Eijan puoliso alkoi juoda salaa potkujen jälkeen: ”En tiennyt Juhan juomisesta mitään”

Kuvat
Anna Huovinen
Eija ja Juha tekivät paljon töitä Juhan raitistumisen jälkeen, jotta luottamus palasi ja parisuhde alkoi taas toimia. ”Kävimme yksilöterapiassa, pariterapiassa ja seksuaaliterapeutilla. Kun istuimme saunassa, kysyin samat kysymykset aina uudelleen. Kuinka näin voi käydä? Miksi et pyytänyt apua?”, Eija kertoo.

Kun Juha Rantanen sai potkut Outokummun toimitusjohtajan paikalta, hän alkoi juoda ja valehdella juomisestaan. Vaimo ei tätä huomannut, kunnes totuus paljastui. ”Toisen huononevaan tilaan tottuu”, Eija sanoo.

Eija: Meillä oli 35 vuotta täydellinen rakkausavioliitto. Sen salaisuus oli yhteinen peitto, alasti nukkuminen ja kahdeksan sekunnin suudelmat. Pysähdyimme aidosti kuuntelemaan. Liitollamme oli hirveän vahva pohja, kun tilanne hajosi käsiin.

Juha: Oma isäni oli alkoholisti. Kun menimme Eijan kanssa naimisiin, ajattelin, että en halua samaa omaan avioliittooni. Meni pitkään, että viini ei vetänyt minua puoleensa, mutta kun asuimme Brysselissä, viinin juomisesta tuli arkisempaa. Join työmatkoilla ja viikonloppuisin ruoan kanssa.

Eija: Ja pari lasia ruokaa laittaessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Yhtäkkiä oli aikaa, taipumus ja hyvä syy juoda.”

Juha: Vuoden 2008 finanssikriisi muutti koko dynamiikan. Olin silloin Outokummun toimitusjohtaja, ja tilanne oli firmalle kaamea. Iso osa kysynnästä katosi, piti ruveta kustannussäästöihin ja yt-neuvotteluihin. Sen kaiken seurauksena sain potkut vuonna 2011. Minäkuvani menestyvänä yritysjohtajana romuttui totaalisesti. Koin olevani todella epäonnistunut. Julkisuuskin oli tosi julmaa. Erorahaani reposteltiin ja pidettiin kohtuuttomana.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eija: Näin uudessa tilanteessa valtavasti mahdollisuuksia. Sanoin, että mieti nyt, saamme olla koko ajan yhdessä, käydä mökillä ja hiihtää. En ollenkaan ajatellut, mitä potkut tekivät egollesi.

Juha: Minulla oli hallitustehtäviä, mutta se oli erilaista kuin olla operatiivinen toimitusjohtaja. Yhtäkkiä ei tarvinnut enää olla koko ajan skarppina. Oli aikaa, taipumus ja hyvä syy juoda.

”Kaipasin kaikkea ihanaa, mitä meillä oli ollut.”

Eija: Minä en tiennyt juomisestasi mitään.

Juha: Aloin käpertyä itseeni, ja suhteeseemme tuli etäisyyttä.

Eija: Lämpö hävisi.

Juha: Tulin itsekkääksi. Juomisen takia minulla oli koko ajan huono olo. Hikoilin, kuorsasin ja olin tuskainen öisin. Aloimme nukkua eri sängyssä. Olimme kuin kämppiksiä. Syytin olostani potkuja ja sitä, että minusta Eija otti etäisyyttä.

Eija: Kaipasin kaikkea ihanaa, mitä meillä oli ollut, mutta panin muuttumisesi potkujen syyksi. Ajattelin itsekkäästi, että olet nyt tässä sotkussa ja saat sen hoitaa. Minä lähdin jumppaan, Lontooseen hoitamaan lapsenlapsia ja Madridiin taidematkalle. Ajattelin, että annan sinulle aikaa. Niiden kuukausien aikana riippuvuus otti vallan.

Juha: Join salaa ja valehtelin juomisestani.

Eija: Kerran Juhalla oli niin paha angiina, että vein hänet päivystykseen. Siellä lääkäri kertoi, että miehenne on tosi humalassa. Sanoin, että älkää nyt tuollaista selittäkö, minähän olen naimisissa sen kanssa. Missä välissä se olisi juonut?

”Sairaanhoitajat sanoivat, että vaimo on yleensä viimeinen, joka tietää.”

Juha: Tunsin häpeää ja syyllisyyttä juomisestani ja valehtelustani. Mietin, että olen johtanut tuhansien ihmisten organisaatiota mutta itseäni en osaa johtaa.

Eija: Olin järkyttävän pettynyt parisuhteeseemme ja myös itseeni. Kun kysyin sairaanhoitajilta, miten on mahdollista, etten ollut huomannut juomista, he sanoivat, että vaimo on yleensä viimeinen, joka tietää. Toisen huononevaan tilaan tottuu.

Juha: Poikamme näkivät minua harvemmin ja huomasivat. Yksi heistä sanoi minulle kerran, että isi hoida pois nuo sun demonit.

Eija: Sairaalareissun jälkeen olitkin monta kuukautta juomatta. Kerran menimme poikamme luo käymään ja hän sanoi, että isi on kännissä kuin käki. Kuinka sinä et äiti näe? Nyt viet sen kotiin ja puhallutat. Tein niin ja järkytyin.

Juha: Seuraavana päivänä kesällä 2016 veitte minut Minnesota-malliseen päihdekuntoutukseen. Vanhin poikamme oli selvittänyt etukäteen paikan. Hoidossa pystyin myöntämään, että olen alkoholisti ja potkut olivat vain tekosyy juoda.

Mikä hetki sai Eijan uskomaan, että Juha voi selviytyä alkoholismistaan? Kuinka Eija ja Juha rakensivat uudelleen suhdettaan ja luottamusta, ja mikä silloin alkoi ärsyttää Juhaa? Millaisena Eija koki Juhan heti raitistumisen alkuvaiheessa? Millaisena hetkenä Eija tuntee, että kaikki tämä työ kannatti tehdä? Entä kuinka ihana rakkaustarina alkoi 54 vuotta sitten? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 11/2026. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.

Juha ja Eija

Juha Rantanen, 74, ja Eija Rantanen, 72, ovat olleet yhdessä 54 vuotta, joista 51 naimisissa. Juha on vuorineuvos ja Outokummun entinen toimitusjohtaja, Eija fysioterapeutti. He asuvat Espoossa koiransa Helmin kanssa ja käyvät yhdessä elokuvissa, teatterissa ja konserteissa. Heillä on neljä aikuista lasta ja neljä lapsenlasta. Juhan ja Johanna Pohjolan kirja Sokea piste – kuinka alkoholismi muutti yritysjohtajan elämän (Gummerus) ilmestyi toukokuussa 2026. Kirjassa kerrotaan Juhan alkoholiriippuvuudesta ja raitistumisesta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla