”Isän 50-vuotispäivillä kokosimme perheen bändiksi. Äiti lauloi, isä soitti skittaa, sisko fonia, siskon silloinen poikaystävä bassoa ja minä paukutin rumpuja. Omissakin pirskeissäni kitarat kaivetaan jossain vaiheessa aina esiin”, Heikki Paasonen kertoo.
”Isän 50-vuotispäivillä kokosimme perheen bändiksi. Äiti lauloi, isä soitti skittaa, sisko fonia, siskon silloinen poikaystävä bassoa ja minä paukutin rumpuja. Omissakin pirskeissäni kitarat kaivetaan jossain vaiheessa aina esiin”, Heikki Paasonen kertoo.

Kun Heikki hyppäsi tv-hommiin, Eivor-äiti oli haljeta ylpeydestä. Samalla iski huoli pojan pärjäämisestä julkisuuden hampaissa.

HEIKKI PAASONEN, 33, on juontaja, joka on isännöinyt Putousta, Idolsia, Euroviisuja ja Voice of Finlandia. Hän on myös näytellyt elokuvissa Menolippu Mombasaan ja Veijarit sekä Roba-sarjassa. Heikki asuu Helsingissä tyttöystävänsä kanssa.

"Meidän perhe oli tavallinen espoolainen keskivertoydinperhe: isä, äiti, kaksi lasta ja kaikki hyvin. Kesälomilla teimme muutaman etelänmatkan ja automatkoja äidin synnyinseudulle Pietarsaareen, talvella laskettelimme. Molemmat vanhemmat olivat yrittäjiä.

1990-luvulla rakensimme omakotitalon lähelle Suvisaaristoa. Lama kuitenkin sekoitti suunnitelmat, ja vanhempani joutuivat myymään kodin.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Lapsena en hiffannut, mistä oli kyse, mutta tunsin vanhempieni stressin. Isä oli paljon poissa ja aina väsynyt.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lopulta muutimme takaisin rivitaloon. Se oli helpotus ja laukaisi tilanteen.

"Kukaan ei halunnut tulla sinne skutsiin."

Olin suorastaan iloinen muutosta. Koulumatkani lyheni ja pääsin lähelle kavereita. Omakotitalossa olin usein yksin, koska kukaan ei halunnut tulla sinne skutsiin.

Sen verran menetetystä talosta jäi traumaa takaraivoon, etten ole suin päin ryntäämässä talonrakennukseen, vaikka moni ystäväni onkin paraikaa niissä hommissa.

LÄPÄNHEITTOTAITONI olen perinyt äidinäidiltä. Mummi piti joskus poistaa ruokapöydästä, koska vitsit olivat niin rankkoja. Minulla on sama piirre. Sanon heti, jos minulle tulee hyvä juttu mieleen. Vasta jälkikäteen alan pohtia sanomaani kuulijoiden kannalta. Suorassa lähetyksessä tällä ominaisuudella on riskinsä ja viehätyksensä.

"Minulla oli aina asiaa, joka ei sisältynyt opetussuunnitelmaan."

Sosiaalisuuteni on äidiltäni. Hän tykkää kaikista ja kaikki tykkäävät hänstä. Äiti tulee hyvin juttuun ystävieni kanssa ja on viihtynyt monissa bileissäni. Puhumme molemmat paljon.

Koulussa lensin usein ulos luokasta sen takia. Minulla oli aina asiaa, joka ei sisältynyt opetussuunnitelmaan. Koin tarvetta hauskuuttaa muita.

Yhdellä lukion ranskan tunnilla häsäsin taas jotain, kun opiskelukaverini Laura Birn kivahti: ’turpa kiinni, yritän opiskella’. Se pysäytti, koska huomauttaja oli oppilas. Siitä se häiriköiminen alkoi vähentyä. Lukion päättyessä muut saivat stipendejä lukuaineista, minä sain sosiaalisista avuista.

MURROSIÄSSÄ olin kotona korostetusti kuin pieni enkeli, mitä nyt kiusasin siskoa.

"Tuhersimme tusseilla seiniä."

Muualla tein pahaa minkä kerkesin. Ammuimme kavereitten kanssa ritsalla ikkunoita ja tuhersimme tusseilla seiniä.

Kerran jäin kiinni, kun olimme kirjoitelleet Puropuiston päiväkodin seinään. Äiti ei vieläkään tiedä tätä: Puropuistosta soitettiin kotiin ja minä satuin vastaamaan. Sain kaksi vaihtoehtoa. Joko he soittavat myöhemmin uudestaan, kun vanhemmat ovat kotona tai tulen auttamaan maalaustalkoissa.

Menin maalaamaan, enkä töherrellyt enää. Niin kuumottava kokemus se oli.

LUKION TOISEN LUOKAN jälkeen pääsin Ylelle tekemään nuortenohjelmia. Se oli kova juttu ja juuri sitä, mistä oli haaveillut. Oli myös hienoa olla taloudellisesti riippumaton. Vanhemmat eivät voineet enää rahalla kiristää siivoamaan huonetta.

"Kotona minua kannustettiin ja tuettiin joka päivä."

Idolsin juonto oli urani käännekohta, sillä se helpotti töiden saantia. Jossain vaiheessa tajusin, että jos nyt hyppään kelkasta pois, nämä jutut voivat rullata ohi. Päätin pysyä mukana. Lukion jälkeen alkanut välivuosi on venynyt 16 vuodeksi.

Uskalluksen asenne lähtee kotoa, jossa minua kannustettiin ja tuettiin joka päivä. Yhtä lailla minuun uskottiin, kun pyrin Teatterikorkeakouluun, siellä vain ei valitettavasti uskottu minuun.

ÄITI ON OPETTANUT minua puhumaan tunteistani. Hänen kanssaan on rento olla. Aina ajatuksemme eivät mene yksiin, mutta asioista voidaan keskustella.

"Kyllä lastenkin aika varmasti vielä tulee."

Mutsi toivoo, että hän pääsisi jo pian mummoilemaan, mutta minulla ei ole vieläkään kova kiire isäksi. Pidän kyllä lapsista. Äidillä oli 13 vuotta oma päiväkoti, ja olin siellä paljon töissä leikittämässä lapsia. Kyllä se minulta sujuu.

Kerran äiti alkoi veivata lapsiasiaa silloiselle tyttöystävälleni, jonka kanssa emme olleet vielä edes sivunneet koko aihetta. Se oli kiusallista. En tee lapsia vain sen takia, että äiti saisi lapsenlapsia. Mutta kyllä lastenkin aika varmasti vielä tulee.”

EIVOR ”EIPPA” PAASONEN, 61, on lastentarhanopettaja ja entinen yrittäjä, joka asuu miehensä kanssa Espoon Soukassa. Avioparilla on kaksi aikuista lasta, Heikki ja Senni. Eivor harrastaa musiikkia, veneilyä ja penkkiurheilua.

"Kun katsoin ensimmäistä kertaa Heikkiä televisiossa, mietin, mitä ihmiset ajattelevat. He eivät tunne tuota minun poikaa ollenkaan.

Heikki oli silloin toisella luokalla Kallion lukiossa. Pelkäsin, että Heikki saa haukkuja. Se huoli ei ole vuosien varrella kadonnut mihinkään.

"Tiedän, että Heikki tekee työnsä hyvin."

Katson usein Twitteristä ja Instagramista, mitä Heikki sanoo ja mitä muut sanovat Heikille. Välillä olen aivan raivona ja välillä tyytyväinen. Perusteeton kritiikki loukkaa ja ärsyttää, koska tiedän, että Heikki tekee työnsä hyvin.

Muuten hän saattaa olla taivaanrannanmaalari ja unohdella asioita, mutta työasioissa hän on kurinalainen.

Heikillä oli jo pienenä pilkettä silmäkulmassa. Hän oli kiltti mutta vilipetteri, joka sai päähänsä kaikenlaista.

Seitsenvuotiaana Heikki pissasi aikuisen serkkunsa kumisaappaaseen. Serkku oli ruiskuttanut Heikkiä kylmällä vedellä, ja tämä päätti antaa samalla mitalla takaisin. Minulla oli kova homma löytää tilalle uudet 48 numeron kumisaappaat.

KOULUSTA TULI monesti noottia, että taas Heikki on tehnyt sitä ja tätä. Yleensä hän lensi ulos luokasta, koska oli häirinnyt opetusta. Hän tykkäsi olla keskipisteenä ja esiintyä. Toisaalta hän kyllä kelpasi juontamaan koulun itsenäisyyspäivän juhlia.

"Lapsi alkaa käyttäytyä sen mukaan, miten häntä nimitetään."

Uskon, että Kallion lukio teki Heikille hyvää. Siellä asenne oli sallivampi.

Sillä on vaikutusta, sanotaanko lasta tai nuorta häiriköksi vai sanotaanko, että hän on luova ja innostunut. Lapsi alkaa äkkiä käyttäytyä sen mukaan, miten häntä nimitetään.

Kodin näkökulmasta Heikin murrosikä sujui rauhallisesti. Odotin, että mitähän tästä tulee, mutta kapina oli hyvin pientä. Suu meni mutrulle ja vastaukset olivat yksitavuisia ynähdyksiä.

"Heikki ja hänen isänsä ovat molemmat jääräpäitä."

Isänsä kanssa Heikki otti joskus yhteen. Molemmat ovat jääräpäitä, joten toisinaan minun piti mennä sanaharkkaan väliin sovittelemaan.

Riidat olivat varmasti Heikille oman paikan hakemista. Erimielisyydet eivät kestäneet pitkään ja koskivat lähinnä sitä, kuinka paljon vanhemmat saavat puuttua Heikin tekemisiin ja päinvastoin.

HETI KIRJOITUSTEN jälkeen Heikki alkoi juontaa Summeri-ohjelmaa. Jatko-opinnoista ei edes puhuttu, ja kaikki meni ajatuksissani päälaelleen.

Itselleni oli aikoinaan tärkeää, että valmistuin ylioppilaaksi, lähdin opiskelemaan ja perustin perheen – kaikki oikeassa järjestyksessä.

Olin aina sanonut Heikille, että sinusta voi tulla ihan mitä vain. Olin edelleen samaa mieltä, mutta minun piti hyväksyä, että Heikistä tulee ihan mitä vain hänen omalla tavallaan.

"Kuinka voi elää suunnittelematta yhtä projektia kauemmas?"

Heikin tv-hommat olivat minusta kuin hyppy tyhjän päälle. Kuinka ihminen voi elää suunnittelematta elämäänsä yhtä projektia kauemmas?

Nyt tiedän, että noinkin voi onnistua todella hyvin. Heikin uran seuraaminen on opettanut minua pois turvallisuushakuisuudestani. Olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että lapsistani on tullut fiksuja, toiset huomioon ottavia, kunnon ihmisiä.

LAPSENLAPSIA olisi mukava saada, kun olen vielä kohtuullisessa kuosissa niitä hoitamaan. Sanoin siitä kerran Heikille, mutta hän hermostui. Päätin, etten kysy asiasta enää, vaikka mieli tekisi.

Haluan olla messissä lasteni elämässä. Tyttäreni kanssa juttelemme usein puhelimessa pitkät pätkät.

Heikki soittaa vain siinä tapauksessa, että hänellä on jotain kysyttävää. Yleensä minä soitan Heikille. Kaivan ja kaivan, ja poika sanoo vain, että joo, ihan hyvää kuuluu.

"Ehkä Heikkiä nyppii, että hössötän."

Ei Heikin isäkään ole kova lörpöttelemään. Ehkä Heikkiä nyppii, että hössötän. Olisi mukavaa, jos Heikki soittaisi joskus ja kysyisi, mitä meille kuuluu.

Nykyään näemme noin kerran kuussa, mikä on minusta liian vähän. Silloin käymme katsomassa Heikin produktioita tai Heikki tulee meille syömään.

Kun Heikki oli päältä kymmenen, meillä oli mukavaa ihan kahdestaan. Heikin isä ja sisko lähtivät usein kanoottiretkelle.

"Makasimme sohvalla, katsoimme elokuvaa ja söimme sipsejä."

’Joko aloitetaan?’, Heikki kysyi, kun auton perävalot hävisivät pihasta. Isä ja tytär retkeilivät tervehenkisesti ja me makasimme Heikin kanssa sohvalla, katsoimme elokuvaa ja söimme sipsejä.

Nykyään pääsen joskus Heikin mukaan katsomaan lätkää. Heikin perhepäivähoitajan poika oli HIFK:n maalivahti Sakari Lindfors. Heikin rakkaus lajiin syttyi kai siitä, kun hän näki Saken lätkätamineissa.

Minä en kuitenkaan antanut aloittaa aggressiivista harrastusta. Jalkapallo oli paljon turvallisempi vaihtoehto.

Sittemmin Heikin lätkäinnostus tarttui minuun. Olen saanut jopa kehuja, että tietämykseni lajista on yllättävän hyvä – äidiksi.”

 

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2016.

Sisältö jatkuu mainoksen alla