Lamavuodet jättivät Jarkko Tammiseen tunteen, että on pakko menestyä ja että itseään ei saa saattaa taloudellisiin vaikeuksiin.
Ensimmäisen kerran Jarkko Tamminen imitoi kuusivuotiaana. Eskarikaverin ärrä sorahti niin kiehtovasti, että Jarkko jäljitteli sitä kotona ruokapöydässä.
”Vanhemmat sanoivat heti, että ei saa matkia, se on kiusaamista. Olin kuuliainen ja tottelin”, Jarkko kertoo.
Aivan kokonaan 6-vuotias Jarkko ei imitoinnin alkeitaan lopettanut. Seuraavana päivänä päiväkodissa Jarkko vetäytyi yksin liukumäen alle ja matki siellä niin hiljaa, ettei kukaan kuullut.
”Ahaa, näitä varmaan saa matkia, kun ne ovat telkkarihahmoja.”
Kun Jarkko oli kolme vuotta vanhempi, yhdeksänvuotias, televisiosta tuli maanantaina Spede Show ja lauantaina Velipuolikuu ja Älywapaa palokunta. Jarkko katseli näistä jokaista. Niin katselivat äiti ja isäkin ja nauroivat.
Ahaa, näitä varmaan saa matkia, kun ne ovat telkkarihahmoja, Jarkko ajatteli. Hän alkoi jäljitellä lapsia vihaavaa Nasse-setää, taiteilija Kylli Koskea parodioivaa Fylli-tätiä ja verkkarimiestä, joka kyseli, että onks Viljoo näkyny. Hän teki sen niin hyvin, että vanhemmat pyysivät häntä esiintymään, kun kotiin tuli vieraita.
”Hei taash, rakkaat lapshukaiset, on iltashadun aika.”
Jarkko piirsi ensimmäiselle yleisölleen höpöhöpötarinaa ja suhautti ässää samalla tavalla kuin Pirkka-Pekka Petelius Fylli-tätinä: ”Hei taash, rakkaat lapshukaiset, on iltashadun aika”.
Aikuiset nauroivat ja aplodeerasivat.
”Kerran kummisetäni kaivoi minulle lompakostaan esiintymispalkkioksi 500 markan setelin ja vaati, että se pitää sijoittaa osakkeisiin. Isän avustuksella ostin KOP:n osakkeita.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/jarkkotamminenhampaat.jpg?itok=Tj8zjvHn)
Jarkko oli 12-vuotias, kun äiti esitteli hänet tapaamalleen imitaattori Joonas Myllyveräjälle. Joonas kehui Jarkon Fylli-tätiä ja lupasi nauhoittaa hänelle C-kasetin, jossa hän itse imitoisi kymmentä hahmoa, kuten tv:stä tuttuja Niilo Tarvajärveä, Erkki Toivasta, Jörn Donneria ja Ilmo Lounasheimoa. Se olisi vähän kuin opetusnauha.
”Hän tosiaan teki sen ja toi sen minulle kotiin.”
Kasetilta Jarkko oppi, että imitoidessa ääntä kuuluu treenata pienissä paloissa. Kun vaikka rakennetaan legendaarisen tv-kasvo Niilo Tarvajärven ääntä, ensin pitää kiristää vähän kurkkua, sitten ottaa mukaan rintasointi, seuraavaksi käheys ja lopuksi sihahtava ässä.
Jarkko kuunteli kasettia ja treenasi. Hän pääsi esiintymään sirkuskisaan, josta hänet bongasi TV1:n lastenohjelmien tuottaja. Tämä pyysi hänet lapsijuontajaksi lastenohjelmaan Yy-kaa-koo.
Jarkko alkoi ansaita omaa rahaa.
Anna anteeksi, isä
Nykyään meillä riidellään aina rahasta. Tältä Jarkosta tuntui 1990-luvun alussa. Oli lama, ja pankissa konttorinjohtajana ollut isä oli jäänyt työttömäksi.
”Isä lamaantui totaalisesti. Uskon, että hän ei edes osannut pyytää apua itselleen.”
Teini-ikäinen Jarkko ihmetteli isän voimattomuutta. Entinen pirteä ja energinen isä ei kolmeen vuoteen noussut ylös sängystä kuin hyvä jos kerran päivässä. Siltä Jarkosta ainakin tuntui.
”Isä lamaantui totaalisesti. Hän ei onnistunut laman pahimpaan aikaan saamaan uutta työtä, ja hänelle jäivät isot velat epäonnistuneista sijoituksista. Uskon, että hän ei edes osannut pyytää apua itselleen. 1940-luvun lopun kasvattina isä ajatteli, että itse pitää pärjätä.”
Äiti oli opettanut saksaa ja ruotsia Mäkelänrinteen iltalukiossa. Kun isä jäi työttömäksi, äiti ryhtyi opettamaan myös Sörkan vankilassa ja Kätilöopistolla. Neljäntenä työnään hän pyöritti koulun kirjastoa.
”Sanoin isälle, että vitsit, kun minäkin pystyn tekemään rahaa, niin miten sinä et pysty.”
Samaan aikaan Jarkko alkoi saada dubbaustöitä. Ensimmäiseksi hän pääsi ääninäyttelemään Peter Pania Disneyn animaatiossa.
”Sanoin isälle, että vitsit, kun minäkin pystyn tekemään rahaa, niin miten sinä et pysty.”
Kun Jarkko sanoi pahasti, isä vastasi, että sanat lentävät kuin nuolet, niitä ei saa takaisin.
”Aikuisena pyysin isältä anteeksi. Muistan sen hetken vieläkin. Isä sanoi, että teini-iässä lasten pitää kyseenalaistaa vanhempiaan ja että oikeassahan sinä olit.”
Nuorella Jarkolla oli kuitenkin isompi huoli äidistä kuin isästä. Muutaman kerran Jarkko sattui tulemaan keittiöön juuri, kun äidillä oli kyyneleitä silmissään. Kumpikaan ei sanonut mitään.
”Vanhempieni haaveet isommasta kodista ja tulevaisuudesta ylipäätään olivat romuttuneet. Tuntui kivalta saada äiti nauramaan. Se sai minut innostumaan esiintymisestä entistä enemmän.”
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/jarkkotamminennojailu.jpg?itok=DvyJIYPO)
Isältä meni yli viisi vuotta ennen kuin hän pääsi takaisin työelämään. Jarkon mielestä hän teki sen tyylikkäästi. Hän alkoi uudelleensijoituskonsulttina auttaa irtisanottuja löytämään uusia töitä.
”Samalla isä kertoi omaa tarinaansa, että älkää tehkö niin kuin minä, älkää lannistuko. Isä löysi uuden työn ainakin kolmellesadalle ihmiselle.”
Jälkeenpäin Jarkko on miettinyt, oliko lama hänelle lopulta kovin raskasta aikaa.
”Sain käydä viulutunneilla, koulu meni hyvin, ja Kallion lukiossa oli tekemistä koulun jälkeen: näytelmiä, valo- ja äänitekniikkaa. Sen tunteen ne vuodet kyllä jättivät, että on pakko menestyä.”
Ainakaan ei saa koskaan saattaa itseään taloudellisiin vaikeuksiin.
Millä tavoin lamavuosien kokemukset näkyvät Jarkossa nyt? Milloin hän uskaltaa levätä? Entä miten Jarkko rakentaa imitoimansa hahmot? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 18/2024. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile digilehdet.fi-palvelua.
