Isänsä nuorena menettänyt huippukokki Kari Aihinen:
Kari Aihinen, 43, on ravintola Savoyn keittiöpäällikkö ja tuttu Katastrofikokki-tv-sarjasta.
Kari Aihinen, 43, on helsinkiläisen ravintola Savoyn keittiöpäällikkö ja tuttu Katastrofikokki-tv-sarjasta. Nuorena hän pelasi jääkiekkoa TPS:ssä. "Olin ainoa poika Nousiaisissa, joka pelasi lätkää TPS:ssä. Se oli se juttu. Kaikki halusivat pelata siellä."

Kun Kari Aihinen putosi jääkiekkojoukkueesta, hän päätti ettei epäonnistu toista kertaa. Kokin uralle hän on antanut kaikkensa. "Homma toimii niin kauan kuin minä rakastan vaimoa ja vaimo minua."

Se sattuu. Miten vanha epäonnistuminen voikin sattua niin paljon? Kari Aihinen, 43, on sentään tehnyt sen jälkeen vaikka mitä. Hänestä on tullut arvostetun ravintola Savoyn keittiöpäällikkö, television kokkiohjelmien tähti ja ruokakirjailija. Tänä vuonna hän avaa ensimmäisen oman ravintolansa.

25 vuoden takaiset tapahtumat korventavat silti vieläkin.

Oikeastaan kaikki alkoi jo silloin, kun Kari oli 14-vuotias ja pääsi pelaamaan jääkiekkoa Turun Palloseuraan. Tepsiin! Poika alle viidentuhannen asukkaan Nousiaisista!

Se oli niin iso juttu, että siitä lähtien Kari kulki koulussakin TPS:n valkomustassa takissa.

18-vuotiaana Kari siirtyi loistavan kauden jälkeen B-junioreista A-junioreihin, samaan joukkueeseen kuin valmentaja Jukka Koivun poika Saku. Keväällä TPS:n A-juniorit voittivat Suomen mestaruuden. 

Hiljainen hetki perheessä

Karin peli vain ei enää kulkenut. Hän oli aina pelannut kakkosketjun laitaa, mutta nyt hän pääsi nelosketjussakin jäälle vain muutaman vaihdon ajaksi. Sitten valmentaja sanoi sen ääneen: Kari saa lähteä.

"Palasin harkoista kotiin moottoripyörällä. Kerroin vanhemmille, että putosin joukkueesta, ja menin omaan huoneeseeni. En muista itkinkö vai meninkö nukkumaan, mutta kyllä se oli erittäin hiljainen hetki meidän perheessä", Kari sanoo.

Kai se sitten oli sitä, ettei Kari ollut harjoitellut tarpeeksi. Kesän kuumimpana päivänä olisi sittenkin pitänyt vetää lihastreeni hikisessä punttisalissa eikä lähteä tyttöystävän kanssa Samppalinnaan uimaan.

Kotona asiasta ei puhuttu. Elämä jatkui, tulivat ylioppilasjuhlat ja 11 kuukautta armeijassa talousaliupseerina.

"Mutta olihan se kaikille pettymys, kun poika ei menestynytkään. Totta kai jokainen isi ja äiti kaukalon laidalla toivoo, että omasta lapsesta kasvaa Saku Koivu."

Hän otti opikseen.

"Kyllä se niin valtavat arvet jätti sydämeen. Seuraavaan uraan päätin antaa kaikkeni. Vaikka kuinka väsyttää tai murehduttaa, kaikki peliin."

Seuraava ura? Mikähän sekin olisi? Alle kouluikäisestä Kari oli elänyt pelaamiselle.

Isä liidaa, poika kuuntelee

Esikoululaisten jääkiekkovalmentaja huijaa vähän. Hän merkitsee maalitaulukkoon, että pojat ovat muka tehneet enemmän maaleja kuin hän. Muuten mailat taas lentäisivät. Kari, kuusi vuotta, on joukkueen tulisieluinen kapteeni.

Häviäminen ottaa päähän, mutta pelaaminen on hauskaa, kaikenlainen pelaaminen. Seuraavat kymmenen vuotta Kari harrastaa intohimoisesti jääkiekkoa, jalkapalloa ja pesäpalloa. Väliajat hän paukuttaa tennistä parhaan kaverinsa kanssa.

Harkkoihin täytyy mennä ajoissa ja valmentaja on pomo, mutta muuten vanhemmat eivät vaadi kurinalaisuutta. Joka-aamuinen puuro vain pitää syödä myös lauantaina ennen kuin saa lähteä Nousiaisten T-markettiin ostamaan viitosella irtokarkkeja. Merkkarit maistuvat parhailta niin, että alimmaksi kielelle pudotetaan salmiakin makuinen ja sen päälle hedelmäinen.

"Me Aihiset olemme aina olleet yötä päivää töissä."

Treenejä on vähintään yhdet joka päivä, päälle pelit viikonloppuisin. Isä ja äiti kuskaavat samalla, kun menevät töihin tai palaavat sieltä.

Isä jatkaa oman isänsä perustamaa kuljetusliikettä, joka ajaa tavaraa Turusta Seinäjoelle ja Vaasaan. Äiti pyörittää Raisiossa liiviliikettä.

"Me Aihiset olemme aina olleet yötä päivää töissä”, Kari kertoo.

Kun isä joskus harvoin jää katsomaan harjoituksia, kotimatkalla autossa käydään isä-poika-palautekeskustelu.

"Se ei ollut tylyttävää eikä kannustavaa vaan rakentavaa, tyyliin 'voisitko jatkossa tehdä sen ja sen asian näin'. Roolijako säilyi koko keskustelun ajan. Isä oli liideri ja minä olin poika, joka kuuntelee."

Kari on rakentanut vinttiin seinän, joka toimii kylmäveskarina silloin kun isä ei ehdi.
Kari on rakentanut vinttiin seinän, joka toimii kylmäveskarina silloin kun isä ei ehdi.

Punainen valo yössä

Karilla ja isällä on kausikortit TPS:n matseihin, ja kun televisiosta tulee urheilua, sitä katsoo koko perhe. Kovin on Wimbledonin tennisfinaali 1981. Kari on kuumapää John McEnroe, paras kaveri Ville on Björn Borg ja isä on Jimmy Connors. McEnroe voittaa.

Muuten isä tietää ja määrää, aina. Isä on isä, laumanjohtaja. Niin pitää ollakin.

Keväällä 1997 Kari asuu omillaan Turussa. Hän on juuri palannut Elysée-areenalta katsomasta TPS–HPK-matsia. HPK voitti.

Kotona puhelimen vastaaja vilkkuu punaista.

"Siellä oli hätääntynyt äiti. Isä oli katsonut televisiosta samaa TPS:n ottelua, kun hän oli saanut aivoverenvuodon."

Isä kuolee. Neljä vuotta myöhemmin kuolee Karin toinen tärkeä esikuva, isänisä, sotasankari. Karista tulee 29-vuotiaana vanhin mies-Aihinen.

Tylsä alku, pitkä rakkaus

Hyvännäköinen mimmi, ehdottomasti! Pitkien mustien hiusten latvat on värjätty punaisiksi kuin ne olisivat tulessa. Mimmi kantaa kroppaansa täynnä itseluottamusta kuin Demi Moore. Kari päättää kutsua kylpylähotelli Karibian respanhoitajaa Demi Mooreksi. Itse hän työskentelee Karibian keittiössä vuoromestarina.

Oikeasti tytön nimi on Henriikka Järvinen, ja hän on TPS:ssä vaikuttavan urheilulääkärin tytär. Tottahan Kari on hänet aina tiennyt, mutta vasta nyt hän katsoo tarkemmin.

Ensimmäisen kerran Kari ja Henriikka suutelevat firman pikkujouluissa.

"Tylsä alku rakkaustarinalle, mutta tällä tiellä ollaan. On kaksi lasta ja hirveästi asuntolainaa", Kari sanoo.

Vuonna 2000 Kari valmentaa TPS:n salibandyn edustusjoukkuetta ja tekee kokin töitä. Hän oli suunnitellut uraa esimerkiksi fysioterapeuttina tai urheiluhierojana, mutta alle kahdeksan keskiarvolla pääsi vain kokkikouluun.

Henriikka sen sijaan pääsee Jyväskylän liikuntatieteelliseen.

Kari on 28-vuotias ja tekee päätöksen. Seurustelu jatkuisi joka tapauksessa kolme ja puoli vuotta kaukorakkautena. Valmentajan pilli ja fläppitaulutussit saavat jäädä. Urheilu saa jäädä. Kari muuttaa Helsinkiin ja ryhtyy kehittämään itsestään huippukokkia.

Kuka niitä laskee?

Iltaisin Kari valmistaa gourmet-annoksia palkkatyössä Radisson SAS Plazan ravintolassa. Ennen sitä hän tekee palkattoman aamuvuoron ravintola Savoyssa, kuorii perunat ja puhdistaa pinaatit pääkokille.

Kahden duunin päivä alkaa aamuseitsemältä ja päättyy vuorokauden vaihduttua kello yksi.

Ensimmäisen palkkakuitin Savoysta Kari saa puoli vuotta myöhemmin. Hän muistaa päivämääränkin: 24. toukokuuta 2001.

"Jos pitäisin sykemittaria päällä työviikon ajan, ambulanssi kulkisi perässäni koko ajan."

Sen jälkeen alkaa tapahtua. Kari pääsee huippuravintoloihin: Palace Gourmetiin, Sundmansille ja Chez Dominiqueen. Hänestä tulee kokkimaajoukkueen jäsen. Työtunteja hän ei laske.

"Kyllähän huippukokin ammattia pidetään seksikkäänä. Kukaan ei vain ymmärrä sitä tuntimäärää, mitä seksikkäät jätkät ovat joskus tehneet ilmaiseksi tai paskaa palkkaa vastaan, syömättä ja juomatta. Jos pitäisin sykemittaria päällä työviikon ajan, ambulanssi kulkisi perässäni koko ajan."

2005 Kari pääsee uudestaan Savoyhin. Silloin hän soittaa koko suvun läpi.

”Kerroin, että minusta tuli Savoyn keittiömestari, ja niitä herroja on vain yksi Suomessa. Vähän niin kuin Montreal Canadiensilla oli yksi kapteeni, ja se oli Saku Koivu.”

Mamma päättää aina

30 vuotta sitten Kari sanoi äidilleen pahasti. Se kaduttaa häntä vieläkin.

Näin se meni: Kari istui kaverin kanssa katolla ja pikkuveli toi äidiltä sanaa, että pitää lähteä kotiin. Kari oli 13-vuotias ja huusi takaisin, että sano mutsille, etten tule. Pikkuveli meni sanomaan.

"En ikinä unohda, miten äitiä satutti, kun olin kutsunut häntä mutsiksi. Siitä lähtien en ole sitä sanaa käyttänyt. Eivätkä käytä meidän pojatkaan", Kari kertoo.

"Kasper älyää jo hyvin näitä juttuja."

Kasper on nyt kuusivuotias ja Verner kolme. Molemmat tietävät, että kotona tehdään niin kuin isi ja äiti sanovat. Kaikesta voi keskustella, ja joka ilta keskustellaankin esimerkiksi nukkumaanmenosta, mutta isi ja äiti päättävät. Aina.

"Kasper älyää jo hyvin näitä juttuja. Hän sanoi minulle, että siinä tapauksessa sinun äiti päättää kaiken. Mitäpä siihen olisi voinut vastata? Oikein, Kasper, niin se menee, mamma päättää", Kari sanoo ja hymyilee.

Se on arvo numero yksi. Vanhempia pitää kunnioittaa.

Tee ensin duuni

Myös arvo numero kaksi on perua Karin lapsuusperheestä: kaikki pitää ansaita.

Vanhimpana poikana Kari sai vanhemmiltaan kaikkea uutta. Kun hän oli 17-vuotias, isä osti hänelle kevytmoottoripyörän. Sen kun otti muovista ulos ja alkoi ajaa. Lahjan vastineeksi Kari rakensi kesälomallaan isän kaverina mökkiä. Tyttöystävä sai jäädä kotiin ikävöimään.

"Ansaintaperuste toimii edelleen. Tee duuni, saat palkinnon. Vie roskat, saat viikkorahan. Ei, Kasper, et voi saada lätkäkilpeä, ennen kuin olet opetellut luistelemaan, sillä ilmaista onnea ei ole."

"Kartsu ja Vertsu ovat valtavan hyvä vastapaino työlleni. Heistä saan eniten voimaa."
"Kartsu ja Vertsu ovat valtavan hyvä vastapaino työlleni. Heistä saan eniten voimaa."

Poikia ja pelimiehiä

Pojat ovat parasta. Pojat antavat voimaa ja iloa.

Silti Kari katseli vuosi sitten esikoistaan vähän huolestuneena. Eikö tuo jätkä tosiaan aio tehdä muuta kuin istua sisällä ja leikkiä legoilla?

Helmikuussa 2015 Kari hankki itselleen ja Kasperille nipun pääsylippuja. Ensimmäinen oli Jokereiden, toinen HiFK:n ja kolmas TPS:n matsiin. Toukokuussa isä katsoi poikien kanssa televisiosta jääkiekon MM-kisoja. Isä pomppi pystyyn sohvalta ja huusi: Suomi, Suomi! Pojatkin alkoivat pomppia.

"Siitä lähtien meillä on vain pelattu", Kari kertoo.

Kun Kari palaa töistä, Kasper ja Verner eivät salli tekosyitä. Isä pakkaa veskarin kamat kassiin ja lähtee poikien kanssa Lastenlehdon tekonurmelle lämäilemään.

Kotona Kasper laukoo lätkää seinään, jonka isä on rakentanut sitä varten. Tai pojat pelaavat pöytälätkää, ellei ole perjantai-ilta ja Kasperin salibandykoulu tai lauantaiaamu ja Vernerin on futistreenit.

Aina joku on parempi

Tietenkin Kasper puhuu NHL:stä. Hän tietää kaiken maalivahti Pekka Rinteestä, joka pelaa Nashville Predatorsissa numerolla 35. Kari on saanut tussata numeron aika moneen Kasperin paitaan.

Häviäminen itkettää poikaa, ja se, että toinen on parempi. Isä joutuu muistuttamaan monta kertaa, että Pekka Rinnekin pelaa korkeintaan kolme nollapeliä kaudessa.

"Aina joku on parempi. Se on kova paikka, mutta kovempi se on Kasperille kuin minulle. Minulla on valmentaja-kokemusta ja kokemusta pettymyksistä. Yritän olla hermostumatta."

Kiekkoammattilaisuus ei ehkä avaudu tällekään sukupolvelle.

"Äkkiäkös siihen tulee joku maaginen tyttöystävä tai mopokaveri, eikä harjoittelu enää kiinnosta. Mutta niin kauan kuin pojilla on kiilto silmissä, koetan kaikkeni antaa. Niin minullekin annettiin."

"Suomi on pieni maa. Eivät nämä asiat loputtomiin kestä. Nautitaan nyt, kun menestystä tulee."
"Suomi on pieni maa. Eivät nämä asiat loputtomiin kestä. Nautitaan nyt, kun menestystä tulee."

111,5 tuntia töitä ja ne muut 

Aamulla pojat hoitoon kahdeksaksi. Tapaaminen uuden Katastrofikokki-televisiosarjan tiimoilta. Haastatteluja. Taksilla kotiin, vähän jugurttia, mysliä ja leipää, työsähköposteja ja kaksi työpuhelua.

Kello 17 tilaisuus yksityiskodissa, jossa Kari valmistaa viiden lajin menun kymmenelle hengelle.

Kotona puolenyön maissa. Pitkä suihku ja taas sähköposteja. Onhan seuraavalle päivälle varattu tiskari? Onhan raaka-aineet Savoyhin tilattu?

Lauantaina Verner jalkapallotreeneihin kymmeneksi. Kotiin, lounas, heiheit pojille ja Henriikalle. Kello 17.10 lähtee Finnairin uusi A350-kone kohti Shanghaita. Kari on mukana, koska hän vastaa bisnesluokan menusta.

Paluu maanantaina kello 14.40. Suihku, päiväunet, lapset hoidosta. Kello 18 alkaa illallistapaaminen.

Kaiken keskellä Kari pitää huolen siitä, että tekee kolmen viikon aikana 111,5 tuntia töitä Savoylle. Niin lukee työsopimuksessa.

"Tämä on intohimoa ja rakkautta", Kari sanoo.

"Se toimii niin kauan kuin vaimo rakastaa minua, minä rakastan vaimoa, lapset ovat terveitä ja pomo tyytyväinen. Jos lapsi sairastuu tai Savoyssa tulosrivi romahtaa, kuula on äkkiä jumissa."

Minä hoidan tämän, isä

Kuuden vuoden kuluttua Kari on 49-vuotias. Sen ikäisenä isä kuoli.

Joku voisi ajatella, että teenpä varuilta lyhyempää päivää kuin isä. Kari ajattelee, että elänpä täysillä joka päivä.

"En minä silti niin tyhmä ole, että painaisin väkisin piristeiden voimalla. Kassussa ja Vertsussa on minulle elämän piristettä parhaassa muodossa."

Silläkin tavalla isän kuolema vaikutti, ettei Kari jaksa kuunnella valitusta pikkuasioista.

Ja sillä tavalla, että vanhin mies-Aihinen pyrkii menestykseen. Toista kertaa hän ei halua unelmajoukkueesta pudota ainakaan sen vuoksi, ettei tekisi kaikkea saavuttaakseen unelmansa.

"Jollain tavalla minä funtsin, että isä katselee tuolta taivaalta", hän sanoo.

"Ehkä haluan näyttää isälle, että onnistun, koska hänkin onnistui elämässään. Että all right, isä, minä hoidan tämän kunnolla."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 2/2016.