"Rakkaus urheiluun on yhdistänyt meitä isäni kanssa eniten. Isä sai härnättyä minut mukaan Tukholman maratonillekin", kertoo Jari Lottonen.
"Rakkaus urheiluun on yhdistänyt meitä isäni kanssa eniten. Isä sai härnättyä minut mukaan Tukholman maratonillekin", kertoo Jari Lottonen.

Jari Lottonen kaipasi lapsena sellaista isää, joka muillakin lapsilla oli. Nyt alkoholin jättäneestä isästä on tullut kovakuntoinen teräsmies, joka sai poikansa treenaamaan kanssaan.

Jari kertoo suhteesta isäänsä, jolle hän vuosia oli vihainen ja josta hän nyt on suunnattoman ylpeä.

”Ensimmäisiä muistojani isästäni on se, että hän makaa keittiön lattialla sammuneena ja minä tyhjennän vieressä olevan viinapullon hänen päälleen. Olin silloin ehkä nelivuotias. En pelännyt, koska en ymmärtänyt, mistä oli kyse. Tilanne oli minusta vain hauska.

Kun isä ja äiti erosivat, vietin paljon aikaa mummon ja papan luona. Pääosin asiani olivat hyvin. Ympärilläni oli paljon turvallisia ihmisiä. Äiti oli tuki ja turva – ja on edelleen. Soitan hänelle aina ensimmäisenä, jos jotakin tapahtuu.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Usein isä vei minut mukanaan baariin.”

Isän luona olin silloin tällöin yhden yön. Usein hän vei minut mukanaan baariin. Siellä isä istui kaljatuoppi edessään ja minä pelasin biljardia ukkojen kanssa. En muista, että se olisi ollut minusta mitenkään kurjaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Se tosin oli, kun isä kähvelsi minulta sata markkaa, jotka olin voittanut pelikoneesta, ja juotti niillä rahoilla jotain naista. Isä muistaa asian eri tavalla.

Isän alkoholismi ei ollut salaisuus. Äiti, mummo ja pappa puhuivat siitä avoimesti. Kävimme katkollakin isää katsomassa.

”Melkein unohdin, että minulla on isä”

En ollut helppo lapsi. Olin räjähdysherkkä, tappelin ja lukitsin siskopuoleni oven taakse.

Kaipasin sellaista isää, joka muillakin lapsilla oli. Isää, joka olisi tehnyt kanssani poikien juttuja ja vienyt pelaamaan jalkapalloa. Kaikki lapsuuden ulkomaanmatkat tein mummon ja papan kanssa. Joulut ja muut juhlapyhät menivät aina ilman isää.

Isää oli kiva tavata, kun hän tuli mummolaan. Pelasimme korttia eteisen lattialla. Joskus hän jätti tulematta, vaikka oli luvannut. Silloin tuntui tosi surkealta.

Oli myös vaihe, jolloin en ollut isän kanssa oikeastaan missään tekemisissä. Melkein unohdin, että minulla on isä. Hän oli mies, joka joskus kävi mummolassa. Äitini on myöhemmin kertonut, miten murheellista oli nähdä pienen pojan suru.

”Isä on puhunut avoimesti menneestä”

Kun isä raitistui, suhteemme alkoi pikkuhiljaa rakentua uudestaan. Aloite oli isän.

Alussa kukaan ei uskaltanut suureen ääneen puhua raitistumisesta, sillä luottamusta ei vielä ollut.

En muista, että olisin vierastanut isää, vaan hänen tapaamisensa tuntui aina kotoisalta. Kävimme grillillä syömässä ja pelasimme korttia.

”Olemme rakentaneet välimme uusiksi.”

Oli aina ilo lähteä isälle. Isän ja Lean muutettua Lappeenrantaan kävin katsomassa häntä mummon ja papan kanssa. Siinä vaiheessa raittiutta oli kestänyt jo vuoden, ja mies oli kunnossa. Se oli päällimmäinen ajatus.

18-vuotiaana lähdin ensimmäistä kertaa isän ja muiden A-killan porukoiden kanssa umpihankijalkapalloturnaukseen. Siitä aukeni yhteinen tekeminen. Kesäisin aloimme käydä suofudisturnauksessa.

Kun olemme isän kanssa yhdessä, alamme touhuta heti aamusta ja jossain vaiheessa väsähdämme sohvalle katsomaan telkkaria. Olemme rakentaneet isän ja Lean taloon peräkammarin, tehneet puuhommia, mökkeilleet ja urheilleet.

Isä on puhunut avoimesti menneistä, mutta emme ole vatvoneet asioita. Olisihan siellä varmasti paljon kaikenlaista, jos arkun kannen avaisi. Olemme kuitenkin rakentaneet välimme uusiksi, joten antaa menneiden olla.

”Meillä on samat suuret puheet”

Minä ja iskä olemme ihan samanlaisia. Meillä on samat suuret puheet, huono huumori, samanlaiset ilmeet ja eleet.

Rakkaus urheiluun on yhdistänyt meitä eniten. Isä sai härnättyä minut mukaan Tukholman maratonillekin, ja innostuin hänen jalanjäljissään triathlonista.

Meillä on keskinäinen kisa käynnissä koko ajan. Joskus minä vielä tulen takaa kovaa ohi.

Kun iskä alkoi puhua, että hän haluaa teräsmieskisoihin, ajattelin, että hullu se on, mutta olin myös erittäin ylpeä. Kisaan kuuluu 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja maratonjuoksu.

”Olen ylpeä, kun saan kutsua häntä isäksi.”

Olin mukana kannustamassa isää viime syksynä Barcelonan Ironman-kisoissa. Oli upeaa nähdä hänen selviytyvän maaliin rankassa ja raadollisessa kisassa.

Parikymmentä vuotta sitten en olisi voinut kuvitella, että olisin vielä ylpeä tuosta ukosta. Silloin olin vihainen, surullinen ja pettynyt pieni poika.

Nyt isä on esikuvani, treenikaverini, eteenpäin patistajani. Olen ylpeä, kun saan kutsua häntä isäksi.”

Perhekuvioita-sarjan artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 3/2018.

Lue alta koko juttu, jossa myös Aki Lottonen kertoo pojastaan.

 

 

Jari Lottonen

28-vuotias kokki asuu Kotkassa ja työskentelee lounaskahvilassa. Jarin perheeseen kuuluvat kihlattu Suvi ja hänen neljävuotias tyttärensä. Jari ja Suvi kihlautuivat Barcelonassa teräsmieskisamatkalla. Häitä vietetään ensi kesänä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla