Resepti Kiia Renko Kuva Pia Inberg
Annoksia
10-12 palaa
Vaikeustaso
Helppo

Savuporokakku

Ainekset

Pohja
150
g
hapankorppuja
½
tl
rouhittua mustapippuria
1
dl
voisulaa
Täyte
5
liivatelehteä
200
g
kylmäsavuporoviipaleita
1
pieni sipuli
1
prk (200 g)
aurinkokuivattutomaatti-tuorejuustoa
1
prk (200 g)
maustamatonta tuorejuustoa
1
prk (200 g)
kermaviiliä
4
dl
vispikermaa
1
dl
kurkkusalaattia (ei sinappista)
1
dl
persiljasilppua
1
tl
rouhittua mustapippuria
1
dl
laimennettua sitruunamehua
Karpalokiille
5
dl
sokeroitua, laimennettua karpalo- tai puolukkamehua
5
liivatelehteä

Työvaiheet

  1. Leikkaa 24-senttisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele se kevyesti.
  2. Murskaa hapankorput hienoksi. Sekoita pippuri joukkoon. Sekoita hapankorppuseos voisulan kanssa ja painele pohjaksi vuokaan.
  3. Laita liivakot likoamaan runsaaseen, kylmään veteen vähintään 10 minuutiksi. Leikkaa poroviipaleet pieneksi rouheeksi. Kuori ja silppua sipuli. 
  4. Sekoita tuorejuustot, kerma ja kermaviili notkeaksi tahnaksi. Sekoita muut aineet paitsi liivakot ja sitruunamehu yhteen.
  5. Kiehauta sitruunamehu pienessä kasarissa ja sulata puristellut liivakot siihen. Jäähdytä hetki ja sekoita liivateneste täytteeseen. Kaada täyte hapankorppupohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa peitettynä yön yli.
  6. Laita kiilteen liivakot likoamaan 10 minuutiksi. Kiehauta mehu ja sulata puristellut liivakot siihen. Jäähdytä välillä sekoitellen lähes viileäksi. Kaada vuokaan porokakun päälle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia.

Vinkki! Jos kiille ehtii hyytyä liikaa kattilassa jäähdytysvaiheessa, voi sen kuumentaa uudelleen notkeaksi.

Kommentit (0)

Resepti Christina Aaltio Kuva Anna Huovinen
Tähdenmuotoinen appelsiinitahinileipä on tehty jaettavaksi.
Tähdenmuotoinen appelsiinitahinileipä on tehty jaettavaksi.

Joulupöydän tähdessä maistuvat tuore appelsiini ja seesamista tehty tahini. Täytteessä ihastuttaa myös tuore pinaatti.

Katso videolta, miten kieputat leivän.

Annoksia
16
Valmistusaika
25 min + 1 t + 30 min
Vaikeustaso
Helppo

Tähtileipä

Ainekset

1
iso
appelsiini
dl
vettä
8–10
dl
vehnäjauhoja
½
rkl
kuivahiivaa
½
dl
oliiviöljyä
1
tl
sokeria
tl
suolaa
Täyte
1
l
tuoretta pinaattia
½
dl
vettä
2
rkl
timjamin lehtiä
¾
dl
tahinia
2
rkl
tomaattipyreetä
Pinnalle
2
rkl
seesaminsiemeniä

Työvaiheet

  1. Pese appelsiini juuresharjalla. Raasta kuori ja purista mehu (1½ dl). Kuumenna mehu ja vesi 42-asteiseksi. Lisää vehnäjauhojen joukkoon kuivahiiva. Alusta puolet jauhoista nesteeseen. Lisää öljy, kuoriraaste, sokeri ja suola sekä jauhoja niin paljon, että taikinasta tulee napakan pehmeää. Jatka vaivaamista vielä viisi minuuttia.
  2. Nostata taikinaa leivinliinan alla, kunnes se on noussut kaksinkertaiseksi.
  3. Jaa taikina kahteen osaan. Kauli toinen paloista jauhotetulla pöydällä noin 30 senttiä leveäksi pyöreäksi pohjaksi.
  4. Kumoa pinaatit pannulle ja lisää joukkoon vesi. Anna pinaattien höyrystyä muutaman minuutin ajan. Kaada pannulla oleva neste pois ja purista pinaatit mahdollisimman kuivaksi. Riivi tuoreesta timjamista lehdet.
  5. Levitä kaulitulle pohjalle tahini ja tomaattipyree. Ripottele pinaatti ja timjami tasaisesti päälle. Kauli toinen taikinapala samankokoiseksi kanneksi ja nosta se täytteen päälle.
  6. Leikkaa leipä neljään osaan niin, että keskelle jää noin viiden sentin alue, joka pitää leivän koossa. Jaa neljännekset vielä kolmeen tai neljään sakaraan. Käännä jokainen sakara kierteelle. Kohota leipää liinan alla 20 minuuttia. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.
  7. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Lasse Lecklin
Ohut näkkileipä on mitä mainioin alusta joulun ihanimmille alkupaloille.
Ohut näkkileipä on mitä mainioin alusta joulun ihanimmille alkupaloille.

Porkkanavoilla päällystetyissä saaristolaisnäkkäreissä on joulun maku.

Katso näkkärin valmistus videolta:

Annoksia
16 isoa ja 16 pientä
Valmistusaika
30 min +  1 t 30 min 
Vaikeustaso
Helppo

Saaristolaisnäkkäri ja paahdettu porkkanavoi

Ainekset

Saaristolaisnäkkäri
dl
appelsiinimehua
25
g
hiivaa
1
tl
suolaa
2
rkl
siirappia
½
dl
kaljamaltaita
4
dl
ruisjauhoja
2
dl
vehnäjauhoja
Paahdettu porkkanavoi
500
g
porkkanoita
1
rkl
rypsiöljyä
1
tl
suolaa
1
tl
kanelia
1
tl
inkivääritahnaa tai jauhettua inkivääriä
½
tl
kardemummaa
½
jauhettua maustepippuria
½
mustapippuria rouhittuna
¼
neilikkaa
50
g
voita

Työvaiheet

Saaristolaisnäkkäri

  1. Lämmitä appelsiinimehu kädenlämpöiseksi. Liuota joukkoon hiiva. Lisää suola, siirappi, maltaat ja puolet ruisjauhoista. Vatkaa tasaiseksi. Mittaa taikinaan loput ruis- ja vehnäjauhot. Vaivaa tasaiseksi taikinaksi.
  2. Anna taikinan kohota liinan alla noin tunnin, kunnes se on kaksinkertainen. Leivo taikina jauhotetulla pöydällä pitkäksi tangoksi. Jaa se 16 yhtä suureen palaan. 
  3. Levitä pöydälle leivinpaperi ja ripottele päälle reilusti jauhoja. Nostele paperille 8 taikinapalaa. Taputtele ne jauhotetuin käsin tasaisiksi. Ripottele päälle hieman jauhoja ja kauli palat pyöreiksi näkkäreiksi, joiden halkaisija on runsaat 10 senttiä. Ajele levyjen päältä näkkärikaulimella tai pistele leipiä haarukalla. 
  4. Ota leipien keskeltä pieni pala pois jauhoissa pyöräytetyllä snapsilasilla tai pienellä piparkakkumuotilla. Nosta pikkupalat toiselle leivinpaperille.
  5. Vetäise näkkärit leivinpaperin avulla pellille. Paista 250-asteisessa uunissa 6–9 minuuttia näkkärien paksuudesta riippuen. Paista toinen pellillinen sekä pikkunäkkärit samoin.
  6. Tarjoa näkkärit alkupalojen kanssa. Säilytä kuivassa paikassa.

Paahdettu porkkanavoi

  1. Pese porkkanat juuresharjalla tai kuori ne. Pilko reiluiksi paloiksi ja poista kannat.
  2. Sekoita öljy ja mausteet kulhossa. Pyöräytä porkkanat seoksessa niin, että mausteet tarttuvat. Kumoa porkkanat leivinpaperille pellille. Pilko voi päälle nokareiksi.
  3. Paahda porkkanoita 225-asteisessa uunissa 20-25 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä ja paahtuneita. Jäähdytä.
  4. Soseuta porkkanat monitoimikoneen leikkuuterällä tai kulhossa sauvasekoittimella. Säilytä jääkaapissa. Tarjoa levitteenä.

Vinkki! Saat porkkanavoista vegaanisen vaihtamalla voin maidottomaan margariiniin.

 

Kommentit (0)

Resepti Christina Aaltio Kuva Ninna Lindström
Paperisesta paistopussista tulee luonnollisen kaunis lahjapakkaus. Surauta lahjapussiin ompelukoneella koristeraidat.
Paperisesta paistopussista tulee luonnollisen kaunis lahjapakkaus. Surauta lahjapussiin ompelukoneella koristeraidat.

Pyöräytä viemisiksi lämmin ja rapeakuorinen pataleipä. Leivän nesteenä käytetään tummaa olutta, joka tuo makuun ripauksen saaristolaisleivästä. Aivan täydellistä joulupöytään!

Annoksia
1 leipä
Valmistusaika
1 t 30 min + 12–24 t
Vaikeustaso
Helppo

Pähkinäinen pataleipä

Ainekset

dl
vehnäjauhoja
2
dl
ruisjauhoja
½
tl
kuivahiivaa
4
dl
tummaa olutta tai kotikaljaa
1
rkl
siirappia
2
tl
suolaa
1
dl
pekaanipähkinöitä
rkl
silputtua rosmariinia
Voiteluun
1
rkl
rypsiöljyä

Työvaiheet

  1. Yhdistä jauhot ja kuivahiiva. Lämmitä neste 42-asteiseksi. Sekoita jauhot, siirappi ja suola nesteeseen.
  2. Rouhi pekaanipähkinät ja silppua rosmariini. Sekoita ne kevyesti vaivaamatta taikinaan.
  3. Peitä astia tiiviisti tuorekelmulla. Nostata taikinaa 12–24 tuntia huoneenlämmössä.
  4. Ripottele taikinan päälle jauhoja. Kääntele taikina pallon muotoon. Anna taikinan nousta leivinliinan alla vedottomassa paikassa 30 minuuttia.
  5. Nosta kannellinen valurautapata 225-asteiseen uuniin kuumenemaan. Kaada kattilan pohjalle loraus rypsiöljyä ja pyyhkäise talouspaperin avulla öljyllä padan pohja ja reunat. Varo, etteivät sormet pala.
  6. Kumoa taikinapallo kuumaan pataan. Nosta kansi päälle ja nosta pata uuniin 30 minuutiksi.
  7. Ota kansi pois. Jatka paistamista noin 15 minuuttia, kunnes pinta saa kauniin värin.
  8. Kumoa leipä padasta leivinliinan sisään jäähtymään.

Kommentit (0)

Resepti Emilia Kolari Kuva Lasse Lecklin
Makeansuolainen piiras on mainio herkku pikkujoulukauden illanistujaisiin.
Makeansuolainen piiras on mainio herkku pikkujoulukauden illanistujaisiin.

Ruiskuoreen kääritty palsternakka maistuu upealta viikunahillon kera.

Annoksia
6
Valmistusaika
30 min + 1 t
Vaikeustaso
Helppo

Palsternakka-viikunapiirakka

Ainekset

2
isoa (à 300 g)
palsternakkaa
1
rkl
rypsiöljyä
½
tl
suolaa
½
tl
mustapippuria
1
dl
viikunahilloa
½
dl
tuoretta timjamia hienonnettuna
Ruistaikina
200
g
maidotonta leivontamargariinia
2
dl
ruisjauhoja
2
dl
vehnäjauhoja
1
tl
suolaa
Lisäksi
viikunahilloa

Työvaiheet

  1. Kuori palsternakat ja poista kannat. Leikkaa palsternakat pitkittäin kahtia. Sivele ne öljyllä. Ripottele pinnalle suolaa ja pippuria. Paahda 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia. Jäähdytä.
  2. Paloittele kylmä rasva monitoimikoneen kulhoon. Lisää jauhot ja suola. Aja leikkuuterällä muruiksi ja jatka sekoittamista, kunnes taikinasta muodostuu pallo. Älä lisää vettä, niin saat taikinasta tiiviin.
  3. Kauli taikina reilusti jauhotetun leivinpaperin päälle 30 cm x 20 cm:n levyksi. Levitä kerros viikunahilloa sen vasempaan laitaan. Lisää päälle timjami ja jäähtyneet palsternakat jonoon limittäin. Sivele nekin hillolla.
  4. Ota täyttämättömästä taikinaosasta paloja pienellä piparkakkumuotilla. Nosta koristeltu taikinareuna täytteen päälle ja kiinnitä reunat haarukalla. Nostele taikinakuviot koristeiksi.
  5. Paista 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on paahtuu ja saa kauniin värin.
  6. Tarjoa viikunahillon kanssa.

Tee viikunahilloa tällä reseptillä:

Kommentit (0)