Sanna Sepponen matkusti Tansaniaan tutustumaan vammaisten elämään siellä. Matkalla hän mietti erilaisuutta ja tapasi samanlaisen Abun.
Kun on tarpeeksi yhteistä, eri kielellä ei ole paljoakaan väliä.
"Paina paina!" Sanna Sepponen sanoo Abulle. Abu painaa: ottaa Sannan kameralla kuvan toisensa jälkeen eikä malttaisi lopettaa.
Sanna, 37, ja Abu, 9, ovat tavanneet, koska Sanna on tullut Abun kotiin tansanialaiseen kylään. Abu on yksi sadoista vammaisista lapsista, jotka Suomen Lähetysseuran kylätyöntekijät ovat koillis-Tansaniassa löytäneet. Näitä lapsia ja heidän perheitään kylätyöntekijät auttavat neuvomalla, hoitamalla, ohjaamalla lääkäriin ja järjestämällä kouluun.
Tärkeä osa vammaistyötä on myös asenteiden muuttaminen. Tansaniassa uskotaan yleisesti, että kehitysvammaisuus johtuu kirouksesta. Siksi vammaisia lapsia piilotellaan ja siksi heitä vain häviää.
Abusta on huolehdittu. Mutta kenellekään koko perheessä ei ole tullut mieleen, että Abu voisi mennä kouluun. Ei sekään, että Abu voisi oppia sijaamaan vuoteensa, kattamaan pöydän tai napittamaan paitansa napit.
Abulla on "shida ya kitchwa" eli vikaa päässä, perhe on kuitannut pojan erilaisuuden. Kunnes Suomen Lähetysseuran kylätyöntekijät vuosi sitten tapasivat pojan ja kertoivat, että Abulla on Downin syndrooma.
"Huomasin heti, että Abu on samanlainen kuin minä", Sanna sanoo.
"En ole koskaan nähnyt yhtä ihanaa pikkupoikaa."
Katso pieneltä videolta, kuinka Sanna tapasi Abun.
Lisää Sanna Sepposen matkasta ja vammaisten lasten elämästä Tansaniassa Kodin Kuvalehdessä 4/2015, joka ilmestyy 12.2.
Lue myös:
Sanna Sepposen Suorat sanat: Ottakaa oppia, tavalliset!
Sanna Sepponen miettii videolla vammaisuutta: "Suomalaisilla on vääriä ennakkoluuloja"
