Kahvilassa (150/172)

Saavun kahvilaan. Nurkkapöydässä istuva henkilö nostaa katseensa toiveikkaana. Hän huomaa erehtyneensä. En ole hänen odottamansa henkilö.

Aika kuluu. Nostan katseeni lukemastani lehdestä. Olen ehtinyt jo juoda kahvini. Hänen deittinsä ei ole vieläkään tullut. Hän vilkuilee vuorotellen lehteäni ja kelloaan kärsimättömänä. Yhä hermostuneempana hän naputtelee lusikkaa kuppiaan vasten ja puristelee serviettiään kädessään.

Lopulta oven tiuku kilahtaa. Mitä lumoavin ilmestys lähestyy nurkkapöytää. Deittiseuraa odotellut säntää ylös, mumisee tulijan korvaan jotain – ja ryntää ovesta ulos. Tulija katsoo hämmästyneenä ovelle, kohauttaa sitten olkapäitään.

Nainen astelee tiskille hakemaan kahvin ja sämpylän. Hän palaa pöytään. Kuulen hänen puhuvan luuriinsa: ’Mun piti tavata se nettideitti, mutt usko tai älä, se sanoi, ettei mitenkään voi jäädä. Oli mentävä kotiin. Nyt heti. Se muisti just, mikä päivä tänään on.’

Lopetettuaan puhelun hän istuu pöytään ja kaivaa olkalaukustaan lehden. Hän syventyy lukemaan uunituoretta Kodin Kuvalehteä.