Toimittaja Hanna Jensen on joutunut tottumaan siihen, että oma vanhempi ei muista häntä. Hän katselee usein äitinsä kanssa valokuvia. ”Ne ovat mukavia hetkiä, sillä silloin minun ei tarvitse tentata eikä äidin tarvitse yksin yrittää muistaa.”
Hei äiti, olen tyttäresi Hanna.
Näin Hanna Jensen, 54, tervehtii äitiään joka kerta, kun puhuu tämän kanssa puhelimessa tai tapaa kasvokkain. Joskus äiti muistaa Hannan, joskus ei.
Äiti on sairastanut Alzheimerin tautia yli 10 vuotta.
He katsovat usein yhdessä valokuvia. Niissä voi näkyä omakotitalo, jossa perhe asui Lohjalla. Kuvissa on ala-asteen opettajana työskennellyt äiti, paperitehtaan myyntijohtajana paljon matkustellut isä, saparopäinen Hanna ja isoveli. Kuvia on myös ulkomaanmatkoilta, joita äiti rakasti.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/hanna_jensen_peilissa.jpg?itok=lAlol67G)
”Kuvia katsoessa meillä on tekemistä ja puhuttavaa. Minun ei tarvitse tentata eikä äidin tarvitse yksin yrittää muistaa. Ne ovat mukavia hetkiä.”
Muistisairaan läheisenä eläminen on muovannut Hannan elämää. Hän ei vaihtaisi kokemusta pois. ”Se on tehnyt minusta minut.”
On ollut myös päiviä, jolloin Hannasta on tuntunut, että ei jaksa enää yhtään. Oma turhautuminen on kiteytynyt arkisissa hetkissä.
Muutama vuosi sitten Hanna halusi siivota äitinsä kirjahyllyn, joka oli täynnä pientä roinaa: kulhoja, nappeja, pieniä liinoja, ikoni, pari lasista koriste-esinettä. Hanna oli ostanut pienet niinikorit ja ehdotti äidille, että laitetaan tavarat niihin.
”Mietin, eikö äiti ymmärrä, että haluan auttaa.”
Äiti ei suostunut. Idea oli hänen mielestään huono. Hanna yritti selittää, äiti torppasi.
”Se oli tosi pieni asia, mutta muistan, että minulla meinasi mennä totaalisesti hermot. Mietin, eikö äiti ymmärrä, että haluan auttaa.”
”Istuin siinä ja mietin, että mites sulla Hanna menee. Ei kovin hyvin.”
Hanna jätti korit lattialle ja käveli äidin vessaan. Siellä hän istui lattialla, hengitti syvään ja yritti rauhoittua. Teki mieli huutaa.
”Istuin siinä ja mietin, että mites sulla Hanna menee. Ei kovin hyvin.”
Kun Hannan äiti sairastui, Hanna oli jo elänyt muistisairaan läheisenä. Ensin sairastui isä, sitten äiti. Se muutti myös Hannan elämän. Miten Hanna on huolehtinut omasta jaksamisestaan muistisairaan läheisenä? Mitä asioita hän on oivaltanut muistisairaudesta? Hannan veli kuoli yllättäen, miten Hanna on oppinut elämään surun kanssa? Millaisen rohkean ratkaisun Hanna teki tänä syksynä? Miksi Hannaa huolestuttaa se, että suomalaiset hyggeilevät kotona eivätkä tapaa ystäviään? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 20/2025. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Hanna Jensen
54-vuotias toimittaja, tietokirjailija ja logoterapeutti asuu Helsingissä ja Madridissa puolisonsa kanssa. Kaksi aikuista tytärtä asuvat jo omillaan. Hanna harrastaa joogaa, kävelyä ja lukemista.
Hannan arki pyörii neljällä kielellä: työssään ja tyttäriensä kanssa hän puhuu suomea, miehensä kanssa ruotsia, kuopuksen perheen kanssa espanjaa ja lukioaikaisen vaihto-oppilasperheensä, johon on jatkuvasti yhteydessä, kanssa englantia. Joskus suusta alkaa tulla väärää kieltä, mutta Hanna uskoo, että kielet pitävät huolta muistista ja aivoista.
