Kun asuu ulkomailla, saattaa alkaa kaivata pimeitä talviaamuja ja lumen tuoksua.
Kun asuu ulkomailla, saattaa alkaa kaivata pimeitä talviaamuja ja lumen tuoksua.

Toimittaja Anna Sillanpää asui aikoinaan viisi vuotta Kiinassa ja vuoden Etelä-Afrikassa. Niinä vuosina hän kaipasi Suomesta omituisia asioita, kuten leivinpaperia, estoisuutta ja ilman tuoksua.

1. Ilman tuoksu.

Ennen kuin muutin ulkomaille, en tajunnut, että Suomen ilmalla on oma ominaistuoksunsa.

On sillä.

Suomen ilma tuoksuu puhtaalta ja kylmältä. Siltä, kuin siitä puuttuisivat kaikki maailman saasteet ja huolet.

Tunnistin tutun tuoksun aina heti astuessani ulos lentokoneesta Helsinki–Vantaan lentokentällä. Muita kaipaamiani Suomi-tuoksuja olivat lumi, järvi, sauna, savu, korvapuusti, letut ja mummila.

Mihin tahansa tuoksuun kiintyy, kun sitä haistelee tarpeeksi pitkään. Jopa Kiinan saasteisiin.

Kun muutimme Kiinasta takaisin Suomeen, tyttäremme oli kuusivuotias. Aina välillä hän ikävöi Pekingin-kotiin.

Ikävä iski esimerkiksi silloin, kun tytär käveli Helsingissä pakokaasua tupruttavan auton ohi.

”Haisee ihanalta, ihan Kiinalta ”, tytär sanoi alahuuli väpättäen ja hengitti syvään sisään. 

2. Estoisuus.

Kiinassa asuessani kaipasin hetkittäin perisuomalaista estoisuutta.

Kaipasin sitä esimerkiksi silloin, kun rakas kiinalainen kotiapulaisemme katseli valokuviani ja totesi: ”Viime kesänä olit lihava. On huono, jos nainen on sekä pitkä että lihava.”

Jos olin lihonut kesäloman aikana, kiinalaisystäväni totesivat asian reippaasti ääneen, tähän tyyliin: ”Miten meni loma, olet lihonut.” 

Ulkonäön kommentointi oli Kiinassa suoraa, mutta pahantahtoisuus siitä puuttui.

Joskus silti toivoin, että saisin lihoa ihan rauhassa, suomalaiseen tapaan. Suomessa pisteliäät kommentit kuiskitaan kohteliaasti selän takana, ja se on erinomainen systeemi.

3. Leivinpaperi.

Asuessani Kiinassa ja Etelä-Afrikassa en löytänyt kaupoista kertaakaan leivinpaperia. Löysin vain voipaperia tai jotain voipaperin tapaista.

Paistoin lukemattomat kerrat pullia ja sämpylöitä, jotka juuttuivat aina siihen surkeaan voipaperintapaiseen kiinni. 

Raaputtaessani pullia irti paperista ikävöin Suomeen.

4. Metsät, joihin pääsee ilman pääsymaksua.

Etelä-Afrikan luonto on satumaisen kaunis. Ehkä maailman kaunein.

Paikalliset luonnonpuistot ovat upeita, mutta usein aidattuja. Myös useimpia keskiluokkaisia asuinalueita ympäröi sähköaita ja rivi aseistettuja turvamiehiä.

Omalle asuinalueelleni Johannesburgissa pääsin työntämällä sormeni sormenjälkitunnistimeen. Sen jälkeen turvamiehet nostivat minulle ystävällisesti turvapuomin ja pystyin ajamaan portista sisään. 

Kaipasin Suomesta sitä, että voin lähteä kävelemään mihin ryteikköön tahansa, eikä sähköaita tule ikinä vastaan.

Suomalainen metsä jatkuu joka suuntaan. Pääsylippua ei kysytä missään vaiheessa.

Se on harvinaista ja arvokasta.

5. Joukkoon sulautuminen.

Kiinassa erotuin joukosta. Olin erinäköinen kuin muut, ja edustin vierasta kulttuuria. Koska näytin länsimaalaiselta, minut leimattiin rikkaaksi.

Paikalliseen väestöön verrattuna olinkin hyvätuloinen ja etuoikeutettu.

Myös Afrikassa erotuin muista. Edustin taas kerran rikasta vähemmistöä, syystäkin.

Joskus toivoin, että sulautuisin massaan. Oli päiviä, jolloin väsyin siihen, että minusta ja luonteestani tehtiin johtopäätöksiä pelkän ulkonäköni perusteella. 

Siksi katson ihaillen jokaista Suomessa vastaani kävelevää ihmistä, jonka erottuu joukosta. Erilaisuuden taakka ei aina ole painava tai edes kielteinen, mutta se on silti aina olemassa.

6. Kirjastot.

Arkinen ihanuus, joka yllättävän monesta maasta puuttuu. 

7. Se, että lapsi voi kulkea yksin kouluun.

Harvassa maassa ekaluokkalainen voi kävellä yksin kouluun.

Suomessa voi, ja se on mahtavaa.

Etelä-Afrikassa kuljetin autolla 13- ja 9-vuotiaat lapseni kouluun ja takaisin joka päivä. Kymmenen minuutin kävelymatkaa pidettiin liian vaarallisena jopa aikuiselle, lapsista puhumattakaan.

Suomen kaduilla pieni lapsi voi kävellä turvallisesti yksin. Se on monen ulkomaalaisen mielestä uskomatonta.  

8. Käsittämättömät vuodenajat: pimeys ja valo.

Talvella koko ajan pimeää.

Kesällä koko ajan valoisaa.

Ovatko nuo luonnonilmiöt totta? Keksinkö ne päästäni?

Tuollaisia alkaa miettiä, kun asuu Suomen ulkopuolella. Niin satumaiselta alkaa kuulostaa se, että yöllä voi paistaa aurinko.

9. Irtokarkit.

Olen yrittänyt suhtautua avarakatseisesti kansainvälisiin irtokarkkeihin, mutta fakta on tämä: aina niissä on jotain häikkää. 

Suomalaiset irtokarkit ovat maailman parhaita. 

10. Ihmiset, joille olen joku.

Eniten olen kaivannut Suomesta läheisiäni. Tyyppejä, jotka tuntevat pienet omituiset tapani ja joille merkitsen jotakin.

Arjesta tulee kepeämpää, kun ympärillä on ihmisiä, joille ei tarvitse selittää koko elämäntarinaansa aina alusta.

Tärkeät ihmiseni olisivat voineet asua missä tahansa. Mutta he asuivat Suomessa, ja siksi pienestä Suomi-ikävästä tuli ulkomaan-vuosina pysyvä osa minua.   

Olin kiitollinen jokaisesta ihmisestä, jota huomasin kaipaavani edes vähän. Se oli ikävää, jossa ei ollut mitään surullista.