Riikka Markkanen on kasvattanut kolme poikaa: koripalloilija Laurin, jalkapalloilija Eeron sekä nuorten maajoukkuetasolla koripalloa aikoinaan pelanneen Miikan. Nyt hän antaa seitsemän vinkkiä siihen, kuinka urheilevaa lasta kannattaa tukea.

1. Kuuntele lasta.

"Parhaiten pientä urheilijaa voi tukea kuuntelemalla häntä. Kun poikani LauriMiikka ja Eero olivat lapsia, keskityin vain olemaan vierellä, kuulevana korvana. Pelien jälkeen onnittelin kyllä voitoista ja onnistumisista, jos sellaisia oli tullut, mutta sen jälkeen kyselin lähinnä tuntemuksista. Mikä oli fiilis, miltä pelaaminen oli tuntunut, miltä tuntui nyt.

Jos peli on mennyt huonosti, lapsi ei ehkä halua jutella mitään. Silloin ei kannata patistaa, vaan antaa omaa tilaa ja rauhaa.

Yksi vanhemman tärkeimmistä taidoista on osata pysyä hiljaa. Aina ei tarvitse sanoa mitään, mieluummin voi vaikka pörröttää tukkaa. Niin tein usein aikoinaan Laurillekin, kun hän suri huonosti mennyttä peliä." 

2. Älä ala valmentaa.

"Vanhemman tehtävä on olla vanhempi, ei valmentaja. Sen takia äidin tai isän ei kannata analysoida lapsensa pelaamista minusta mitenkään - ainakaan lapsen kuullen. Se kuuluu vain valmentajalle.

Valmentajan tehtävä on käydä peli läpi pelaajien kanssa pukuhuoneessa. Hän pureutuu siihen, mikä onnistui, mikä meni pieleen ja mitä voisi teknisesti parantaa.

"Kerran pyöräytin työpäivän jälkeen 99 lihapullaa. Kun pojat tulivat koulusta, he söivät ne kaikki."

Se riittää. Vanhemman ei kuulu korjata lapsen virheitä tai neuvoa häntä pelaamisessa muutenkaan. Itse ajattelen, että roolini äitinä on jotain ihan muuta: kannustamista, kuuntelemista, kuskaamista, kokkaamista ja kustantamista.

Aina ei tietenkään ole helppoa olla neuvomatta, varsinkaan jos tuntee lajin hyvin. Olen itsekin pelannut aikoinaan koripalloa maajoukkuetasolla, joten osaan lukea peliä ja tunnistan virheet.

Siitä huolimatta olen päättänyt, etten neuvo, jollei Lauri kysy. Aika harvoin hän on kysynyt." 

Lauri Markkanen pelaa NBA:ssa Chicago Bullsin riveissä.
Lauri Markkanen pelaa NBA:ssa Chicago Bullsin riveissä.

3. Kestä pettymykset.

"Vanhempi on lapselleen roolimalli kaikessa. Myös pettymyksissä.

Jos lapsi on epäonnistunut pelissä, vanhempien ei kannata näyttää hänelle pettymystään. Päinvastoin on pysyttävä rauhallisena ja osoitettava omalla käytöksellä, että tästäkin selvitään. Jos lapsi huomaa, ettei oma äiti tai isä kestä epäonnistumista, kuinka hän itsekään oppisi kestämään sitä?

Lauri suhtautui epäonnistumisiin pienenä jo samantyyppisesti kuin nyt. Totta kai huomasin hänestä harmituksen, mutta urheilukasseja hän ei kiukuissaan heitellyt. Hän on aina osannut nollata pettymyksensä nopeasti ja siirtynyt eteenpäin. 

Jos lapsi menestyy lajissaan, siitä voi seurata myös paineita. Aina kun peli on mennyt huonosti, olen muistuttanut perusasioista: riittää kun teet parhaasi, riittää kun olet oma itsesi, tämä oli vain yksi peli, aina tulee seuraava.

Kerran 15-vuotiaana Lauri pelasi ensin B-junioreiden SM-pelin, josta kuskasin hänet suoraan miesten joukkueen peliin. Molemmissa hän pelasi niin hyvin, että kysyi minulta illalla huolestuneena: Äiti, enhän mä mitenkään ylpisty? Vastasin, että et, käy vain nukkumaan."

4. Varaudu kokkaamaan.

"Jos perheessä on urheilevia lapsia, vanhempien tai jommankumman heistä on oltava valmis pyörittämään arkea. Meillä arjesta vastasin enemmän minä, sillä lasten isä Pekka teki tuolloin matkatyötä.

Kolmen kasvavan, pitkähkön pojan ruokkimisessa oli melkoinen homma. Koulussa pojat söivät yhden lämpimän ruuan, mutta koulun jälkeen tein heille joka päivä kaksi lämmintä ateriaa. Useimmiten kokkasin makaronilaatikkoa, mureketta, pastaa, pataruokia tai lasagnea. Ripettäkään ei koskaan jäänyt pakkaseen.

Päivätyönäni työskentelin lastenhoitajana. Kerran pyöräytin työpäivän jälkeen tasan 99 lihapullaa. Kun pojat tulivat koulusta, he söivät ne kaikki. Jokainen söi siis noin 33 lihapullaa, yhdellä aterialla."

Kolmen urheilijanuoren kasvatus on vaatinut vanhemmilta muun muassa antaumuksellista ruokahuoltoa. Kuvassa vasemmalta Eero, Lauri, Pekka-isä ja Miikka Markkanen.
Kolmen urheilijanuoren kasvatus on vaatinut vanhemmilta muun muassa antaumuksellista ruokahuoltoa. Kuvassa vasemmalta Eero, Lauri, Pekka-isä ja Miikka Markkanen.

 

5. Opeta pyykkäämään.

"Vaikka lapsi urheilisi tosissaan, häneltä kannattaa minusta vaatia vastuuta myös kotitöissä.

Viikkorahaa vastaan pojat tekivät pieniä kotihommia, tyhjensivät tiskikonetta ja pyykkäsivät treenivaatteitaan. Paljon jouduin joustamaankin, mutta muistuttelin kotitöistä silti.

Omatoimisuuteen kannattaa kannustaa. Asuimme poikien lapsuusvuodet Jyväskylässä, ja useimpiin treenipaikkoihin pojat pyöräilivät itse kesät talvet. 

Muiden vanhempien kanssa kannattaa myös järjestää kuskausrinkejä. Ilman niitä on vaikea pärjätä."

6. Muistuta siitä, että elämässä on muutakin.

"Lauri aloitti koripallon viisivuotiaana. Muistan, kuinka vein hänet ensimmäisiin treeneihin Pomppukerhoon. Hän juoksi kenttää edestakaisin ja heitteli palloa jo ennen kuin harjoitukset olivat alkaneet. Valtava palo näkyi hänestä heti.

12-vuotiaaksi asti Lauri harrasti myös jalkapalloa ja vähän jääkiekkoakin, mutta sen jälkeen hän päätti keskittyä vain koripalloon. Valinta oli hänelle selvä, me vanhemmat emme siihen puuttuneet. Vanhempien kannattaa kannustaa eri lajien pariin, mutta lopullinen valinta on lapsen oma. Jos se ei ole, into lajiin hiipuu.

Lauri on ollut siitä poikkeuksellinen lapsi, että häntä ei ole koskaan tarvinnut patistaa treeneihin. Pikemminkin minun on pitänyt välillä jarrutella ja muistuttaa, että elämässä on muutakin: aikaa kavereillekin kannattaa jättää, eikä kipeänä saa mennä treeneihin.

Vanhemmuus on tasapainottelua. Nuorta on tuettava hänen suurimmissakin haaveissaan, mutta samalla on huolehdittava siitä, että touhussa pysyy realismi.

Koripallossa liossa on koko kroppa. Jos loukkaantuu tai vammautuu, pelaaminen ei onnistu. Vaikka lasta pitää kannustaa, urheilun ikävistäkin puolista pitää uskaltaa puhua." 

7. Kannusta, kannusta, kannusta.

"En usko, että vanhempi voi olla lapsestaan koskaan liian kiinnostunut. Innostuksensa lapsen urheiluharrastukseenkin saa näyttää, sillä ei voi pilata mitään. Kun pojat olivat pieniä, yritin käydä katsomassa jokaisen pelejä yhtä paljon, mahdollisimman tasapuolisesti.

Vuosien mittaan minulle on kehittynyt poikien kanssa omat, keskinäiset kannustusrituaalimme. Nykyisin aina ennen peliä lähetän Laurille WhatsApp-viestin. Viesti sisältää voimatsempit ja tietyt emojit, joita en nyt viitsi tässä tarkemmin paljastaa.

Samat tsempit ja emojit lähetän aina myös ottelun jälkeen, oli peli voitettu tai hävitty."

Äiti

Koripallotähti Lauri Markkasen Riikka-äiti neuvoo: "Älä valmenna lasta, vaan kannusta, kuuntele ja kokkaa"

Olin pienipalkkainen hoitotyöläinen, yksinhuoltaja, ja poikani halusi lätkää pelata, joten halusin sen hänelle suoda. Kasvuiässä poika aina jääkaapilla, pöydästä noustuaan saattoi käydä jääkaapilla katsomassa, mitä siellä on. Muistan vieläkin vanhempainkokouksesta tuloni, itkua vääntäen mietin, mistä saan rahat lisenssi- maksuun ja luistimiin. Pankki onneksi lainasi , ja tuloksena A- junnuihin asti pelannut, nykyään hieno, johtajatason mies. Satsaus kannatti!
Lue kommentti

Tänään päästään jälleen nauttimaan mykistävistä esityksistä Vain elämää -ohjelmassa. Toni Wirtanen paljasti KK:lle kotinsa lempipaikan – ja mitä kamalaa siellä kerran tapahtui.

Toni Wirtasen lempipaikka kotona on ehdottomasti autotalli. Se on paikka, jonne hän vetäytyy näpertämään käsillään.

Vaikka kotoa löytyisi muutakin puuhasteltavaa, Toni mielellään viettää aikaansa autotallissa.

"Kutsun autotalliani mancaveksi eli miesluolaksi. Olen pitkään harrastanut radio-ohjattavien lentokoneiden rakentamista", Toni kertoo.

Toni arvelee, että lentokoneiden rakentelua olisi ehkä pitänyt tehdä kymmenvuotiaana.

"Mutta kun se ei silloin ollut mahdollista, otan nyt lapsuuttani takaisin."

Puhdas autotalli aiheutti parisuhdekriisin

Toni tietää tarkalleen, mihin jokainen tavara autotallissa kuuluu.

Kerran hänen tyttöystävänsä erehtyi siivoamaan autotallissa Tonin ollessa keikkamatkalla.

"Ensimmäinen parisuhdekriisimme alkoi siitä. Olin juuri tullut keikalta takaisin, ja palatessani tyttöystävä kertoi iloisesti siivonneensa autotallin."

Tyttöystävä esitteli laatikoita, joihin hän oli järjestänyt autotallin ruuvit, pienet omaansa ja suuret omaansa. 

"Valitettavasti hän ei tiennyt, että olin juuri purkanut autotallissa yhden lentokoneen moottoreineen ja asetellut ruuvit purkujärjestyksessä. Järkytyin siinä hetkessä niin paljon, etten pystynyt edes sanomaan mitään!" Toni muistelee vanhaa sattumusta. 

Vain elämää Nelosella tänään 22.9. kello 20. Tänään vietetään Sannin päivää.

Jos miestä väsyttää, vaimo ja vaari pitävät huolen siitä, ettei työmaalla lorvailla, kirjoittaa Kai Lehtinen.

Rakennusprojekti on alkanut. Verstaamme paloi tammikuussa, ja koko kevät on mennyt rakennuslupa-asioissa. Toukokuussa pääsimme vihdoin töihin.

Kaksikerroksisesta rakennuksesta kertyy uskomaton määrä palojätettä. Raunioista löytyi vain joitakin pieniä muistoksi säästettäviä asioita, kuten hevosen kuolaimet, palaneita kolikoita ja kärventynyt painonnostotanko. Enimmäkseen keräsimme tuhkaa, metalliromua ja palaneita puun kappaleita.

Japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon oppaiden mukaan turhasta roinasta vapautuminen tuo energiaa, joka parantaa elämänlaatua.

"Sitä energiaa, minkä tavaroista vapautumisen pitäisi tuoda, olen vielä odotellut."

Kaiken A ja O on taito järjestää koti kerralla. Ei kuulemma pidä jahkailla, vaan tehdä muutos nopeasti. Jos on ripeä, yhdessä päivässä saa paljon aikaan.

Väittäisin, että paljon saa aikaiseksi jo parissa tunnissa. Siinä ajassa saattaa päästä eroon esimerkiksi kaikista talon miesväen tavaroista ihan lopullisesti.

SITÄ ENERGIAA, minkä tavaroista vapautumisen pitäisi tuoda, olen vielä odotellut. Ennemminkin tuntuu, että raunioitten katsominen vei pitkän aikaa loputkin voimavaroista.

Onneksi vaari toimi rakennusprojektissa epävirallisena päällysmiehenä. Kun katsoo hänen vauhtiaan, on pakko vain pyyhkiä hikeä hihaan ja lisätä tahtia.

Vaari kärrää muurareille betonia kottikärryillä, kantaa tiiliä ja lautoja tai kaivaa lapiolla salaojaa kovaan savimaahan. Nuorisokin vain haaveilee tauoista, kun ei kehtaa jäädä kakkoseksi.

"On opittava luottamaan ja päästämään irti. Muustakin kuin verstaan tavaroista."

Töihin vaari tulee käytyään aamulla ensin lenkillä. Ei tarvitse kaukaa hakea syytä siihen, mistä nainen, joka meillä asuu, on saanut valtavan energiansa, jonka hän kohdistaa elinikäiseen rakennusprojektiinsa eli minuun.

Muutokset kuuluvat elämään, ja ne on yleensä vain hyväksyttävä. Suunnittelemattomat ja äkilliset muutokset voi olla vaikeinta hyväksyä, varsinkin jos niitä ei ole toivottu.

Epävarmuus voi ahdistaa. Silloin pitää vain luottaa, että asiat järjestyvät niin kuin ne yleensä tuppaavat tehdä.

"Parisuhdetta rakennusprojekti koettelee aina. Jos rojahdan rättiväsyneenä sohvalle, niin heti kysytään, että loppuivatko työt."

TÄSTÄ ON esimerkkinä tyttären muutto Amerikkaan. Asiaan on ollut pakko sopeutua.

Onneksi on olemassa kaiken maailman skypejä ja whatsappeja, joilla yhteydenpito käy näppärästi. Hämmästyttävää se silti aina on, kun tietokone isketään keittiön pöydälle ja tytär puhuu niitä näitä tavallaan ihan lähellä ja kuitenkin fyysisesti kaukana toisella puolella maapalloa.

On opittava luottamaan ja päästämään irti. Muustakin kuin verstaan tavaroista.

Parisuhdetta rakennusprojekti koettelee aina. Jos rojahdan rättiväsyneenä sohvalle, niin heti kysytään, että loppuivatko työt. Eiväthän ne mihinkään loppuneet, mutta mies loppuu, jos ei saa välillä levätä.

TÄYTYY MYÖNTÄÄ, että ihan helpolla ei ole päässyt se nainenkaan, joka heiluttelee heti imurin letkua sohvan alla, kun yritän ottaa päiväunet.

Muutoksia on nimittäin hoitoalallakin sitä tahtia, että hirvittää. YT-neuvotteluja käydään ja ihmisiä irtisanotaan. Epävarmuus työpaikasta vie välillä yöunet. Muutosta on tulossa, mutta tarkkaan ei tiedetä, millaista.

Tarvittaessa voin toimia suosittelijana, mikäli työt loppuvat: "Tarjolla on tehokas ja työtä pelkäämätön sairaanhoitaja. Osaa panna asiat ja miehet järjestykseen ja on takuulla luotettava. Ja aina oikeassa. Mielellään kolmeen vuoroon päivittäin. Omaa pitkän kokemuksen haastavasta omaishoidettavasta. Kestävää laatua ja huumorintajuinen." 

Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 13/2017.