Resepti Riikka Kaila Kuva Päivi Anita Ristell
Jähmetä jääkaapissa ja muista esipaistaa – näin leivot täydellisen suolaisen piiraan.
Jähmetä jääkaapissa ja muista esipaistaa – näin leivot täydellisen suolaisen piiraan.

Kunhan pohja on kunnossa, täytteeksi kelpaavat niin kasvisten jämät kuin juustonkannikkaat.

Jähmetä jääkaapissa

Taputtele tai kauli pohjataikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaa haarukalla ja nosta jähmettymään jääkaappiin vähintään puoleksi tunniksi. Kylmä taikina pysyy esipaistettaessa vuoan reunoilla eikä valahda sen pohjalle.

Muista esipaistaa

Jos ladot täytteet esipaista­mattomalle piirakkapohjalle, pohjataikina jää raa’an oloiseksi.­ Muista siis esipaisto! Paista viilentynyttä piiraspohjaa­ 200-asteisen uunin alatasolla 12 minuuttia ennen täyttämistä.

Opettele täytteen kaava

Suolaisen piirakan täyte mehevöityy kerma-munaseoksella. Kaava on yksinkertainen: yksi muna yhtä desiä kermaa kohden. Tavanomaiseen pyöreään piiraaseen tarvitset kaksi desiä kermaa ja kaksi munaa. Lisää ripaus suolaa ja mustapippuria sekä muita sopivia mausteita.

Uutta twistiä pohjaan

Rouheampi

Pähkinät ja siemenet tuovat ihanaa rapeutta suolaisen piirakan pohjaan. Lisää pohjataikinaan desilitra rouhittuja pähkinöitä tai kokonaisia auringonkukan- tai kurpitsansiemeniä.

Mehevämpi

Juustoraaste mehevöittää ja maustaa piirakkapohjaa. Kokeile taikinassa hienoksi raastettua parmesaania tai cheddaria. Lisätyn suolan voi silloin jättää taikinasta pois.

Ton-ton

Suolaisen piirakan voi helposti muuntaa erikoisruokavalioihin sopivaksi. Keliaakikoille sopivan pohjan saat korvaamalla vehnäjauhon samalla määrällä gluteenitonta jauhoseosta. Maidottomassa piirakassa voi on vaihdettava maidottomaan margariiniin sekä kerma ja juusto esimerkiksi soija- tai kaurakermaan.

Kommentit (0)

Resepti Taina Tellman Kuva Arto Vuohelainen
Sitruuna ja peruna yllättävät pikapitsan täytteinä.
Sitruuna ja peruna yllättävät pikapitsan täytteinä.

Ylijäämämuusille tai keitetyille perunoille löytyi nerokas käyttötapa. Muusi taltuttaa sitruunan kirpeyttä pitsan pohjalla.

Annoksia
4
Valmistusaika
30 min
Vaikeustaso
Helppo

Sitruunapitsa

Ainekset

Pohja
valmista pizzataikinaa (esim. Wewalka)
Täyte
1
rkl
oliiviöljyä
1
dl
ranskankermaa
1
dl
perunamuusia
125
g
mozzarellaa
½
dl
parmesaanihiutaleita
½
sitruuna
tuoretta rosmariinia
mustapippuria
suolaa
tuoretta basilikaa

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 225 asteeseen. Taputtele taikina pannuun tai leivinpaperin päälle uunipellille. Voitele öljyllä. Sekoita ranskankerma ja perunamuusi. Levitä pohjalle.
  2. viipaloi sitruuna ja mozzarella ohuiksi viipaleiksi. Asettele sitruuna- ja mozzarellasiivut lomittain pitsan päälle. Ripottele päälle parmesaanihiutaleita ja rosmariinia.
  3. Paista uunissa 12–15 minuuttia. Rouhi pinnalle pippuria ja ripottele suolaa. Revi päälle tuoretta basilikaa. Tarjoa kuumana.

Vinkki! Muusin sijaan voit käyttää pari, kolme ohueksi viipaloitua keitettyä perunaa. Levitä tällöin ranskankerma pohjalle ja perunat sen päälle.

Voit tehdä pizzapohjan myös itse esimerkiksi tällä ohjeella:

Artikkeli jatkuu alapuolella
Parmankinkku-viikunapizza
Resepti
Parmankinkku-viikunapizza

 

Kommentit (0)

Resepti Riikka Kaila Kuva Tuomas Kolehmainen
Valkosipuli täydentää ihanasti fetan ja pinaatin makua. Jos et ole valkosipulin ystävä, voit vähentää kynsien määrää.
Valkosipuli täydentää ihanasti fetan ja pinaatin makua. Jos et ole valkosipulin ystävä, voit vähentää kynsien määrää.

Onko feta-pinaattipiirakka suosikkisi? Kokeile sitä uudessa rapeassa muodossa.

Annoksia
8-10 palaa
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Kohtalainen

Feta-pinaattistruudeli

Ainekset

4
arkkia
filotaikinaa
n. 1
dl
oliiviöljyä
1
ruukku timjamia
Täyte
1
sipuli
6
valkosipulinkynttä
2
rkl
oliiviöljyä
2
ps (300 g)
pakastepinaattia
200
g
fetajuustoa
150
g
saksanpähkinöitä
1
(luomu)sitruuna
2
rkl
hunajaa
2
tl
kuivattua timjamia
1
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria

Työvaiheet

  1. Nosta filotaikina sulamaan noin puoli tuntia ennen leipomista.
  2. Valmista täyte. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota sipuleita pannulla öljyssä muutama minuutti. Lisää pinaatti ja jatka kypsentämistä, kunnes pinaatti on kokonaan sulanut pannulle ja neste kiehunut pois. Jäähdytä paistos.
  3. Murenna feta. Rouhi pähkinät. Pese sitruuna ja raasta sen keltainen kuori.
  4. Sekoita pinaattipaistoksen joukkoon feta, pähkinät, sitruunankuori, hunaja, timjami sekä suola ja pippuri.
  5. Ota yksi filoarkki puhtaalle työtasolle. Voitele arkki oliiviöljyllä. Riivi pinnalle timjamin lehtiä. Nosta toinen arkki päälle, voitele se ja ripottele jälleen timjamia. Tee vielä kaksi kerrosta samalla tavalla.
  6. Lusikoi täyte levyn kapealle sivulle. Taita ulkoreunat sisään ja rullaa kuten kääretorttu. Nosta rulla leivinpaperin päälle uunipellille saumapuoli alaspäin.
  7. Voitele rullan pinta öljyllä ja ripottelpäälle pähkinöitä ja timjamia.
  8. Paista rullaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 20 minuuttia, kunnes se on saanut väriä pintaansa.

Vinkki! Vehnästä valmistettu filotaikina löytyy hyvinvarusteltujen ruokakauppojen pakastealtaasta muiden pakastetaikinoiden vierestä. Kun leivot filosta, sulata taikinarulla ja ota tarvittava määrä arkkeja. Kääri loput arkit takaisin rullalle ja pakasta myöhempää käyttöä varten.

Kommentit (0)

Resepti Christina Aaltio Kuva Tuomas Kolehmainen
Kuori paistuu rapsakaksi, kun lämmität pellin ennen paistoa tulikuumaksi.
Kuori paistuu rapsakaksi, kun lämmität pellin ennen paistoa tulikuumaksi.

Täydellinen karjalanpiirakka on sisältä pehmeä, päältä rapea ja rennosti rypytetty.

Annoksia
noin 25 kpl
Valmistusaika
45 min + 1 t
Vaikeustaso
Kohtalainen

Karjalanpiirakat

Ainekset

Täyte
1
dl
vettä
2
dl
puuroriisiä
1
l
täysmaitoa
1
tl
suolaa
Taikina
2
dl
vettä
1
tl
suolaa
4
dl
ruisjauhoja
1
dl
vehnäjauhoja
2
rkl
sulatettua voita
Voiteluun
50
g
voita
1
dl
vettä

Työvaiheet

  1. Tee ensin riisipuuro täytteeksi. Lisää riisi kiehuvaan veteen. Hauduta muutama minuutti. Lisää maito samalla sekoittaen. Hauduta 40 minuuttia. Lisää suola.
  2. Valmista puuron hautuessa taikina. Sekoita kylmään veteen suola, jauhot ja sula voi. Vaivaa tasaiseksi.
  3. Rullaa taikinasta tanko. Jaa se 25 palaan. Pyörittele palat palloiksi ja litistä. Ripottele kakkaroiden päälle ruisjauhoa ja kokoa keoksi. Peitä keko leivinliinalla.
  4. Pulikoi kakkaroista ohuita, soikeita piirakankuoria. Ripottele ruisjauhoa päälle ja lado soikiot pinoon.
  5. Harjaa ylimääräiset jauhot kuorista ja levitä riisipuuroa niiden keskelle. Jätä reunoista noin sentti vapaaksi.
  6. Rypytä reunat. Nosta taikina sivuilta riisipuuron päälle. Painele sormenpäillä laskoksia keskeltä kohti kärkiä.
  7. Paista piirakoita 275 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes pinta ja pohja saavat väriä.
  8. Voitele piiraat sulan voin ja veden sekoituksella.

Kommentit (0)

Resepti Minna Herranen Kuva Päivi Arvonen
Tuhti jauhelihapiirakka kaipaa rinnalleen vain salaattia.
Tuhti jauhelihapiirakka kaipaa rinnalleen vain salaattia.

Piiraassa leivotaan jauhelihaa jännittävästi myös pohjataikinaan.

Annoksia
4
Valmistusaika
1 t
Vaikeustaso
Helppo

Syyrialainen kibbeh bil sayneeyeh -lihapiirakka

Ainekset

2 ½
dl
vettä
3 ½
dl
bulguria
1
iso sipuli
1
tl
maustepippuria
1
tl
kanelia
1
tl
meiramia
1
tl
juustokuminaa
suolaa ja pippuria maun mukaan
450
g
jauhelihaa
4
rkl
oliiviöljyä
Täyte
4
rkl
oliiviöljyä
4
pientä sipulia
350
g
jauhelihaa
1
tl
yleismaustetta tai maustepippuria
½
tl
kanelia
1
tl
juustokuminaa
suolaa ja pippuria maun mukaan
4
rkl
paahdettuja pinjansiemeniä

Työvaiheet

  1. Kuumenna uuni 180 asteeseen. Valmista ensin täyte. Silppua sipulit hienoksi ja kuullota silppu öljyssä paistinpannulla. Lisää jauheliha ruskistumaan. Lisää mausteet.
  2. Paahda toisella pannulla pinjansiemenet ja lisää ne lopuksi täytteeseen. Jätä täyte odottamaan.
  3. Valmista taikina. Kiehauta vesi. Laita bulgur kulhoon ja kaada päälle kuuma vesi. Anna seistä, kunnes vesi on imeytynyt ja sekoita irtonaiseksi.
  4. Raasta tai pilko sipuli mahdollisimman pieneksi silpuksi. Sekoita kaikki taikinan mausteet morttelissa sipulin kera tasaiseksi tahnaksi.
  5. Sekoita maustetahna ja kypsä bulgur raakaan jauhelihaan ja leivo seos käsin taikinaksi.
  6. Voitele piirakkavuoka tai matala uunivuoka. Levitä puolet lihataikinasta vuoan pohjalle litteäksi piirakkapohjaksi. Lusikoi pohjan päälle täytteeksi paistettu ja maustettu jauhelihaseos.
  7. Taputtele toinen puoli lihataikinasta käsin litteäksi levyksi ja peitä piirakka sillä. Kastele käsiä vedessä levittämisen helpottamiseksi.
  8. Viillä veitsellä vinoruutukuvio piirakan pintaan. Voitele piirakan pinta oliiviöljyllä. Paista uunissa noin 30 minuuttia.

Kommentit (0)