Omassa kodissa. "Jokainen irtautuu joskus lapsuudestaan ja vanhemmistaan. Minulla se kävi tavallista myöhemmin."
Omassa kodissa. "Jokainen irtautuu joskus lapsuudestaan ja vanhemmistaan. Minulla se kävi tavallista myöhemmin."

Einari Paakkanen oli poika, joka odotti isän kanssa ufoja ja sai viestejä henkioppailta. 35-vuotiaana tuli aika irtautua lapsuudesta ja maailmasta, johon oli uskonut.

Auto ei liiku. Isä ja poika seisovat tyhjän auton ulkopuolella ja toivovat. Edes nytkähdys eteenpäin, se riittäisi.

Nytkähdystä ei tule. Lopulta isä toteaa, että siriuslaiset eivät taida sittenkään tulla siirtämään autoa, vaikka aamulla Marsissa ollessaan niin lupasivat. Einari Paakkanen seisoo isänsä vieressä eikä pysty sanomaan mitään.

"Paikallaan pysyvää autoa katsoessamme viimeinen toivonpisarani meni. Se tuntui pahalta, mutta myös vapauttavalta, koska sain varmuuden."

Oli kevättalvi kaksi vuotta sitten, Einari oli 35-vuotias. Lapsuus oli loppumassa, supersankari-isä oli muuttumassa isäksi.

Hyvin tavallinen perhe

Jämsässä on hyvä asua, kun on ihan tavallinen. Paakkasen perhe on. On 1980-luvun loppupuoli, ja perhe asuu punatiilitalossa, jossa on sähköurut, seinäpaneelit ja ilmapuntari. Isä Veikko on verosihteerinä Jämsän verotoimistossa, äiti Arja toimittajana Jämsän radiossa. Esikoinen Elina on jo muuttanut kotoa opiskelemaan.

Einari käy alakoulua ja viulutunneilla. Musiikkikoulun ikkunat ovat urheiluhallille päin, ja ikkunan takana kaverit menevät koripalloharkkoihin.

Einari Veikko-isän sylissä Päijänteen-risteilyllä 1983.
Einari Veikko-isän sylissä Päijänteen-risteilyllä 1983.

"Jouduin melkein tappelemaan kotona, että sain lopettaa viulunsoiton. Nyt toivon, että olisin jatkanut. Toisaalta koripallosta tuli valtavan tärkeää."

Viikonloppuisin Paakkaset katsovat paljon elokuvia. Isä luetteloi verovirkailijan täsmällisyydellä myös kotona. Ensin hän liimaa jokaisen videokasetin kylkeen numeron, sitten kirjaa kansioihin, mikä numero on mikäkin elokuva. Numero kolme on elokuva Kolmannen asteen yhteys, numero seitsemän on Seitsemän rohkeaa miestä.

Isä on hyvä isä. Kun Einari lähtee viikon judoleirille, isä lähtee poikien huoltajaksi. Koripalloturnauksiin mennessä isä on aina vapaaehtoinen kuski.

Kun Einari täyttää kahdeksan vuotta, hän saa isältä lahjaksi pienen, sinisen planetaarion.

Sinisestä planetaariosta Einari oppi, miltä näyttää Pieni karhu -tähdistö. Isältä hän oppi, että tähdet ovat ystäviä täynnä.
Sinisestä planetaariosta Einari oppi, miltä näyttää Pieni karhu -tähdistö. Isältä hän oppi, että tähdet ovat ystäviä täynnä.

"Oli maaginen hetki, kun yhdessä isän kanssa laitoimme sen heijastamaan huoneeni kattoon ja etsimme tuttuja tähtiä."

Yhdessä tähtien alla

Nyt Einarin huoneessa on putkiradio, virkattu päiväpeitto ja sata vuotta vanha turkkilainen matto. Huone on Helsingin Kruununhaassa, kimppakämpässä, jossa Einari, 37, jakaa kylppärin ja keittiön kahden muun asukkaan kanssa.

Huoneessa on muistona myös lapsuuden planetaario. Se meni rikki jo Einarin teinivuosina, mutta ei Einari sitä enää tarvinnutkaan, koska seisoi isän kanssa oikean tähtitaivaan alla.

Joulukuussa 1992 Einarin isä lähtee viiden päivän kurssille Helsinkiin. Kurssi on nimeltään Henkisen valaistumisen kurssi. Kun isä palaa kotiin, hän ei malta odottaa vaan koputtaa vessan oveen 12-vuotiaalle Einarille.

"Äänestä kuuli, että isä oli innoissaan. Ajattelin, että hän on ostanut jotakin ja haluaa heti näyttää. Mutta isä sanoikin, että kaikki on muuttunut."

Isä kertoo, että on saanut yhteyden avaruusolentoihin. Hän kertoo tähdissä elävistä uusista ystävistään, henkioppaastaan Adamista ja siitä, että saa henkiolennoilta viestejä.

"Tuntui mahtavalta tietää, että tähdet ovat kavereita täynnä."

Einari innostuu. Hän on pelannut parhaiden kaveriensa kanssa roolipelejä, luonut ruutupaperille uusia maailmoja, joissa on lohikäärmeitä ja muita myyttisiä hahmoja. Siirtyminen siitä avaruusolentoihin käy helposti.

"Isän maailma oli hieno juttu. Elämästäni tuli jännittävämpää. Tuntui mahtavalta seisoa isän kanssa pihassa taivaan alla katsomassa tähtiä ja tietää, että ne ovat kavereita täynnä."

Harmaasta valoon

Elämä punatiilitalossa muuttui, kun isän koko maailma muuttui. Einari miettii nyt, mikä olisi oikea sana kuvaamaan sitä, mitä tapahtui.

"Isä sanoisi, että hän tuli tietoiseksi tai että kanavat aukesivat. Minä sanoisin, että isä löysi paikkansa maailmassa. Hän on itse puhunut, että oli nähnyt elämän harmaana, laskevana janana. Sitten elämälle tuli merkitys."

Aamuisin isä ajoi edelleen töihin verovirastoon. Muut näkivät Jämsän Keskustiellä verosihteerin vaaleansinisen farmari-Subarun, mutta isä tiesi, että sen yläpuolella häntä suojelemassa lensi näkymätön siriuslaisten avaruusalus. Toinen alus oli kotitalon päällä.

Sisällä kotona oli lyijykynänpätkiä siellä täällä. Isä alkoi pitää lehtiötä mukanaan niin, että pystyi koska vain kysymään asioita henkiolennoilta ja kirjoittamaan saamiaan viestejä.

"Isän kysymykset liittyivät alussa paljon siihen, kauanko hänen enää täytyy tehdä verotoimistotyötä. Hän sai vastauksia, että siihen ja siihen mennessä voit irtisanoutua. Useamman kerran isä sai henkiolennoilta lottonumerot, joilla piti voittaa päävoitto. Sen avulla isä pystyisi irtisanoutumaan."

Isän tehtävä oli olla välikätenä henkimaailman ja ihmisten välillä.

Päävoittoa ei tullut. Henkioppaat selittivät, että vielä ei sittenkään ollut päävoiton aika, koska ensin isän piti kasvaa lisää henkisesti. Isälle kerrottiin, että hänen todellinen kotinsa on tähdissä ja että hänellä on tehtävä maan päällä. Se tehtävä oli olla välikätenä henkimaailman ja ihmisten välillä.

Kuuleeko avaruus?

Isän maailmasta tuli myös pojan maailma. Isän henkioppaat kertoivat, että Einarillakin oli henkiopas, Karl.

"Kysyin henkioppaaltani kysymyksiä. Yritin oppia isän tavoin automaattikirjoitusta, jossa käsi kirjoittaa viestiä itsekseen. Se ei onnistunut."

Einari uskoi kuitenkin saavansa kysymyksiinsä kyllä tai ei -vastauksen. Usein se riitti.

"Tykkääkö Laura minusta?" Einari kysyi henkioppaaltaan.

"Tykkääkö Laura minusta?" Einari kysyi henkioppaaltaan kuudennella luokalla. Pää tuntui painuvan vähän oikealle - se tarkoitti "kyllä".

"Onko New York Amerikan pääkaupunki?" hän kysyi mielessään maantiedon kokeessa. Pää painui hitusen vasemmalle - siis "ei".

Iltaisin, kun Einari meni nukkumaan, isä jäi mapittamaan henkiolennoilta saamiaan viestejä.

Monena yönä valvoi myös Einari. Silloin isä ja hän istuivat autossa hiljaisella lumenkaatopaikalla, katsoivat metsää ja lunta ja odottivat.

Isä oli kysynyt henkioppailtaan, koska voisi nähdä avaruusaluksen. Sen oli kerrottu laskeutuvan syrjäiselle lumenkaatopaikalle, missä muut eivät sitä näe.

"Välillä odotimme autossa hiljaa, sitten juttelimme. Isä kävi keskusteluja valo-olentojen kanssa ja kirjoitti vastauksia. Se oli vähän kuin ularadiossa: isä otti yhteyttä ja kuunteli, kuka vastasi."

"Tässä Veikko, kuka kuulee?"

"Hei, olen Ouvvoolis."

"Kuka olet?"

"Olen siriuslainen laivankapteeni."

"Pääsenkö minä käymään Siriuksella?"

"Kyllä pääset."

Isä kertoi Einarille, kenen kanssa keskusteli ja mistä. Oli uranuslaisia tiedemiehiä, intiaanioppaita ja valo-olentoja universumin toiselta laidalta.

Yhtenäkään autossa valvottuna yönä avaruusalus ei ilmestynyt. Einaria se ei lopulta haitannut.

"Isä oli siinä vieressäni, ja se oli ufoja tärkeämpää."

"Minulle oli toissijainen juttu, näinkö ufoja, koska näin isän siinä vieressäni. Isä oli koko ajan minulle läsnä, ja se oli paljon ufoja tärkeämpää."

Kasvamista odotellessa

Oli hetkiä, jolloin Einari häpesi isää.

Kun uusi luokkakaveri tuli kylään, isä saattoi tulla Einarin huoneen ovelle kysymään, haluaako kaveri tietää entiset elämänsä. Silloin Einari työnsi huoneen oven nopeasti kiinni.

Koripallo-ottelussa muiden joukkueiden isät toivat jääpalapussin jalkansa satuttaneelle, mutta Einarin isä laittoi kätensä kipeän kohdan yläpuolelle ja energisoi. Einari kielsi ehdottomasti isää tekemästä ottelussa niin hänelle.

"Oli useita ihmisiä, jotka kertoivat isän parantaneen heidän sairauksiaan. Isä oli hoitanut verotoimistossa ensin asiakkaan veroasiat ja sitten kipeän jalan. Eräs mies kertoi isän muuttaneen häneltä kuuron korvan kuulevaksi. Silti juttujen leviäminen olisi ollut kauheaa. En tahtonut missään tapauksessa erottua joukosta."

Siksi oli julkinen Einari ja yksityinen Einari.

Julkinen Einari oli se, jonka huoneen seinät olivat täynnä koripallojulisteita ja joka tilasi koripallokortteja Yhdysvalloista asti. Michael Jordan, Chicago Bulls, syntynyt 17.2.1963, pituus 198 senttiä, Einari osaa luetella vieläkin. Robert Parish, numero 00, Boston Celticsin sentteri.

"Elin ja hengitin koripalloa. Yläasteelle mennessäni olin pienikokoinen poika, 146-senttinen, ja pelkäsin kiusaamista. Koulun isoimmat tyypit pelasivat koripalloa, ja koska pelasin, kuuluin suojelupiiriin. Se pelasti."

Donkkaus koriin kotitalon seinään 15-vuotiaana.
Donkkaus koriin kotitalon seinään 15-vuotiaana.

Sitten oli yksityinen Einari. Hänellä oli kolme parasta kaveria, joiden kanssa salaa muilta pelattiin roolipelejä. He eivät naureskelleet isälle vaan halusivat tietää, mitä olivat olleet edellisissä elämissä. Isä kysyi valo-olennoilta.

"Kaveriporukasta Anssi kyllä sitten pettyi, kun muut olivat olleet jotain coolimpaa. Minä olin ollut keskiajalla aatelispoika ja Timo talonpoika, mutta Anssi oli ollut intiaaniprinsessa. Toisaalta Mika oli ollut savannin norsu", Einari sanoo ja nauraa.

Yksityinen Einari uskoi, että ei jää pieneksi vaan kasvaa Michael Jordanin mittaiseksi. Eikä siinä vielä kaikki.

Keskustelu isän ja henkioppaiden välillä oli käyty monta kertaa.

"Tuleeko Einarista Suomen ensimmäinen NBA-ammattilainen?"

"Kyllä."

"Kasvaako Einari 198 senttiä pitkäksi?"

"Kyllä."

Kotioloissa Einari ei koskaan hävennyt isää.

"Isä oli minulle supersankari ja minä olin oppipoika. Oli hienoa katsoa kaksin telkkarista X Files -ufosarjaa, kun tiesimme, että ne asiat ovat totta."

Kysyisitkö, isä?

Einarista ei tullut koripalloilijaa. Armeijan jälkeen hän oli edelleen172 senttiä pitkä.

Omassa huoneessa matkalla vanhojen tansseihin helmikuussa 1998.
Omassa huoneessa matkalla vanhojen tansseihin helmikuussa 1998.

Einari pyrki yliopistoon lukemaan maantietoa. Kun ei päässyt, tuli välivuosi hotellin liinavaatevahtina Englannissa, sitten vuosi Alkio-opistossa Korpilahdella.

"Opistossa Korpilahdella kasvoin eroon pikkukaupungista. Tapasin ensimmäistä kertaa ihmisiä, jotka kirjoittivat runoja ja puhuivat hyvistä elokuvista. Se oli niin hienoa."

Seuraavana keväänä Einari pyrki lukemaan muinaiskreikkaa, kirjallisuutta ja elokuvaa. Hän pääsi Turun taideakatemiaan opiskelemaan elokuvan tekoa ja muutti Turkuun.

Koko ajan Einari tiesi, kehen ja mihin voisi turvautua.

"Kun tuli jokin ongelma, soitin isälle. Saatoin pyytää häntä kysymään henkioppailta, olisiko elokuvatuotanto hyvä idea vai ei. Tai sitten kerroin vain, että nyt on yksi tilanne, kysyisitkö, kyllä vai ei. En tahtonut sanoa isälle vaikka sitä, että mietin, pitäisikö jatkaa seurustelua tyttöystävän kanssa."

Einari ei osaa sanoa, milloin hän alkoi empiä. Oliko alku jo silloin, kun hän muutti vuonna 2006 Turusta Helsinkiin ja yritti ensimmäistä kertaa tehdä elokuvaa isästä? Lyhytelokuvan nimi oli Verottaja, ja siinä oli tarkoitus kertoa verotoimistossa töissä olevasta isästä, jolla oli kykyjä ottaa yhteyttä henkimaailmaan.

Elokuvanteosta ei tullut mitään.

"Olin kiusaantunut enkä pystynyt kysymään isältä kysymyksiä, joita olisin tahtonut kysyä. Päädyin kuvaamaan isän kuntoilua, vatsalihasliikkeiden tekoa", Einari muistaa.

Vuosikausiin Einari ei ollut kertonut muille isän valaistumisesta. Helsingissä isästä tuli hänen bravuurinsa.

"Kun tapasin uusia ihmisiä, tiesin herättäväni kiinnostusta, kun kerron isä-tarinan. En silti ikinä naureskellut isälle vaan kerroin tunnustellen. Halusin tietää, mitä muut ajattelevat, onko heillä samanlaisia kokemuksia. Ehkä se liittyi epäilyksen alkamiseen."

Lapsuuden loppu

Kun tyhjä auto ei liiku vaan pysyy tiellä paikoillaan, isä menee sen takapenkille istumaan. Hän haluaa kysyä siriuslaisilta rauhassa, miksi nämä eivät anna todistusta olemassaolostaan, vaikka aamulla lupasivat. Juuri nyt olisi siihen niin hyvä hetki.

Einari ja isä eivät nimittäin ole tiellä kahdestaan. Mukana on myös kameramies ja äänimies, koska Einari on uudelleen tekemässä elokuvaa isästä.

Elokuvan kuvaus on alkanut tammikuussa 2015. Nyt Einari aikoo kysyä isältä, mitä on halunnut kysyä, vaikka se on edelleen vaikeaa. Hän kysyy myös, mitä äiti ja isosisko isän henkimaailmasta ajattelevat. Siitä ei ole puhuttu koskaan.

"Tuntui pahalta sekoittaa kysymyksilläni pakka. Vanhempani olivat vuosikausia sitten löytäneet tavan olla yhdessä ja kunnioittaa toisiaan, vaikka äiti ei jaa isän henkimaailmaa."

"Kauneinta on, että isä antoi minun irtautua maailmastaan."

Elokuvan avulla Einari tahtoo selvittää, jakaako itse yhä isän maailman.

Kamera kuvaa, kun isä ja poika kävelevät kotipihassa varpu kädessään, etsivät energiapaikkaa. Kun varpu on isän kädessä, se taipuu. Kun Einari kulkee varpu kädessä samasta kohtaa, mitään ei tapahdu.

Ja sitten tulee se hetki lumisella tiellä. Auto ei liiku, ja Einari tietää.

"Toivoin, että minun ei olisi tarvinnut koskaan sanoa isälle, että en enää usko henkimaailmaan. Me olimme olleet tiimi. Tiesin, että kohta en enää ole samalla tavalla isän poika, mutta ehkä sen pitää ollakin niin. Oli aika lopettaa lapsuus."

Uskotko sähköön?

Pääsiäisenä 2015 Einari kertoo isälle, että ei enää usko henkimaailmaan.

"Sen sanominen isälle oli vaikeinta, mitä olin elämässäni tehnyt. Ajattelin, että rikon väliltämme jotakin ja aiheutan isälle valtavan pettymyksen."

Isä ottaa asian rauhallisesti. Sellainen hän on. Hän kysyy vain, uskooko Einari painovoimaan tai sähköön, vaikka ei pysty niitäkään näkemään. Hänestä henkimaailman kanssa on sama juttu: vaikka sitä ei näe, vaikutuksen tuntee selvästi. Sitten isä sanoo, että töyhtöhyyppä taitaa laulaa ja että kala on ollut uunissa jo tunnin.

"Se tässä on kaikkein kaunein juttu. Isä on aina hyväksynyt päätökset, joita muut ovat henkimaailmaa kohtaan tehneet. Hän on esitellyt sitä maailmaa, mutta ei ole koskaan suostutellut olemaan osa sitä. Hän antoi minun irtautua itsestään ja maailmastaan."

Maa on niin kaunis

Ainakin kerran kuukaudessa Einari menee yhä Helsingistä Jämsään. Olohuoneessa isä soittaa kuulokkeet päässä sähköurkuja avaruusolennoille: välillä soi Maa on niin kaunis, sitten Beatlesien And I love her. Vieressä äiti kuntoilee cross trainer -laitteella ja Einari katsoo lännenelokuvia.

"Yhdessäolomme isän kanssa hakee edelleen uutta tapaa, niin iso yhteinen puheenaihe on poissa. Katsomme yhdessä jalkapalloa tai elokuvia, mutta emme enää tähtiä."

Joskus isä saattaa sanoa ohimennen Einarille, että paransi jonkun ihmisen kipuja. Kyllä Einari sen uskoo.

Joskus isä saattaa sanoa ohimennen Einarille, että paransi jonkun ihmisen kipuja. Kyllä Einari sen uskoo.

"En epäile kenenkään kokemusta, mutta mietin todennäköisyyksiä ja syitä. Jo sillä, että joku keskittyy toiseen ja toinen haluaa nähdä ja uskoa jotakin, voi olla suuri vaikutus."

Kun Einari nyt soittaa vanhemmilleen, hän soittaa yleensä äidille. Äidin ja pojan välit ovat läheisemmät kuin ennen.

"Suomessa puhumattomuuden kulttuuri on vahva ja koski myös meidän perhettämme. On absurdia, että perheeni kuuli tunteistani ensimmäisen kerran elokuvasta."

Se elokuva oli Einarin ohjaama Isäni tähtien takaa.

Elämän tarkoitus

Enää Einari ei ajattele olevansa supermiehen poika. Mutta on jotakin hienompaa.

"Olen rauhan löytäneen miehen poika. Kuinka moni meistä voi sanoa tietävänsä elämänsä tarkoituksen? Isä tietää, mikä hänen elämänsä tarkoitus on: auttaa muita ihmisiä ja maapalloa", Einari sanoo.

"Mikään ei tule liikauttamaan isää pois hänen henkimaailmastaan. Mutta silti tai siksi hän hyväksyy ja suvaitsee kaikenlaiset ihmiset. Ja juuri hyväksyntää ja suvaitsevaisuutta tämä aika kaipaa."

Kun isä valaistui, hän sanoi sen tuntuvan siltä, kuin olisi astunut tunnelista aurinkoiseen metsään. Einari pyrkii samaan.

"Isän maailman vuoksi ajattelin pitkään, että maailmassa melkein kaikki on mahdollista."
"Isän maailman vuoksi ajattelin pitkään, että maailmassa melkein kaikki on mahdollista."

"Maailma on ihmeellinen myös ilman avaruusolentoja. Riittää, että avaa kirjan, kuuntelee ihmisiä tai näkee auringonlaskun."

Einari haluaisi oppia isältä sen, että näkisi maailman ihmeellisyyden ja kuulisi linnunlaulun joka päivä.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 5/17.

Einari Paakkanen

37-vuotiaan elokuvaohjaajan Isäni tähtien takaa -elokuva valmistui vuonna 2016. Nyt hän tekee dokumenttielokuvaa hiihtokoulun aloittavista pakolaislapsista. Einari asuu kimppakämpässä Helsingin Kruununhaassa, juo kahvinsa ET-mukista ja keräilee erikoisia antiikkiesineitä kuten mustepulloja, gramofonilevyjä ja tupakka-askeja.

Ari Meriläisestä tuli Rosan isä, kun tämä oli kaksivuotias. "Isäpuoli-sanasta en ole koskaan tykännyt. Minulla on kaksi isää", Rosa kertoo KK:n Perhekuvioita-juttusarjassa.

Ari Meriläinen on 61-vuotias Ylen tuottaja. Hän asuu Tampereella puolisonsa Anneli Ranta-Meriläisen kanssa. Arista tuli Rosan isä, kun tämä oli 2-vuotias. Arilla ja Annelilla on kaksi poikaa, Jetro ja Peetu. Arin isä oli säveltäjä Usko Meriläinen ja äiti koreografi ja tanssija Ruth Matso.
Ari Meriläinen on 61-vuotias Ylen tuottaja. Hän asuu Tampereella puolisonsa Anneli Ranta-Meriläisen kanssa. Arista tuli Rosan isä, kun tämä oli 2-vuotias. Arilla ja Annelilla on kaksi poikaa, Jetro ja Peetu. Arin isä oli säveltäjä Usko Meriläinen ja äiti koreografi ja tanssija Ruth Matso.

Ari Meriläinen: "Jossain vaiheessa huomasin, ettei minun kannattanut tuputtaa neuvoja"

"Kun Rosa ja hänen puolisonsa Simo Frangén päätyivät alkuvuodesta eroon, Rosa muutti meille poikansa Fransin kanssa. Vuoroviikoin poika on isällään.

Olisi ollut kaikille tylsää, jos Rosa ja Frans olisivat muuttaneet kahdestaan johonkin pieneen, tyhjään asuntoon. Iso talomme tuntui välillä hiljaiselta, kun Rosan veljet ovat muuttaneet omille teilleen. Joskus iltaisin olin yksinäinen, kun näyttelijävaimoni ja Rosan äiti Anneli oli teatterilla.

"Olisi ollut kaikille tylsää, jos Rosa ja Frans olisivat muuttaneet kahdestaan johonkin pieneen, tyhjään asuntoon."

Saman katon alla asuminen tuntui luontevalta ratkaisulta, koska vietämme muutenkin paljon aikaa yhdessä: harrastamme kulttuuria, laitamme ruokaa, purjehdimme ja matkustelemme. Tunnemme toistemme tavat ja tottumukset.

Rosan isäksi ryhdyin 22-vuotiaana. Rosa oli silloin kaksivuotias. Opiskelimme Annelin kanssa Tampereen yliopistossa ja tutustuimme yhteisten ystävien kautta. Taisin nähdä Rosaa jo ennen kuin aloimme seurustella, koska yksinhuoltajana Anneli kuljetti tyttöä monesti mukanaan.

Isänä oleminen tuntui luonnolliselta ja helpolta. Anneli ja Rosa olivat valmis paketti, ja Anneli ja minä halusimme enemmän kuin vain tapailla. Otin hyvin pian huoltajan roolin, kun Anneli oli esityksissä iltaisin.

"Isäksi ryhtyminen oli luonnollista ja helppoa."

Rosa oli jo lapsena hyvin vilkas ja impulsiivinen. Iltaisin hän halusi valvoa, kun me olisimme kaivanneet Annelin kanssa vähän kahdenkeskistä aikaa. Mutta ei se ollut koskaan ongelma. Rosa on aina ollut fiksu, eikä meillä ollut koskaan tiukkoja tilanteita keskenämme.

Rosan uravalinnasta olin aikoinaan vähän yllättynyt. Hän valitsi saman polun kuin minä, päätyi lukemaan pääaineenaan valtio-oppia. Rosalla oli kuitenkin selvästi myös taiteellisia lahjoja. Lapsena ja teininä hän haaveili näyttelijän ammatista, teki monia rooleja ja oli niissä todella hyvä.

Rosan poliittinen ura nousi kuin tähdenlento. Hän pääsi 25-vuotiaana äänikuningattarena Tampereen kaupunginvaltuustoon ja kolme vuotta myöhemmin eduskuntaan.

Muistan eduskuntavaalien vaalivalvojaiset ylioppilastalolla, kun paljastui, että Rosasta tulee kansanedustaja. Iloitsin, että Suomi on tasa-arvoinen maa, jossa energinen, älykäs ja suorasanainen nainen saa tunnustusta.

"Rosa sai paljon aikaan, koko kansanedustaja-aikana 18 lakialoitetta ja 74 kirjallista kysymystä."

Rosa oli hyvä esiintyjä, ja aluksi häntä suitsutettiin mediassa. Eduskunnassa hän oli suorapuheinen ja räiskyvä itsensä. Rosa sai paljon aikaan, koko kansanedustaja-aikana 18 lakialoitetta ja 74 kirjallista kysymystä. Mutta minihame ja Vittu haisee hyvälle -rintamerkki herättivät konventioihin tottuneissa piireissä ärsytystä.

Kun Rosa oli lapsi, ajattelin monesti, että hän on paljon vahvempi kuin minä. Kannabis-kohun aikaan kuitenkin epäilin, kestäisikö hän sitä painajaismaista höykytystä. Pyöritys alkoi, kun Rosa vuonna 2004 kertoi Imagen haastattelussa, että hän oli polttanut kannabista joissakin bileissä. Häntä vastaan nostettiin rikossyyte, josta hänet kuitenkin vapautettiin sekä käräjä- että hovioikeudessa.

Olin todella närkästynyt ja loukkaantunut siitä, miten Rosaa kohdeltiin. Eräs iltapäivälehti kysyi Tony Halmeelta, mitä Rosan pitäisi tehdä elämälleen. Kaikki huipentui siihen, kun Rosa pyörtyi tv-haastattelussa.

Oli hirvittävää katsoa vierestä, miten väärin Rosalle tehtiin, vaikka hän ei ollut osoittanut muuta kuin suoruutta ja hyvää tahtoa. Olin neuvoton, huolestunut ja surullinen. Jossain vaiheessa huomasin, ettei minun kannattanut tuputtaa neuvoja. Rosa ei halunnut kuunnella. Hän kohtasi tunteet itsekseen ja kääntyi sisäänpäin.

"Rosan päätökseen vetäytyä politiikasta liittyi myös surua, sillä se tarkoitti, että tietty idealismi oli tullut tiensä päähän."

Rosan päätökseen vetäytyä politiikasta liittyi myös surua, sillä se tarkoitti, että tietty idealismi oli tullut tiensä päähän.

Poliittisen uransa jälkeen Rosa on keskittynyt kirjoittamiseen ja usein provokatiivisiin tempauksiin, kuten Vitun virkkaustalkoisiin. Ymmärrän niitä, ja ne naurattavat minua. Rosa on aktiivinen feministi, ja jonkinlainen feministi olen minäkin. Uskon, että tempauksia tarvitaan, vaikka en itse lähtisikään niitä toteuttamaan. Kaikki mitä Rosa tekee, on älykästä ja pohdittua. Olen ylpeä hänestä."

Rosa Meriläinen on 42-vuotias kirjailija ja entinen Vihreiden Tampereen kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja. Rosa on yksi ajatushautomo Hatun johtajista. Huhtikuussa häneltä ilmestyi yhdessä Sanna Seikon kanssa kuukautiskirja Ne (Karisto). Rosalla on vuonna 2006 syntynyt poika, Frans Frangén.
Rosa Meriläinen on 42-vuotias kirjailija ja entinen Vihreiden Tampereen kaupunginvaltuutettu ja kansanedustaja. Rosa on yksi ajatushautomo Hatun johtajista. Huhtikuussa häneltä ilmestyi yhdessä Sanna Seikon kanssa kuukautiskirja Ne (Karisto). Rosalla on vuonna 2006 syntynyt poika, Frans Frangén.

Rosa Meriläinen: "Ari on aina ollut minulle isä – minulla vain on kaksi isää"

"Ystäväni hämmästelevät joskus, kuinka voin viettää niin paljon aikaa vanhempieni kanssa. Minusta siinä ei ole mitään ihmeellistä, koska me nyt vain viihdymme yhdessä ja meillä on monessa asiassa sama maku. Kun vanhempani suosittelivat elokuvaa La La Land, menin heti katsomaan sen. Pidin siitä ehkä vielä enemmän kuin he.

Olin jo lapsena kaikkialla vanhempieni mukana. Ari vei minut työpaikalleen radioon ja äiti teatterille. Samaa periaatetta olen noudattanut oman poikani kanssa. Hän saa kulkea mukanani kaikkialla.

"Minun kanssani Ari pääsi heti opettelemaan vanhemman vastuuta. Jossain vaiheessa hänen bravuurinsa olivat pitkät nuhdesaarnat."

Isäpuoli-sanasta en ole koskaan tykännyt. Ari on aina ollut minulle isä – minulla vain on kaksi isää. Olimme pitkään kolmen hengen perhe. Annelin ja Arin yhteiset lapset, Jetro ja Peetu, syntyivät kaksitoista ja neljätoista vuotta minun jälkeeni. Biologinen isäni asuu Vantaalla, ja myös hänen kauttaan minulla on puolisisaruksia.

Minun kanssani Ari pääsi heti opettelemaan vanhemman vastuuta. Jossain vaiheessa hänen bravuurinsa olivat pitkät nuhdesaarnat. Ne saattoivat kestää tunninkin. Myös ystäväni saivat tuta Arin paasauksen. Yleensä saarnoja tuli siitä, etten noudattanut kotiintuloaikoja. Arilla on voimakas oikeudentaju. Hän on moraalinen olematta moralisti. Kun veljet syntyivät, ei saarnoille jäänyt enää aikaa.

"Hiljaa olemista ei ole meillä kotikasvatuksessa koskaan painotettu."

En ole koskaan osannut olla paikallani, eikä tottelevaisuus ole vahvuuteni. Nämä piirteet aiheuttivat koulussa ongelmia, koska en pystynyt seuraamaan opetusta, vaan häiriköin ja hankkiuduin hankaluuksiin. Huonot käytösnumerot eivät onneksi aiheuttaneet ylireagointia kotona. Kaikesta voitiin keskustella. Hiljaa olemista ei ole meillä kotikasvatuksessa koskaan painotettu.

Arin kanssa meillä oli murrosikäni aikoihin omat kahnauksemme esimerkiksi juopottelustani. Koska Ari on lempeä ja viisas, hän antoi minun tehdä omat erehdykseni.

Teimme matkan Pariisiin, kun olin kolmetoista. Molemmilla vanhemmillani oli siellä jokin työhön liittyvä kurssi. Minulla oli mukana hyvä ystäväni, jonka kanssa saimme kulkea Pariisissa vapaasti. Osasin auttavasti ranskaa, koska vanhempani olivat palkanneet minulle kotiopettajan ennen matkaa.

Asuimme vanhassa ihanassa kerrostalossa. Rahaa ei tainnut olla liikaa, koska muistan, että esitimme ystäväni kanssa yhteislaulua Eiffel-tornin juurella. Siitä tienaamillamme rahoilla ostimme ruokatarvikkeita, joista valmistimme herkullisen aterian.

Samalla reissulla löysimme ravintolan, jossa olemme käyneet jokaisella Pariisin-matkalla sen jälkeen. Se on klassinen maalaisranskalainen ravintola, jossa on runsaat annokset.

"Ari on meistä ainoa, joka osaa ruotsia. Hän on myös paras suunnistaja."

Matkustelemme yhä yhdessä äidin ja isän kanssa. Emme ole kielineroja, mutta sönkötämme aina reippaasti kaikilla kielillä, joita osaamme. Ari on meistä ainoa, joka osaa ruotsia. Hän on myös paras suunnistaja.

Veneessä Ari on kapteeni, ja jos kapteeni käskee, minä nostan purjeet. Muuten keskityn pilssirotan rooliin eli vastaan ruuasta ja juomista.

Viimeisin matkamme suuntautui sekin Pariisiin. Oli mukavaa näyttää Fransille kaikki samat paikat, joissa olin itse käynyt lapsena.

"Opin isältä, etteivät asiat muutu muuksi vetistelemällä."

Arilta olen oppinut, että ei ole asiaa, joka ei olisi opeteltavissa. Hei, tuotahan mekin voisimme kokeilla -asenne tulee Arilta. Hän on kuin ihmemies MacGyver, joka osaa kaiken.

Muistan lapsuudesta, miten helposti hän heitti leipiä tunturipurolla ja miten kätevästi räiskäleet kääntyivät nuotion päällä ilmassa. Isältä opin, miten yön aikana umpeen jäätynyt avanto kannattaa avata, ettei kirves pääse luiskahtamaan järven pohjaan. Olen oppinut myös reippautta. Asiat eivät vetistelemällä muuksi muutu.

Ari on monilahjakkuus, josta olisi voinut tulla mitä tahansa, yhtä hyvin graafikko kuin muusikkokin. Kotona hän nikkaroi mitä tahansa, ja hän on meistä ainoa, joka osaa tehdä kastikkeita. "Käyttöohjeita luetaan vasta savun hälvetessä", on meillä taajaan käytetty sanonta.

Iltaisin Ari käy antamassa Fransille iltahalit, äiti on siihen aikaan jo teatterilla. Olemme Arin kanssa niin läheiset juuri siksi, että äiti on ollut paljon poissa. Aamuisin saatamme kaikki mennä Fransin sängyn laidalle, kun hän herää.

"Elämä yhdessä on mukavaa, vaikka väliaikainenhan tämä ratkaisu on."

Elämä yhdessä on mukavaa, vaikka väliaikainenhan tämä ratkaisu on. Kaikki menee sujuvasti, kunhan muistan välillä tyhjentää tiskikoneen. En ole luonnostani mikään kodinhengetär, enkä kärsi sotkusta. Olen kuin pyryharakka.

Kun joku huikkaa, että sauna on valmis, minä olen jo lauteilla. Muut vasta arpovat, että pitäisikö sitä kohta lähteä valmistautumaan."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 11.5.2017. Kesällä Rosa kertoi Me Naisille muuttaneensa yhteen avomiehensä Tuomas Murajan kanssa.

Olipa päivä. Kirkkoherra Kari Kanala luki kolme kertaa saman kirjan ja lyhensi saarnansa Twitteriin.

"AAMULLA HERÄSIN vessahätään. En tosin omaani vaan westiemme Tildan, jonka aamupissatus oli tänä aamuna minun vastuullani.

Vaimo oli yöllä hiipinyt hyssyttämään poikaamme ja nukahtanut hänen huoneeseensa.

 "Juustoleipä kotona ja toinen samanlainen Ylellä."
"Juustoleipä kotona ja toinen samanlainen Ylellä."

Aamiaiseksi söin juustoleivän. Joskus syön tuorepuuroa, mutta juustohiirenä tämä aamupala oli erityisesti mieleeni.

KIIRE TULI heti. Olen aamuisin hidas, ja aika karkaa käsistäni. Olin lupautunut keskustelijaksi Yle Ykkösen radio-ohjelmaan. Pääsin lähtemään viime tipassa, ja tietysti juutuin vielä punaisiin valoihinkin. Olin paikalla juuri silloin kuin piti, en minuuttiakaan aikaisemmin.

Keskustelin suorassa lähetyksessä Jaana Hallamaan ja Jaakko Heinimäen kanssa arvoista. Keskustelu sisälsi niin hallituskriisiä kuin huumoriakin.

"Suorat lähetykset jännittävät aina vähän."
"Suorat lähetykset jännittävät aina vähän."

LOUNAAKSI SAIN vaimon tekemää herkullista kanakeittoa. Onneksi asun niin lähellä kirkkoa, että ehdin hyvin työpäivän aikana kipaista kotona. Leikin hetken poikani kanssa ennen kuin palasin töihin.

Sovin tapaamisaikoja hääparien kanssa, valmistelin seuraavan päivän saarnaa sekä twaarnaa eli Twitteriin tekemääni parin lauseen mittaista tiivistelmää siitä.

Vastasin lukemattomiin sähköposteihin, mikä vei aikaa. Rasittavin rutiini, minkä tällä hetkellä tiedän, on sähköpostin roskakorin tyhjennys.

"Työhuone. Kiireenkin keskellä meitä kannetaan."
"Työhuone. Kiireenkin keskellä meitä kannetaan."

TYÖPÄIVÄNI VENYI iltamyöhään, sillä illalla kirkon pihalla vietettiin kesäjuhlaa. Paistoimme makkaraa ja juttelimme. On hienoa etsiä uusia tapoja kokoontua seurakuntana yhteen.

"Yksinäisyys on meidän aikamme suurin uhka."

Minusta kirkon tulisi olla sekä hidas että nopea. Hidas niin, että meillä olisi aikaa pysähtyä ihmisen vierelle, ja nopea tarttumaan ilmiöihin ja osallistumaan. Yksinäisyys on aikamme suurin uhka, ja sitä taklataan yhteydellä ja yhdessäololla.

OLEN SOMESSA yliaktiivinen ja sain tänäänkin paljon viestejä. Erityisesti minua ilahdutti "Parasta tänään!" -kommentti twaarnastani. Twaarnani käsitteli tänään lapsuutta. Se ei ole vain aikuisuuteen valmentautumista vaan arvokasta sinällään, eikä kenenkään arvo ole siinä, mitä hän tekee tai tulee aikuisena tekemään.

EN TÄNÄÄNKÄÄN ehtinyt lenkille. Kesäloman varalle en ole halunnut tehdä sitovia suunnitelmia, mutta odotan lomalta sekä lepoa että liikuntaa.

Lenkkeily on jäänyt viime aikoina vähiin, ja asiassa olisi tehtävä parannus ennen elokuista seurakunnan työntekijöiden Gloria Patri -jalkapalloturnausta.

"Pojan leikit ja touhut ovat parasta viihdettä."
"Pojan leikit ja touhut ovat parasta viihdettä."

Päivän paras hetki oli, kun olin saanut pojan nukkumaan. Äitini minulle opettama iltarukous ja kolme kierrosta bussikirjaa tuudittivat pojan yöunille.

Viimeiseksi illalla nautimme vaimon kanssa lasilliset kuohuvaa. Elämässä on niin paljon hyvin."

Olipa päivä -sarjassa tutut henkilöt kertovat päivästään. Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2017.

50-vuotias Paavalin seurakunnan pappi ja kirkkoherra asuu vaimonsa ja yksivuotiaan poikansa kanssa Helsingissä. Hänestä jokaisella olisi hyödyllistä olla jokin hyödytön intohimo, ja hänellä se on FC Arsenal -joukkue.