Maria oli ajamassa miehensä kanssa kauppaan ostamaan herkkuja lapsen syntymäpäiville, kun puhelin soi.
”Lapsellamme oli sinä viikonloppuna syntymäpäivät. Mies oli ollut koko viikon työpaikkakunnallaan noin sadan kilometrin päässä, kuten aina. Hän oli kuitenkin luvannut tulla perjantaina hyvissä ajoin kotiin, jotta voisi auttaa isoissa kauppaostoksissa.
Perjantai-iltana mies soitti, että hän pääsisikin tulemaan vasta yöllä. Töissä oli hajonnut jokin kone, jonka korjausta hänen piti jäädä valvomaan vielä muutamaksi tunniksi. Lauantaiaamuna heräsin ja huomasin, että miehen sängynpuolisko oli edelleen tyhjä.
Kun soitin miehelle ja kysyin, missä hän oikein viipyi, hän hermostui hirveästi. Hän oli kuulemma juuri ajamassa kotiin. Aina sinä kyttäät, hän huusi ja paiskasi puhelimen auton lattiaan. Kuulin kolahduksen, ja puhelu katkesi.
Sieltä hän kuitenkin vähän ajan päästä tuli, ja lähdimme ajamaan yhdessä kauppaan ostamaan leipomistarvikkeita, limsaa ja herkkuja tulevia juhlia varten. Otimme kuopuksen mukaan takapenkille.
”Naisääni vastasi, että täällä on hänen avovaimonsa.”
Automatkalla puhelimeni soi. Tuntematon naisääni kysyi, onko mies siinä jossain lähellä. Tuossahan se, vastasin. Kauppareissulla tässä ollaan. Kuka kysyy?
Naisääni vastasi, että täällä on hänen avovaimonsa.
Sanoin, että ahaa. Täällä on hänen vaimonsa.
Miehen vaatteet oli tungettu pyykkisäkkiin viikattuina
Kaikenlaista omituista oli tapahtunut, kun asiaa nyt ajattelee.
Mies ei esimerkiksi koskaan vastannut puhelimeen heti vaan soitti vähän ajan kuluttua itse takaisin. Puhelimen hän otti mukaan vessaan ja suihkuunkin siltä varalta, että sieltä juuri silloin tulisi tärkeä työpuhelu. Päättelin, että hän vain haluaa pitää työasiat erillään muusta elämästä.
Hän ei myöskään esitellyt minulle työkavereitaan eikä kutsunut minua ja lapsia työpaikkakunnalle. Ei tällaisiin reissumiesten kämppiin voi perhettä tuoda, hän perusteli. Sormusta hän ei pitänyt lainkaan, koska se olisi ollut vaaraksi työkoneiden kanssa.
”Pisimmillään mies oli poissa seitsemän viikkoa, vaikka työpaikkakunnalta oli matkaa kotiin alle parin tunnin matka.”
Pyykkejään hän toi kotiin, mutta monet vaatteista oli tungettu pyykkisäkkiin viikattuina. Aivan kuin niitä ei olisi käytetty lainkaan. Ääneen hämmästelin, miten miehen sukat saattoivat olla koirankarvoissa, vaikka meillä ei ollut koiraa. Siihenkin löytyi selitys. Työkaveri oli hankkinut koiranpennun, joka pyöri työpaikalla heidän jaloissaan.
Mies syytti, että aina sinä kyselet. Koetin sitten kysellä vähemmän, että ilmapiiri pysyisi parempana niinä harvoina hetkinä, kun hän oli meidän kanssamme. Pisimmillään hän oli poissa seitsemän viikkoa, vaikka työpaikkakunnalta oli matkaa kotiin alle parin tunnin matka. Aina joku työntekijä sairastui ja häntä piti jäädä paikkaamaan tai tuli yllättävä työmatka.
Nainen oli tasan 20 vuotta nuorempi
Mieheni avovaimo oli luultavasti tutkinut miehen puhelinta ja ottanut sieltä minun numeroni muistiin. Kun mies sinä lauantaiaamuna heitti puhelimensa auton lattialle, se meni rikki, eikä avovaimo saanut mieheen yhteyttä. Varmaan siksi hän päätti soittaa minulle.
Puhuin naisen kanssa ainakin puoli tuntia. Hän kertoi, että heillä oli aivan oma elämä miehen työpaikkakunnalla. He olivat muuttaneet siellä yhdessä kaksi kertaa ja ottaneet kaksi koiraakin. Lapsia ei ollut. Nainen oli tasan 20 vuotta nuorempi kuin minä.
”Mies oli avovaimon mukaan kertonut, että hänellä oli avioero vireillä.”
Seurustelun alussa mies oli avovaimon mukaan kertonut, että hänellä oli avioero vireillä. Kun ero sitten oli pitkittynyt, hän oli selittänyt, että vaimolla oli mielenterveysongelmia. Mies ei voisi jatkaa eroprosessia, ennen kuin tilanne rauhoittuisi, mutta mitään yhteistä ei enää ollut. Lapsiakin hän kuulemma kävi katsomassa vain isovanhempien luona.
Puhelun kestäessä mies ajoi auton levikkeelle tien viereen ja jäi istumaan. Lapsi istui takapenkillä ja puuhaili omiaan. Kukaan ei huutanut, kukaan ei kiihtynyt. Tilanne oli hyvin rauhallinen.
Siinä hetkessä kaikelle tuli selitys.”
Miksi Maria ei havahtunut aikaisemmin miehen salailuihin ja erikoisiin selityksiin? Miten pitkän avioliiton kävi, kun petos oli paljastunut? Millä tavoin Maria sai elämänsä taas kasaan? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 7/2022 tai tilaajana digilehdestä.