Resepti Kiia Renko kuva Jarno Kovamäki
Vaikeustaso
Helppo

Oliivileipä

Ainekset

dl
vettä
50
g
hiivaa
1-1½
dl
oliiviöljyä
2-3
tl
suolaa
2
rkl
hunajaa
3
tl
kuivattua oreganoa
3
tl
kuivattua timjamia
2
murskattua valkosipulinkynttä
4
dl
oliivirenkaita
1
dl
parmesaaniraastetta
noin 18
dl
vehnäjauhoja
Väliin
oliiviöljyä
3
dl
oliiveja
3
dl
parmesaaniraastetta
Pinnalle
vettä voiteluun
3
dl
parmesaaniraastetta
suolakiteitä

Työvaiheet

  1. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy, suola, hunaja ja mausteet. Lisää myös puolet oliiveista.
  2. Alusta jauhot vähän kerrallaan hyvin vaivaten. Vaivaa pehmeäksi taikinaksi, joka tarttuu hieman käsiin.
  3. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
  4. Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa vielä hetki. Lisää jauhoja tarvittaessa tässä vaiheessa, mutta jätä taikina pehmeäksi. Jaa taikina kahtia tai neljään osaan.
  5. Kauli palat joko samankokoisiksi ympyröiksi tai neliöiksi.
  6. Nosta yksi levy leivinpaperin päälle uunipellille ja voitele kevyesti oliiviöljyllä. Ripottele loput oliivit päälle sekä parmesaania.
  7. Nosta toinen taikinalevy päälle. Kohota vielä liinan alla 30 minuuttia.
  8. Voitele vedellä ja ripottele pinnalle juustoraastetta sekä suolakiteitä.
  9. Paista 225 asteessa uunin alatasolla noin 15 minuuttia. Paista toinen leipä heti perään.

Kommentit (0)

Jenni Rinkinen
Peltilihis kannattaa jäähdyttää kunnolla ennen syömistä, jotta maut tulevat parhaiten esiin. Siksi se onkin parhaimmillaan seuraavana päivänä.
Peltilihis kannattaa jäähdyttää kunnolla ennen syömistä, jotta maut tulevat parhaiten esiin. Siksi se onkin parhaimmillaan seuraavana päivänä.

Miten maittavaa ja riittoisaa perinteinen pellille leivottu ja uunissa kypsennetty lihapiirakka onkaan! Nostalgisessa ohjeessa on jauhelihaa, puuroriisiä ja kananmunaa, mutta jokainen voi muunnella täytettä mieleisekseen.

Annoksia
16
Valmistusaika
10 min + 30 min + 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Peltilihapiirakka

Ainekset

Rahkavoitaikina
1
prk (250 g)
maitorahkaa (ei pehmeää)
250
g
voita
4
dl
vehnäjauhoja
1
tl
leivinjauhetta
½
tl
suolaa
Täyte
1
dl
puuroriisiä
kasvislientä riisin keittämiseen
400
g
jauhelihaa
1
iso sipuli
1
tl
suolaa
1
tl
mustapippuria
1
tl
paprikajauhetta
1
tl
kuivattua oreganoa
3 kananmunaa (2 täytteeseen, 1 voiteluun)

Työvaiheet

Rahkavoitaikina

  1. Valuta maitorahkaa siivilässä 5 minuuttia. Sekoita pehmeän voin kanssa.
  2. Lisää jauhot, joihin leivinjauhe ja suola on sekoitettu. Sekoita kaikki aineet mahdollisimman nopeasti tasaiseksi taikinaksi.
  3. Muotoile taikina litteäksi, suorakaiteen malliseksi palaksi ja kääri tiiviisti kelmuun. Anna vetäytyä jääkaapissa 30–60 minuuttia.

Täyte

  1. Keitä riisi kasvisliemessä löysähköksi puuroksi. Ruskista jauheliha ja sipuli ja mausta. Keitä kaksi kananmunaa, jätä ne puolikoviksi.
  2. Sekoita riisi, jauheliha ja hienonnetut kananmunat. Tarkista maku. Täyte saa maistua voimakkaalle.
  3. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
  4. Levitä taikina leivinpaperin päälle leivinpaperiarkin kokoiseksi levyksi. Levitä täyte pohjan päälle, mutta älä aivan reunoihin saakka, jotta saat käännettyä pohjan kannen päälle.
  5. Käännä toinen taikinapuolikas täytetyn päälle, käytä leivinpaperia apuna. Käännä pohjan reunat tiukasti kannen päälle ja painele kiinni haarukalla. Voitele pinta rikotulla kananmunalla ja pistele kanteen haarukalla reikiä.
  6. Paista uunin alatasolla noin 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja vetäytyä kunnolla. 

Vinkkejä!

  • Piirakan voi tehdä etukäteen paistovalmiiksi jääkaappiin.
  • Piirakka onnistuu myös kaupan isoista lehtitaikinalevyistä. 

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Anna Huovinen
Pähkinäfocacciaa valmistuu kerralla kaksi pellillistä.
Pähkinäfocacciaa valmistuu kerralla kaksi pellillistä.

Focaccian taikina on helppo tehdä ja nopea leipoa. Muista vain tehdä taikina valmiiksi jääkaappiin päivää ennen paistamista.

––

Annoksia
2 pellillistä
Valmistusaika
1 t + 12 t kohoaminen
Vaikeustaso
Helppo

Pähkinäfocaccia

Ainekset

1
l
vettä
1
pkt (50 g)
hiivaa
2
tl
suolaa
6
dl
kaurajauhoja
6
dl
hiivaleipäjauhoja
6
dl
vehnäjauhoja
1
dl
rypsiöljyä
1-2
dl
pähkinäsekoitusta rouhittuna
Viimeistelyyn
1
dl
pähkinäöljyä
2
dl
pähkinäsekoitusta
1
tl
sormisuolaa
2
rkl
tuoretta rosmariinia

Työvaiheet

  1. Mittaa kylmä vesi isoon leivontakulhoon (vetoisuus 3 l). Murenna joukkoon hiiva ja lisää suola. Vatkaa joukkoon kaurajauhot. Lisää sitten loput jauhot. Vaivaa taikinaa sähkövatkaimen taikinakoukuilla 5 minuuttia. Lisää öljy ja jatka vaivaamista muutama minuutti. Pyöräytä joukkoon pähkinät.
  2. Peitä kulho tiiviisti kelmulla, jotta taikina ei kohoa kulhon reunojen yli. Nosta kulho jääkaappiin. Anna taikinan kohota kylmässä seuraavaan päivään.
  3. Jaa taikina tasan kahden leivinpaperin päälle. Taputtele se tasaiseksi jauhotetuin käsin. Anna kohota liinan alla noin tunti.
  4. Sivele pinta pähkinäöljyllä. Ripottele päälle pähkinöitä, sormisuolaa ja rosmariinin neulasia.
  5. Nosta tyhjä pelti kylmään uuniin ja kuumenna uuni 225 asteeseen.
  6. Vetäise toinen leivistä leivinpaperin avulla kuumalle pellille. Paista uunissa 20 minuuttia. Paista toinen leipä samoin. Paloittele focacciat tarjolle.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Anna Huovinen
Himotuimpia tarjottavia ovat pienet suolaiset, joita voi syödä sormin.
Himotuimpia tarjottavia ovat pienet suolaiset, joita voi syödä sormin.

Riittoisa pecorinopiirakka yhdistää keksin ja suolaisen piirakan herkullisuuden samaan suupalaan.

Annoksia
64 palaa
Valmistusaika
1 t + 2 t marinoituminen
Vaikeustaso
Helppo

Pecorinopiirakka

Ainekset

Pohja
200
g
voita
4
dl
vehnäjauhoja
½
tl
leivinjauhetta
½
tl
suolaa
2–3
rkl
kylmää vettä
Täyte
4
munaa
3
dl
kuohukermaa
1
rkl
sitruunamehua
½
tl
mustapippuria
200
g
pecorinojuustoa raastettuna
Pinnalle
1
pkt (150 g)
pehmeää vuohenjuustoa
Pikkelöidyt retiisit
250
g
retiisejä
2
dl
vettä
1
dl
sokeria
½
dl
valkoviinietikkaa

Työvaiheet

  1. Paloittele kylmä voi monitoimikoneen kulhoon. Lisää jauhot, leivinjauhe ja suola. Aja leikkuuterällä muruiksi ja lisää vesi koneen käydessä. Anna koneen käydä, kunnes taikina pyörii kulhossa pallona. Voit tehdä taikinan myös nyppimällä voin sekä kuivat aineet ja lisäämällä joukkoon veden.
  2. Kauli taikina leivinpaperin päälle arkin kokoiseksi levyksi jauhoja apuna käyttäen. Vetäise pohja leivinpaperin avulla pellille. Pistele pohjaa haarukalla ja esipaista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
  3. Viimeistele sillä aikaa täyte. Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää kerma, sitruunamehu ja pippuri. Sekoita joukkoon juustoraaste. Kaada seos esipaistetun pohjan päälle. Jatka paistamista 200-asteisessa uunissa 17–20 minuuttia. Jäähdytä.
  4. Tee pikkelöidyt retiisit. Yhdistä vesi, sokeri ja etikka. Huuhdo retiisit hyvin, poista huonokuntoiset lehdet ja säästä halutessasi pieni naatti. Lohko retiisit ja upota ne pikkeliliemeen. Anna marinoitua pari tuntia.
  5. Leikkaa täysin jäähtynyt piirakka 8 x 8 palaan. Annostele pehmeä vuohenjuusto pursotinpussiin ja leikkaa pussin kulma irti. Pursota tippa vuohenjuustoa kunkin piirakkapalan päälle. Juuston tarkoitus on vain liimata retiisit koristeeksi piirakan päälle.
  6. Asettele retiisit vuohenjuuston päälle. Tarjoa pieninä suolapaloina.

Vinkki!

Voit tehdä piirakan hyvin kahta päivää ennen tarjoilua. Säilytä se jääkaapissa mieluiten leikkaamattomana, pellillään kelmulla peitettynä. Piirakka leikkautuu kylmänä parhaiten eivätkä sen reunat käpristy.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Anna Huovinen
Älä ota koristelusta stressiä, vaan kasaa kakulle vihreitä juuri ennen tarjoilua.
Älä ota koristelusta stressiä, vaan kasaa kakulle vihreitä juuri ennen tarjoilua.

Perinteinen voileipäkakku muuttuu vegaaniseksi uusilla täytteillä ja maistuu nyt valkopapuhummukselta ja sitruunalta. Tee kakku vuorokautta ennen tarjoilua, jotta se ehtii vetäytyä ja kerätä makua.

Annoksia
10
Valmistusaika
1 t + 1 vrk vetäytyminen
Vaikeustaso
Helppo

Vegaaninen voileipäkakku

Ainekset

12
palaa
isoa grahampaahtoleipää (Oululainen)
Kostutus
1
dl
vettä + 1 rkl kasvisfondia
Valkopapuhummus
2
prk (à 380 g/230 g)
kypsiä valkopapuja (esim. Pirkka)
2
valkosipulinkynttä
2
rkl
tahinia
½
tl
juustokuminaa
¼
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
2
rkl
sitruunamehua
2–3
rkl
oliiviöljyä
Yrttitäyte
2–3
kevätsipulin vartta
1
ruukku
korianteria
Sitruunatuorejuusto
2
prk (à 150 g)
vegaanista tuorejuustoa (Oatly)
1
dl
kaurapohjaista jugurttia
1
rkl
sitruunamehua
2
tl
(luomu)sitruunankuoriraastetta
½
tl
suolaa
¼
tl
mustapippuria myllystä
Pinnalle
valkopapuhummusta, sitruunatuorejuustoa, kevätsipulia, versoja, sitruunankuoriraastetta sekä seesaminsiemeniä paahdettuna

Työvaiheet

  1. Valmista valkopapuhummus. Valuta pavut siivilässä ja huuhdo ne juoksevan veden alla. Kumoa pavut teholeikkurin kulhoon. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Lisää ne joukkoon. Lisää tahini, mausteet, sitruunamehu ja oliiviöljy. Aja tasaiseksi leikkuuterällä. Tahnan kuuluu olla paksua, jotta se pysyy kakun välissä eikä kostuta leipiä liikaa.
  2. Hienonna kevätsipuli ja korianteri. Yhdistä ne.
  3. Valmista sitruunatuorejuustotäyte. Vatkaa tuorejuusto ja jugurtti sähkövatkaimella sileäksi tahnaksi. Lisää sitruunamehu ja -kuoriraaste, suola ja pippuri.
  4. Leikkaa leivistä kapeat reunakaistaleet pois. Sekoita kasvisfondi veteen. Sivele leivät kasvisliemellä.
  5. Levitä alustalle leivinpaperi. Asettele kolme leipäviipaletta vierekkäin. Levitä leiville kolmannes hummustäytteestä ja puolet yrttiseoksesta.
  6. Puolita yksi leipäpala ja asettele seuraava kerros leipiä edellisten päälle tiililadonnalla niin, että saumat eivät osu päällekkäin. Levitä päälle puolet sitruunatäytteestä. Lado taas kerros leipiä, kolmannes hummuksesta ja puolet yrttiseoksesta.
  7. Puolita taas yksi leipäviipale ja kasaa kerros kanneksi tiiliseinän tavoin. Kääri voileipäkakku leivinpaperiin. Anna vetäytyä jääkaapissa 1–2 yön yli. Säästä loput täytteet jääkaapissa rasioissaan.
  8. Avaa paketti ja siirrä voileipäkakku vadille. Notkista loppu hummus vesitilkalla ja sivele kakun reunat sillä. Levitä kakun päälle loppu sitruunatuorejuusto.
  9. Koristele versoilla, paahdetuilla seesaminsiemenillä, sitruunankuoriraasteella ja kevätsipulilla.

Kommentit (0)