Haluaisin sanoa sinulle, että...
Haluaisin sanoa sinulle, että...

Miltä tuntuu, kun kumppanin uskottomuus paljastuu? Petetty vaimo kirjoitti miehensä toiselle naiselle kirjeen, jota ei koskaan lähettänyt. Tärkeintä oli jäsentää omat ajatukset.

1. En vihaa sinua.

Tarkennan: en vihaa sinua enää.

Aluksi vihasin. Pitkään vihasin. Tietenkin.

Olin vihainen myös miehelleni ja maailmankaikkeudelle, mutta sinua en tuntenut, joten sinun vihaamisesi oli helpointa.

Mutta nyt, kun suhteenne paljastumisesta on kulunut vuosia, en inhoa sinua yhtään.

Uskothan?

Tiedän, että olet fiksu ja hyväsydäminen. Olen kuullut sen ihmisiltä, jotka tuntevat sinut.

Sitä paitsi vaikka miehessäni on lukuisia vikoja (joista muutamiin todennäköisesti ehditkin jo tutustua), minun on vaikea uskoa, että hän ihastuisi typerykseen.

Kerran näin sinut ruokakaupassa. Melkein koputin olkapäähäsi.

Olisi helpottavaa, jos voisin syyttää mieheni käytöksestä jotakuta muuta, esimerkiksi hänen äitiään, naapurin Jaskaa tai sinua, mutta en voi. Uskottomuus oli hänen oma päätöksensä.

Mieheni pettäminen johtui monesta syystä. Osan syistä ymmärsin, useimpia en.

Sinulla taas oli omat syysi, oma elämänhistoriasi, oma versiosi tästä tarinasta.

En saa tietää niitä koskaan. Niinpä olen päättänyt ajatella näin: mikä ikinä olikaan syysi aloittaa suhde, tarkoituksesi tuskin oli loukata minua.

Kerran näin sinut ruokakaupassa. Melkein koputin olkapäähäsi. Olisin sanonut moi, en vihaa sinua.

En tiedä, olisiko sinulle ollut tärkeää kuulla se. Minulle olisi ollut tärkeä saada se sanottua.

En kuitenkaan uskaltanut. Tai halunnut.

Ehkä ensi vuonna.

2. Olen olemassa (ja aika hyvä tyyppi).

Kun kuulin suhteestanne, menin rikki. Kirjaimellisesti. Minusta tuntui, kuin olisin särkynyt kasvoista varpaisiin asti.

Kun kävelin kaupungilla, muistan ihmetelleeni: oho, näillä jaloilla pystyykin vielä kävelemään, vaikka nämä ovat ihan murskana ja palasina.

Olin musertua häpeään. Nyt ajattelet ”miksi, eihän sinulla ollut syytä hävetä”, mutta kyllä minä häpesin.

Häpesin, että olin vaimo, joka ei riittänyt. Vaimo, josta mies ei halunnut huolehtia. Jota mies ei halunnut suojella. Jota mies ei halunnut.

Olin epäonnistunut. Niin mitätön, että minulle sai tehdä pahoja asioita.

Siltä minusta tuntui.

Häpesin jopa sitä, mitä sinä, täysin vieras ihminen, minusta mahdoit ajatella.

Mietin, piditkö minua ankeana. Niin ankeana, että ei ihme, jos oma mies haluaa pettää.

Mitä väliä sillä oli, mitä minusta ajattelit? En tiedä. Mutta silloin kuin joutuu petetyksi, häpeää ihan kaikkea itsessään.

Emme ole tavanneet kertaakaan.

Tiedoksi myös, että olen aika hyvä tyyppi. Kohtuullisen mukava ja rehellinen, ihanakin joskus.

Mietin joskus, ymmärrätkö vieläkään, että olen oikeasti olemassa. Että olen totta, lihaa ja verta, ihminen, jolla on tunteet ja joka herää aamuisin, käy töissä ja pesee iltaisin hampaat.

Jos olisit ymmärtänyt sen, et ehkä olisi tehnyt kuten teit. Et olisi pystynyt tekemään, koska olisit tajunnut, miten paljon satutat.

Niin kuvittelen.

Siksi haluaisinkin sanoa sinulle, että kukkuu, täällä ollaan. Olen olemassa. Olin silloin ja olen yhä.

Tiedoksi myös, että olen aika hyvä tyyppi. Kohtuullisen mukava ja rehellinen, ihanakin joskus.

Jostain syystä toivoisin, että tietäisit sen.

3. Meillä on yhteinen suru.

Olen usein miettinyt, että maailmassa on vain yksi ihminen, joka tietää miltä minusta tuntuu.

Sinä.

Jaamme saman surun. Olemme molemmat saman pieleen mennen rakkaustarinan hahmoja.

Todennäköisesti olemme itkeneet samoina iltoina. Olemme hävenneet ja inhonneet itseämme yhtä paljon, mutta eri syistä.

Kumpaankin on jäänyt tästä sotkusta pysyvä jälki.

Olemme miettineet, mitä olisimme voineet tehdä toisin.

Ihmetelleet ja kironneet saman miehen käytöstä, eri syistä.

Kumpaankin on jäänyt tästä sotkusta pysyvä jälki.

Meillä on paljon yhteistä, mutta ikinä ei tule sellaista päivää, jolloin voisimme jakaa sen.  

Se on vähän surullista, mutta niin se vain on. Totuus on, että en aio ikinä lähteä kanssasi viinilasilliselle rupattelemaan tästä.

Pahoittelut, mutta tämä kirje saa riittää.

4. Sovitaanko, että lopetetaan vertailu toisiimme?

Uskottomuus ei riko pelkästään sisältä. Se murskaa myös pinnan.

Kun mieheni koski sinua, hän petti myös kehoni.

Siitä seurasi turhamainen ajatusvyöry, joka sujui suurin piirtein näin: olen ruma, lihava, ällöttävä, vanha, epäkiinnostava, vastenmielinen.

Aloin verrata itseäni sinuun.

Olit laihempi, hennompi, urheilullisempi, ronskimpi. Minun vastakohtani.

Vaikeinta minulle on sanoa tämä: ehkä te vain rakastuitte. Ehkä ihminen vaan joskus rakastuu toiseen, eikä sille voi mitään.

Saattaa olla, että sinäkin olet verrannut itseäsi minuun.

Sovitaanko, että lopetetaan. Vertailu on typerää, käytetään aikamme johonkin järkevämpään.

Olemme erilaisia, molemmat mahtavia.

5. Ehkä te vain rakastuitte.

Vaikeinta minulle on sanoa tämä: ehkä te vain rakastuitte. Ehkä ihminen vaan joskus rakastuu toiseen, eikä sille voi mitään.

Käytöksensä voi silti valita aina. Pettää ei tarvitse, ei ikinä.

Mutta ihastumisen tunteelle ei välttämättä voi mitään.

Se on minulle vieläkin vaikea ajatus, mutta vuosi vuodelta kestän sen paremmin.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että olen päässyt eteenpäin. Jos suren, suren jo muita asioita, en tätä.

Kannan tätä kokemusta yhä mukanani joka päivä, niin kuin ehkä sinäkin, mutta kannan sen jo pystypäin.

Minulla ei ole mitään hätää. Elämässäni on kaikki nyt hyvin. 

Toivottavasti sinullakin on.

Vierailija

Hei mieheni toinen nainen, nämä viisi asiaa haluaisin sinulle sanoa

Tuo lasisilla jaloilla käveleminen tuntuu niin tutulta. Minua satutti jo lattia. Kantapäät aivan herkkinä. Monta syytä olla nousematta sängystä, mutta se kipu sai silti juoksemaan pitkin öisiä katuja. Mutta vaikeinta on ymmärtää, että fiksuna ja hyväsydämisenä pitämä ihminenkin on valmis satuttamaan toisia. Ei siinä varmasti tajua tulevansa toisen parisuhteeseen. Ajattelee vain, että luo omaa sivusuhdetta joka ei kosketa muita? Mutta kun se koskettaa, kun ihminen joka on syvällä sydämessä on...
Lue kommentti