Juhlakisa (163/172)

Hengähdyksessä vapautta
yksinolo sekä maailmani juoksevat kellot
yhdessä väistyen,
sallivat kaipaavien silmieni heijastaa
eletyn elämän
herkkää voimaa ja rohkeutta.

Annat minun nauttia nyt ja tässä.
Ja aina minä tunnen itseni yllätetyksi,
kun sinä näytät minulle ihmisen:
sen kyvyt ja kauneuden,
mahdollisuudet arjen äärirajoilla.

Kastepisarat kasvoilla ojennat minulle kimpun,
muistutat etteivät minun nuoret kukkani kasvakaan yksin.
Vihreiden lehtien tanssiessa auringon säteet venyvät vuorten yli
ja huomaan kokeneeni hetken
elämän eväsretkeä kanssasi.