Jo lapsena Senni Salmisella oli haave: jonain päivänä hän on maailman paras kolmiloikkaaja. Siksi Senni on viime vuosina opetellut myös käsittelemään pettymyksiä, pyytämään apua ja kertomaan, kun sattuu.
Tämä on unta, kuin pahaa kuumeunta, siltä Senni Salmisesta tuntuu.
On elokuinen ilta Pariisin olympiastadionilla. Senni, 28, makaa violetin radan pinnassa kädet silmillään. Oikeassa takareidessä tuntuu yhä raastava kipu, joka iski kesken viimeisen verryttelyhypyn juuri ennen kolmiloikan karsintaa.
Senni pitää kädet kasvoillaan, hän ei halua nähdä yleisön sääliviä katseita. Kyyneleet valuvat sormien alta pitkin poskia.
Eihän tämä ole mahdollista, Senni ajattelee. Nämä ovat olympialaiset. Makaan täällä stadionilla, ja tämä oli tässä.
Samaan aikaan Sennin veli katsoo Ylen suoraa kisalähetystä kännykästään veneessä jossain päin Saimaata kesken kalastuskilpailujen.
Kotona Imatralla isä ja äiti ovat nousseet tv-huoneen turkoosilta sohvalta ja kävelevät hermostuksissaan edestakaisin.
Sennin tyttöystävä seisoo Stade de Francen katsomossa, lähellä kolmiloikkapaikkaa, hypistelee paitaansa ja repii kynsiään.
Valmentaja yrittää päästä katsomosta suojattinsa luokse.
He kaikki näkevät, kuinka Sennin vuosien työ on valunut hiekkaan.
Nyt on heidän vuoronsa auttaa.
Tulen takaisin kotiin
Senni seisoo lapsuudenkotinsa keittiössä Imatralla, ottaa seinästä tukea ja heiluttelee jalkaansa isossa kaaressa. On syyskuun alku, ja epäonnisesta verryttelyhypystä Pariisin olympialaisissa on kulunut tasan kuukausi.
Sennin reisivamma on kuntoutunut hyvin. Jalka kestää normaalia arkea ja kävelyä, pian jo kunnon treeniäkin. Senni on siitä iloinen. Viikot ovat olleet pitkiä, ja Senni on huono laiskottelija.
Senni muutti Helsingistä takaisin tänne lapsuudenkotiinsa vuosi sitten. Se oli yksi osa suunnitelmaa matkalla maailman parhaaksi. Imatralla asuu vanhempien lisäksi valmentaja Matti Mononen, joten arki on sujuvampaa kuin ennen. Huoltokin pelaa.
”Kun Senni muutti kotiin, tajusin kunnolla, kuinka hirveän määrän työtä hän tekee unelmansa eteen”, Jaana-äiti sanoo.
”Onhan tämä kuin viiden tähden hotellissa. On helpompaa keskittyä urheiluun”, Senni sanoo.
”Kun Senni muutti kotiin, tajusin kunnolla, kuinka hirveän määrän työtä hän tekee unelmansa eteen”, Jaana-äiti sanoo.
Senni harjoittelee kahdesti päivässä kuutena päivänä viikossa, yhteensä 15–18 tuntia. Hän muun muassa vahvistaa nilkkaa kymmenen kilon kahvakuulalla, tekee loikkaharjoituksia rappusissa, herkistelee kehoa avannossa, kyykkää painojen kanssa kuntosalilla.
Jokaista lihasta täytyy treenata pikkutarkasti, jotta kolmiloikan osat, kinkka, loikka ja hyppy, veisivät mahdollisimman pitkälle. Sennin ennätys on 14,63 metriä. Pariisissa olympiavoittoon olisi vaadittu 40 senttiä lisää.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/senni_rapputreeneissa.jpg?itok=4oB9yaYl)
Sennin viikossa on yksi lepopäivä. Silloinkin hän herkästi treenaisi, ellei valmentaja toppuuttelisi. Lepäämisen lisäksi Senni on opetellut kertomaan heti, jos jonnekin päin kehoa sattuu.
”Aiemmin saatoin olla hiljaa kivuistani, koska halusin tehdä jokaisen treenin täysillä. Se lisäsi vammakierteen riskiä.”
”Aiemmin saatoin olla hiljaa kivuistani, koska halusin tehdä jokaisen treenin täysillä. Se lisäsi vammakierteen riskiä.”
Ennen Sennin paluumuuttoa vanhemmat Jaana ja Raimo Salminen ehtivät elellä viitisen vuotta kaksistaan, eläkeläisten aikatauluilla. Nyt hekin elävät Sennin harjoitus- ja kisaohjelman tahdissa aina, kun lapsi on kotona. Senni asuu myös tyttöystävänsä luona Sipoossa ja käy urheiluleireillä.
Jaana-äidille uusi arki tarkoittaa muun muassa ruuan tekoa treeniaikataulujen mukaan. Ateriat tulevat pöytään maukkaina ja lähes grammalleen mietittyinä. Onhan tarpeeksi proteiinia?
Tämä on äidille tuttua vanhastaan.
”Minä saatan olla rasittavuuteen asti ruuasta huomauttelija”, Jaana sanoo.
”Se on minulla jotenkin sisään rakennettuna, että terveellistä pitää olla. Jo silloin kun lapset olivat pieniä ja urheilivat, mietin, saavatko he ruuasta suolat, hivenaineet, proteiinit ja kaikki muut tarpeelliset.”
Senni ja kaksosveli, pituushyppääjä Kalle Salminen, aloittivat yleisurheiluharrastuksen alle kouluikäisinä. Vanhemmista se oli kätevä tapa purkaa energiaa.
”Kaksoset olivat vauhdikkaita, Senni varsinkin oli kuin aropupu”, Jaana muistaa.
Senni oli myös lahjakas, se huomattiin pian. Yhdeksänvuotiaana hän juoksi ikäluokkansa Suomen ennätyksen 150 metrillä. 14-vuotiaana nuorten SM-kisoissa Senni voitti mestaruudet sekä pituushypyssä että kolmiloikassa. Silloin hänellä oli jo henkilökohtainen valmentaja.
Sennin mielessä alkoi kirkastua tavoite: Minusta tulee maailman paras kolmiloikkaaja. Olympialaisissa otan kultaa.
Tarvitsen apua
19-vuotiaana, viimeisenä lukiovuonna, Senni masentui. Urheilu-ura ei tuntunut etenevän, tulokset junnasivat paikallaan. Sennin päässä möyri epämääräinen ahdistus.
”Senni vetäytyi huoneeseensa, kiukustui ja itki usein. Jossain vaiheessa tajusin, että nyt on saatava ulkopuolista apua.”
”Senni vetäytyi huoneeseensa, kiukustui ja itki usein. Jossain vaiheessa tajusin, että nyt on saatava ulkopuolista apua. Tämä ei meidän neuvoillamme ratkea”, Jaana-äiti kertoo.
Senni etsi vanhempiensa avulla terapeutin, jonka kanssa alkoi miettiä, mikä ahdistaa.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/senni_kyykyssa_loikkapaikalla.jpg?itok=_HM2QAib)
”En tykkää sanonnasta ’tulla kaapista ulos’. Mutta kyllä minun olooni vaikutti, etten uskaltanut kertoa perheelleni, että olen lesbo”, Senni sanoo.
Kun Senni huomasi, ettei läheisillä ihmisillä ollut ongelmaa asian kanssa, olo helpottui. Terapia auttoi ahdistukseen. Loikat pitenivät.
”Kyllä siinä varmasti henkinen yhteys oli. Kun minun ei tarvinnut enää salailla mitään, sain itsestäni enemmän irti.”
Kesällä 2021 Senni teki läpimurtonsa. Hän paransi kahdesti kolmiloikan Suomen ennätystä, ja hänet valittiin Tokion kesäolympialaisiin. Mitali oli asiantuntijoidenkin mukaan realistinen tavoite nappisuorituksella.
Tokion olympiastadionilla Sennille tapahtui jotain, mitä ei ollut aiemmin tapahtunut.
Senni verrytteli kuten aina ennenkin, kuunteli nappikuulokkeilla Rihannaa ja Eminemiä kuten aina ennenkin. Silti hän ei saanut uutta ääntä päässään hiljenemään.
Sinä epäonnistut, ääni Sennin päässä alkoi jankata. Ei tästä tule mitään. Et voi onnistua.
”Minusta tuntui, että olin pettänyt kaikkien odotukset.”
Kisassa Senni ei yltänyt omalle tasolleen. Hän jäi finaalipaikasta yhden senttimetrin päähän.
”Se oli ihan maailmanloppu mulle. Ajattelin, että olen aivan surkea ihmisenäkin, kun epäonnistuin hypyissäni. Minusta tuntui, että olin pettänyt kaikkien odotukset. Yritin silti esittää, ettei minusta tuntunut niin pahalta kuin oikeasti tuntui.”
Miten Senni on oppinut tulemaan toimeen mielensä kanssa? Mikä saa hänet jatkamaan unelmansa tavoittelua? Millaista on olla huippu-urheilijan läheinen? Koko jutun pääset lukemaan Kodin Kuvalehdestä 21/2024 tai tilaajana täältä. Jos et ole vielä tilaaja, kokeile digilehdet.fi -palvelua.
