväkahveille helmikuussa.

Noudatin ohjetta tarkasti yli 20 vuotta, mutta sitten se alkoi elää. Nyt teen pohjan puolitoistakertaisena ja tuplaan täytteet. Savulohta kuluu puoli kiloa ja lisään joukkoon vielä purkillisen kermaviiliä. Piirakasta tulee näin mehukas. 

Alkuperäisessä ohjeessa piirakka täytetään säilykelohella, mikä voi tehdä lopputuloksesta melko kuivakan.

Resepti on julkaistu vuoden 1987 Kodin Kuvalehden ruokaliitteessä, ja jostain syystä vihkonen on säilynyt, vaikka olen heittänyt vuosien saatossa runsaasti reseptejä roskiin. Nykyisin etsin ohjeita netistä.

Piirakan pohja on erityisen helppo tehdä, koska aineet vain sekoitetaan. Pohjassa on kaurahiutaleita, joten se on maukas mutta ei rasvainen. 

Kun lohipiirakan kattaa kahvipöytään, se häviää aina nopeasti. Kun lisäksi kattaa tarjolle yhden makean, se riittää. Lounaaksikin piirakka sopii.

Mies toivoo ruuaksi tuttuja makuja, joten siksikin suosin vanhoja perusruokia. Suolaisista piirakoista lohipiirakka on ykkössuosikki. Sen asema ei horju."

Tuula Koskinen
Tuula Koskinen
Vaikeustaso
Helppo

Helppo lohipiirakka

Ainekset

Pohja
dl
vehnäjauhoja
dl
kaurahiutaleita
½
tl
suolaa
tl
leivinjauhetta
½
dl
voisulaa
dl
maitoa
Päälle
1
tlk
säilykelohta tai n. 200 g lämminsavustettua kirjolohta
2
keitettyä munaa
1
tl
sitruunapippuria
silputtua tilliä
100-150
g
kermajuustoa

Työvaiheet

  1. Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa. Lisää joukkoon voisula ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina voidellun piirasvuoan pohjalle, tasoita pinta lastalla tai veitsellä.
  2. Leikkaa lohi pienemmiksi paloiksi ja levitä taikinan päälle.
  3. Hienonna keitetyt munat ja levitä pinnalle.
  4. Ripottele päälle sitruunapippuria ja tilliä.
  5. Leikkaa juusto ohuiksi viipaleiksi ja levitä päälle.
  6. Paista piirasta 225-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.

Kommentit (0)

Resepti Kaisa Torkkeli Kuva Jarno Kovamäki
Annoksia
10 palaa
Vaikeustaso
Kohtalainen

Juhlava voileipäkakku

Ainekset

12
isoa paahtoleipäviipaletta
Täyte
100
g
kuorittuja katkarapuja
100
g
kylmäsavukirjolohta tai kylmäsavulohta
1
dl
tuoretta tilliä hienonnettuna
1
dl
tuoretta kevät- tai ruohosipulia hienonnettuna
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
1
dl
paksua (turkkilaista) jogurttia tai ranskankermaa
½
tl
rouhittua mustapippuria
Kostutus
½-1
dl
kalalientä (kuutiosta tai fondista)
1-2
rkl
sitruunamehua
Kuorrutus
200
g
maustamatonta tuorejuustoa
1
dl
paksua (turkkilaista) jogurttia tai ranskankermaa
ripaus
suolaa ja rouhittua mustapippuria
Koristeluun
50-75
g
kylmäsavulohta
kokonaisia katkarapuja
sitruunaa
tilliä, kevätsipulia ja punasipulia

Työvaiheet

  1. Valmista täyte. Sulata katkaravut ja purista niistä ylimääräinen neste pois. Hienonna ne sekä lohi. Hienonna myös tilli ja kevät- tai ruohosipuli. Yhdistä kaikki täytteen raaka-aineet tasaiseksi tahnaksi. Valmista myös kostutusliemi. Liota pala kalaliemikuutiosta kuumaan veteen tai mausta vesi kalafondilla. Piristä makua sitruunamehulla.
  2. Jaa leipäviipaleet muutamaan pinoon ja leikkaa kuoret pois ohuelti.
  3. Vuoraa leikkuulauta elintarvikekelmulla. Nosta päälle kolme leipäviipaletta ja kostuta leivät (etenkin reunat) pullasudilla. Kostutusliemen menekki riippuu leivän rakenteesta. Höttöinen leipä tarvitsee vähemmän kostutusta kuin tiivisrakenteinen. 
  4. Levitä kostutettujen leipäviipaleiden päälle kolmasosa täytteestä. Nosta toinen kerros leipiä päälle, kostuta kuten edellä ja levitä täyte päälle. Toista vielä kolmannen kerran. Viimeiseksi tulee leipäkerros, joka vain kostutetaan.
  5. Nosta kelmun reunat täytetyn voileipäkakun päälle tiiviisti. Kietaise vielä toinen kerros kelmua päälle tarvittaessa. Nosta paketti jääkaappiin esimerkiksi leikkuulaudalla tai vadilla. Aseta tasainen pieni paino päälle. Tarkasta, että paino on suorassa, jotta voileipäkakku ei painu vinoon. Anna kakun vetäytyä ja kostua tasaisesti noin puoli vuorokautta.
  6. Sekoita kuorrutteen aineet keskenään. Nosta kakku leikkuulaudalle ja levitä kuorrute kakulle kauttaaltaan. Nosta kakku kahden lastan avulla tarjoiluvadille. Koristele haluamallasi tavalla täytteessä olevilla raaka-aineilla.

Kannattaa myös kokeilla:

  • Tee voileipäkakku kinkusta tai paahtopaistista. Korvaa katkaravut ja kylmäsavulohi 200 grammalla lihaleikettä. Korvaa tilli muilla yrteillä, esimerkiksi basilikalla, persiljalla ja timjamilla. Kostuta kakku lihaliemellä.
  • Kylmäsavulohen sijaan voit käyttää myös lämminsavulohta tai -siikaa sekä tonnikalaa. Kalaisen kakun täytteeseen sopii myös kananmunahakkelus esimerkiksi katkarapujen vaihtoehtona.
  • Jogurtin tai ranskankerman voi korvata myös majoneesilla.
  • Uutta makua kakkuun saa erilaisilla tahnoilla ja maustekastikkeilla. Lisää paahtopaisti- ja kinkkutäytteeseen lusikallinen karkeaa sinappia tai pestoa. Makea chilikastike sopii kinkku-, broileri- tai katkaraputäytteen maustamiseen ja sen seuraksi tuore korianterisilppu.
  • Ruokalusikallinen kapriksen marjoja piristää sekä liha- että kalakakussa.
  • Paistetut paprika- ja kesäkurpitsakuutiot ja sienet tuovat väriä ja rakennetta täytteeseen. Niitä ja tuorejuustoa yhdistelemällä onnistuu myös kasvisversio voileipäkakusta. Paista ja jäähdytä kasvikset, jotta ylimääräinen neste haihtuu pois, eikä täytteen löystymisestä ole vaaraa.

Kommentit (0)

Resepti Christina Aaltio Kuva Pia Inberg
Vaikeustaso
Helppo

Tonnikalapiirakka

Ainekset

Pohja
2
keskikokoista perunaa
125
g
voita tai leivontamargariinia
2
dl
vehnäjauhoja
1
dl
spelttijauhoja
½
tl
leivinjauhetta
½
tl
suolaa
Täyte
1
keskikokoinen purjo
1
rkl
rypsiöljyä
1
prk
tonnikalaa italialaisessa maustekastikkeessa
1
dl
tomaattikastiketta, esim. Barilla olive ricetta classica
1
tl
perunajauhoa
1
tl
mustapippuria
2
tomaattia
1
dl
mustia oliiveja
3
dl
juustoraastetta

Työvaiheet

  1. Survo tai purista perunalumipusertimella keitetyt ja kuoritut perunat.
  2. Nypi leivontamargariini sekä jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja suola. Lisää perunan joukkoon.
  3. Painele taikinasta pallo ja anna sen levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.
  4. Kauli taikina ohueksi levyksi. Voitele 27 senttiä halkaisijaltaan oleva piirakkavuoka ja painele taikina pohjalle ja reunoille. Paista pohjaa kymmenen minuuttia 200-asteisen uunin keskitasolla.
  5. Valmista täyte.  Halkaise ja huuhtele purjo ja viipaloi ohuiksi renkaiksi. Kuullota öljyssä paistinpannulla viisi minuuttia. Lisää paloiteltu tonnikala ja purkin mausteliemi purjon sekaan.
  6. Sekoita tomaattikastikkeeseen perunajauho. Lisää kastike tonnikalaseokseen. Hauduta viisi minuuttia.
  7. Pese ja kuutioi tomaatit ja lisää täytteeseen.
  8. Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle. Lisää oliivit ja juustoraaste.
  9. Paista 25 minuuttia 200-asteisen uunin keskitasolla.

Kommentit (0)

Resepti Kiia Renko Kuva Ullamaija Hänninen
Annoksia
noin 12
Vaikeustaso
Helppo

Kalavoileipäkakku

Ainekset

18
kpl
isoa, vaaleaa paahtoleipää
Kostutus
dl
vettä
½
rkl
kalafondia
Täyte
1
maustekurkku
½
paprika
prk
Keiju Kevyt Ruohosipuli -kasvirasvatuorejuustoa
200
g
perattua savukalaa
1
dl
purjosuikaleita
1
dl
hienonnettua tilliä
¾
tl
sitruunapippuria
Kuorrutus
prk
Keiju Kevyt Ruohosipuli-kasvirasvatuorejuustoa
2
rkl
maitoa
Koristeeksi
1
dl
hienonnettua persiljaa
1
rasia
kirsikkatomaatteja
pala
kurkkua
180
g
katkarapuja
tilliä

Työvaiheet

  1. Leikkaa leivistä reunat pois. Asettele puolet leipäviipaleista suorakaiteen muotoon tarjoiluvadille.
  2. Sekoita veden joukkoon kalafondi ja kostuta sillä leipäviipaleet hyvin.
  3. Leikkaa maustekurkku ja paprika pieneksi kuutioiksi.
  4. Valmista täyte sekoittamalla ainekset keskenään. Levitä täyte pohjan päälle. Laita loput leipäviipaleet täytteen päälle ja kostuta niitä kalaliemellä. Anna kakun maustua jääkaapissa seuraavaan päivään.
  5. Sekoita kuorrutuksen aineet keskenään ja levitä se kakun päälle ja reunoille. Puolita kirsikkatomaatit ja leikkaa kurkku viipaleiksi. Koristele voileipäkakku kurkulla, tomaateilla, katkaravuilla ja tillillä.

Kommentit (0)

Resepti Kiia Renko Kuva Ullamaija Hänninen
Annoksia
12 kpl
Vaikeustaso
Helppo

Savuporopiiraat

Ainekset

1
pkt
Sunnuntai Piirakka- tai Ruisperunataikinaa (pakaste)
Täyte
1
iso sipuli
2
tl
Sunnuntai Juokseva -rypsiöljyvalmistetta
100
g
kylmäsavuporoa
1
dl
hienonnettua persiljaa
tl
rouhittua mustapippuria
2
munaa
1
prk
Sunnuntai Maustamatonta
2
dl
juustoraastetta
Muffinssipellin voiteluun
Sunnuntai Juokseva -rypsiöljyvalmistetta

Työvaiheet

  1. Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
  2. Hienonna sipuli. Kuullota sipulia pannulla Sunnuntai Juoksevassa hetki. Leikkaa kylmäsavuporo pieniksi kuutioiksi. Sekoita poron joukkoon sipuli, persilja ja pippuri.
  3. Leikkaa taikina 12 palaksi. Painele taikinapalat voidellun muffinssipellin syvennysten pohjalle ja reunoille.
  4. Jaa porotäyte syvennyksiin. Sekoita munat, Sunnuntai maustamaton ja juustoraaste keskenään ja lusikoi täytteen päälle.
  5. Paista uunin keskitasolla 20-25 minuuttia.

Kommentit (0)