Johanna Karusuo pani tuulemaan potkujen jälkeen. Jo kaksi viikkoa myöhemmin hän istui koulussa opiskelemassa ravintola-alaa.

Johanna Karusuo, 40:

"Sain yt-neuvotteluissa potkut toimistopäällikön työstäni 17 vuoden jälkeen. Sokkihan se oli, vaikka aavistuksia oli ilmassa. Niin suureen elämänmuutokseen ei voi varautua etukäteen.

Eniten jäi ikävä työkavereita, mutta surkeimpanakaan hetkenä en ollut huolissani tulevaisuudesta. Aina on ollut sellainen olo, että keksin kyllä jotakin. Perhe ja ystävät ovat tukeneet.

Paninkin tuulemaan aika nopeasti. Jo kaksi viikkoa potkujen jälkeen istuin koulussa ja kuuntelin, kuinka opettaja kertoi ravintola-alan trendeistä. Ihmettelin, miten erilaiselta tuntuu opiskella aikuisena. Ei tarvitse vahdata kellosta, koska tunti loppuu. Jokaisella oppitunnilla on tarkoitus.

En ole varma, mitä aion tulevaisuudessa tehdä, mutta jotakin ravintola-alaan ja ruokaan liittyvää se todennäköisesti on.

Kolmena vuonna olemme mieheni ja ystäväni kanssa osallistuneet ruokakarnevaali Ravintolapäivään. Silloin kuka tahansa saa myydä kokkaamaansa ruokaa puistoissa ja kaduilla. Kojussamme tarjotaan rakastamaamme meksikolaista ruokaa.

Tuntuu onnelliselta seistä tiskin takana ja ojentaa annoksia iloisille ihmisille.

Olemme kehitelleet täydellisiä tacotäytteitä, ja 11- ja 14-vuotiaat lapsemme ovat kaupanneet vieressä jälkkäriksi mokkapaloja. Ihmisiä on riittänyt jonoksi asti. Mistään pikkupuuhastelusta ei ole kyse, sillä kaupasta on kannettu raaka-aineiksi 40 kiloa lihaa ja laatikollinen limejä.

Kymmenen vuoden kuluttua minulla on ehkä pieni ravintola Helsingissä ja toinen Espanjassa. Tai ehkä jotain ihan muuta.

Ennen kuin teen isoja päätöksiä tulevaisuudestani, haluan syventää tietojani ja taitojani. Epävarmuus ei ahdista tai pelota vaan tuntuu mahdollisuudelta: kaikki tiet ovat avoinna!

Olisi tyhmää odottaa unelmien toteuttamista eläkeikään asti. Liian monet odottavat. Nyt olen nelikymppinen, eikä mikään ole vielä liian myöhäistä."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 10/2016.

Tero Hyötyläinen on laskenut, että hänellä on lautapelejä noin 3200 euron arvosta.

KOUKUSSA. Kiivaan peli-illan jälkeen vantaalaisen projektipäällikkö Tero Hyötyläisen on vaikea saada unta.

Milloin lautapelihullutuksesi alkoi?

"Jo lapsena. Suosikkini oli Cluedo, jossa piti selvittää murhaaja. Myös Monopoli kiehtoi – kaikenlainen rahan kanssa puljaaminen. Uudestaan hurahdin 24-vuotiaana, kun törmäsin Bohnanza-peliin. Siinä tehdään kauppaa pavuilla."

Kenen kanssa pelaat?

"Meitä on 5–8 miehen porukka. Kokoonnumme kerran viikossa jonkun kotona, keitämme kahvit, levitämme pelit pöydälle ja nautimme voitoista ja katkerista tappioista. Nelisen tuntia vierähtää, ja samalla parannetaan maailmaa. Pelaan myös kotona vaimoni Maijan kanssa."

Yli kymmenen vuotta vanha Menolippu kiehtoo Teroa edelleen. Sitä voi pelata myös netissä.
Yli kymmenen vuotta vanha Menolippu kiehtoo Teroa edelleen. Sitä voi pelata myös netissä.

Mississippi Queen -pelissä kisataan siipirataslaivoilla.
Mississippi Queen -pelissä kisataan siipirataslaivoilla.

Mikä peli on koukuttavin?

"Menolippu vei heti mennessään! Siinä on riittävästi salaista tietoa: jokainen pelaaja saa matkakortteja, jotka kertovat, mistä ja minne hänen pitää rakentaa rautatie. Muut pelaajat eivät tiedä toistensa tavoitteita, ja eniten rautateitä rakentanut voittaa. Olen pelannut sitä pöydällä reilut 200 peliä ja netissä 800, kun homma meni jossain vaiheessa överiksi."

Mikä peleissä koukuttaa?

"Älyllinen haaste. Voitto ei ole tärkeintä, vaan yhdessä oleminen tutulla porukalla. Peli-illat ovat henkireikä, jonka avulla irtaudun kaikesta muusta."

"Pelaan noin seitsemän tuntia viikossa."

Paljonko intohimo vie aikaasi?

"Viikossa pelaan ehkä seitsemän tuntia. Ainakin joka toinen päivä lautapelit ovat mielessä. Luen niistä juttuja ja tutkin, mitä uutta voisin hankkia."

 Saksan Spiel-messuilla Tero sai Timbuktu-pelin kanteen pelin kehittäjän Dirk Hennin nimikirjoituksen.
Saksan Spiel-messuilla Tero sai Timbuktu-pelin kanteen pelin kehittäjän Dirk Hennin nimikirjoituksen.

Entä rahaa?

"Hyllyssä on nyt pelejä 3200 euron edestä."

Mistä ostat pelejä?

"Kerran vuodessa lähdemme porukalla Saksaan nelipäiväisille Spiel-messuille. Tuon sieltä pelejä niin paljon kuin matkalaukkuun mahtuu. Alkuaikoina tämä ei riittänyt, vaan joka ilta purimme ostamamme pelit, pakkasimme ne sisäkkäin ja postitimme Suomeen. Vasta viimeisenä päivänä täytimme matkalaukut peleillä. Tuliaisina oli sitten neljällä pojalla 60 peliä, ja viikon päästä tuli postissa satakunta lisää."

"Messuilta tuon pelejä kotiin niin paljon kuin matkalaukkuun mahtuu."

Montako peliä sinulla nyt on?

"Tarkistin maailmanlaajuisesta pelitietokannasta, että omistan 157 peliä. Sieltä näen myös, mitä olen milloinkin ostanut ja myynyt."

Pelikaappi sanelee pelien määrän. Enempää ei huusholliin mahdu.
Pelikaappi sanelee pelien määrän. Enempää ei huusholliin mahdu.

Mitä vaimosi ajattelee riippuvuudestasi?

"Aiemmin, kun pelit eivät meinanneet mahtua kotiimme, tuli keskustelua siitä, mihin niitä laitetaan. Nyt olemme sopineet, että saan peleilleni puolet isosta kaapistamme. Se pitää tilanteen kurissa."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.

Vinkit aloittelijalle

  1. Lautapelien erikoisliikkeitä on Suomen isoimmissa kaupungeissa. Niistä saa asiantuntevaa palvelua. Pelikaupassa huomaa, miten pelit ovat kehittyneet. Myös peleihin erikoistuneita verkkokauppoja löytyy, esimerkiksi lautapelit.fi, poromagia.com ja fantasiapelit.com.
  2. Kerro suosikkipelistäsi pelikaupassa, niin myyjä osaa vinkata samantapaista uutta peliä.
  3. Lautapelaajien pyhä paikka on Boardgamegeek.com-sivusto. Sieltä löytyvät useimmat pelit ja niiden säännöt. Siellä voit myös kysyä neuvoa muilta.
Annika ei koskaan uskonut sairastuvansa kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. "Onneksi uskalsin lopulta myöntää, että olen heikko ja riitän tällaisena.""

"Tulossa ihana sisustuskevät!", Annika, 31, kirjoitti blogiinsa. Oikeasti hän ajatteli, ettei tulossa voi olla mitään ihanaa, enää koskaan. Kolmen lapsen äidillä todettiin kaksisuuntainen mielialahäiriö, joka vaati lopulta sairaalahoitoa.

"Nerokas idea virittää koristevalot päiväpeiton ja taljan päälle. Kokonaisuus tuo upean ylellisen tunnelman! Rakastan blogiasi ja pettämätöntä tyyliäsi."

"Käsittämättömän kaunis koti teillä! Nuo värit ja tuo iso viherkasvi sopii tosi hyvin tuohon tilaan."

"Mistä nuo upeat kristallivalaisimet ovat? Blogisi on inspiroivin ikinä <3"

Tällaisia kommentteja Annika, 31, on saanut suosittuun Pellavaa ja pastellia -sisustusblogiinsa.

Blogin kuvissa vilahtelevat pastellinsävyiset koristetyynyt ja torkkupeitot, leikkokukat, kynttiläasetelmat, designvalaisimet, kolme vaaleanpunaisiin puettua pikkutyttöä ja tahraton valkoinen koti.

Kukaan kommentoijista ei ole arvannut, että juuri ennen postauksen julkaisemista Annika on purskahtanut itkuun kävellessään olohuoneesta keittiöön ja toisen kerran ruokapöydässä, lasten edessä.

Että hän on maannut sängyssä ja toivonut, ettei heräisi enää seuraavana aamuna.

Kun keskimmäinen lapsista kaatoi maitomukin, Annika sätti häntä pyyhkiessään pöytää, vaikka oli edellispäivänä päättänyt, ettei enää tekisi niin.

"Blogiani perustaessani pinnistelin, jotta se kuvastaisi elämästäni vain hienoimmat ja ylellisimmät puolet. Mikään särö ei saanut pilata vaikutelmaa."
"Blogiani perustaessani pinnistelin, jotta se kuvastaisi elämästäni vain hienoimmat ja ylellisimmät puolet. Mikään särö ei saanut pilata vaikutelmaa."

Riittääkö kaksi siivouskertaa päivässä, ehkä ei?

Lukijoita alkoi löytyä heti. Annika perusti bloginsa ja siihen liittyvän Instagram-tilinsä kesällä 2016. Vuotta myöhemmin blogilla oli jo 5000 lukijaa viikossa ja yli 130 000 seuraajaa Instagramissa.

Annika oli aina rakastanut sisustamista, kaunista kotia ja koriste-esineitä. Ehkä bloggaamisesta voisi saada ammatin? Yhteistyötarjouksia sateli. Haaveesta oli tulossa totta.

"Mitä enemmän hankin kauniita esineitä, sitä vaikeammalta tuntui käsittää, miksi oloni vain pahenee."

Mutta vähitellen jokin tuntui olevan väärin ja vinossa. Koko ajan itketti ja ahdisti, vaikka kaikki oli hyvin.

”Nousin joka aamu, meikkasin, levitin päiväpeiton ja tyynyt sängylle. Siivosin kerran aamulla ja toisen illalla, jynssäsin jokaisen kulman. Osasin ottaa kauniita valokuvia, mutten keksinyt enää oikein mitään positiivista kirjoitettavaa.”

Kun väsytti, Annika lisäsi vauhtia. Uusi järjestys olohuoneeseen! Vinkkipostaus vuodevaatteiden valinnasta! Sisustustauluja lastenhuoneeseen!

Jatkuva touhuaminen vähensi ahdistuksen määrää, hetkeksi. Maaliskuussa Annika julkaisi 32 blogipostausta.

”Mitä enemmän hankin kauniita esineitä, sitä vaikeammalta tuntui käsittää, miksi oloni vain pahenee. Etsin koko ajan jotakin uutta, mistä osaisin olla onnellinen. Ja kuitenkaan en ollut.”

Nykyään Annika ajattelee, ettei hyvän olon pidä tulla siitä, että koittaa viimeiseen asti hallita kaikkea, vaan siitä, että hyväksyy keskeneräisyyden.
Nykyään Annika ajattelee, ettei hyvän olon pidä tulla siitä, että koittaa viimeiseen asti hallita kaikkea, vaan siitä, että hyväksyy keskeneräisyyden.

Kaikki äidit ovat väsyneitä, miksi olisin poikkeus

Kaikki pienten lasten äidit ovat väsyneitä, Annika ajatteli pitkään. Kaikilla on öitä, jolloin aamulla huomaa, ettei missään välissä ehtinyt nukkua kunnolla, koko ajan hälinää, päiviä jotka kuluvat nopeasti mutta tuntuvat raskailta.

Hän säilytti kuopuksen yksivuotisneuvolasta saatua perheneuvolan esitettä kaksi kuukautta ennen kuin uskalsi soittaa. Jospa kaikki järjestyisi, kun sinnittelen, hyviäkin hetkiä on välissä, Annika mietti.

”Sain sanottua puhelimessa vain, että olen niin väsynyt. Ne olivat viisaimmat sanat, jotka olin pitkään aikaan sanonut.”

Psykiatri antoi diagnoosin: kaksisuuntaisen mielialahäiriön vaikea masennusjakso.

Blogiinsa Annika kirjoitti: Tulossa ihana sisustuskevät!

Oikeasti hän ajatteli, ettei tulossa voi olla mitään ihanaa, enää koskaan.

Annika kysyi perheneuvolan psykiatriselta sairaanhoitajalta, voiko tämä olla masennusta.

”Se oli ensimmäinen kerta, kun sanoin tai ajattelin, että väsymykseni voisi johtua masennuksesta.”

Kaksi kuukautta perheneuvolan jälkeen psykiatri antoi diagnoosin: kaksisuuntaisen mielialahäiriön vaikea masennusjakso. 

Parantumaton sairaus. Elinikäinen psyykenlääkitys, Annikan elämän ensimmäiset psyykenlääkkeet. Kuukausien sairasloma. Pitkäaikainen kuntoutusterapia.

Uutinen kuulosti samaan aikaan helpottavalta (tälle kamalalle ololle on nimi ja syy) ja järkyttävältä (kaksisuuntainen mielialahäiriö!). Annika itki, taas.

”Tunsin syyllisyyttä siitä, että minun olisi pitänyt hakea apua jo paljon aiemmin. Ja lapset, lapsia ajattelin paljon. Pelkäsin, että entä jos en jaksa ollenkaan enää.”

Entä mitä tuttavat ja blogin yhteistyökumppanit sanoisivat?

Sairaalassa ei ollut pakko jaksaa, vaan sai levätä

Ensin puissa oli vain hiirenkorvat, sitten ne aukenivat pieniksi vihreiksi lehdiksi. Annika katseli puita sairaalan ruokalan ikkunasta, keitetyt perunat tuoksuivat.

Ensimmäinen osastojakso psykiatrisessa sairaalassa kesti seitsemän viikkoa.

”Sain levätä ja nukkua.”

Hoitajien kanssa oli mahdollista keskustella päivittäin. Joku kysyi jaksamisesta, eikä ollut pakko jaksaa. Illalla television ääressä Annika jutteli joskus muiden potilaiden kanssa. Kokemukset olivat yhteisiä, niitä tuntui hyvältä jakaa.

Pitäisi vastata kommentteihin ja yhteistyökumppanille, joka tarjosi huonetuoksuja testiin.

Annika alkoi ymmärtää sairastuneensa kaksisuuntaisen mielialahäiriöön jo nuorena. Aina sairautta ei tunnisteta, vaan oireita saatetaan hoitaa masennuksena. Annika ei ollut ymmärtänyt hakeutua hoidon piiriin koskaan aiemmin.

”Sairaalassa kävin psykologissa tutkimuksissa, fysikaalisissa hoidoissa ja eri lääkityksiäkin kokeiltiin.”

Mutta oireet eivät kadonneet. Ajatukset pyörivät blogissa.

Pitäisi tehdä uusi postaus ja selittää lukijoille, miksi edellisestä on niin pitkä aika. Pitäisi vastata kommentteihin ja sille yhteistyökumppanille, joka tarjosi huonetuoksuja testiin. Pitäisi ottaa kuvat pellavapöytäliinoista ja Instagramiinkin jotakin, edellisestä kuvasta on jo viikko aikaa.

Sairaalassa ollessaan Annika ikävöi eniten lapsiaan - sitten kun uskalsi antaa ikävän tunteelle tilaa.
Sairaalassa ollessaan Annika ikävöi eniten lapsiaan - sitten kun uskalsi antaa ikävän tunteelle tilaa.

Tämä sairaus on kipua, jonka sijaintia ei voi määrittää

Kesällä paistoi aurinko, Annika pääsi kotiin. Hän yritti piristyä, mutta ajatukset olivat synkkiä:

Minun kaksisuuntainen mielialahäiriöni oireilee nyt masennuksena. Tämä sairaus on kuin musta pahantahtoinen liero, joka tunkeutuu aivoihin, tekee sinne umpisolmuja ja edetessään valtaa alaa terveiltä ajatuksilta.

Kun lapset söivät lusikalla sokeria suoraan pussista, Annika ei jaksanut nousta sängystä.

Kaikki tuntuu enemmän ja vähemmän tyhjänpäiväiseltä. En haluaisi enää elää. Jos olisin kuollut, ei tuntuisi näin kamalalta.

Jokainen ajatus sattuu. Se on kipua, jonka sijaintia ei voi määrittää.

Kun lapset söivät lusikalla sokeria suoraan pussista, Annika ei jaksanut nousta sängystä.

”Pahimpina aikoina en pystynyt valmistamaan lapsilleni ateriaa enkä jaksanut ulkoiluttaa tai nukuttaa heitä. Vanhin lapsemme hoiti hetkittäin nuorimmaista.”

Annikaa alkaa itkettää.

Kun lapset tulivat käymään, syötiin Kinder-munat

Syksyllä sairaala näytti samalta, mutta puiden lehdet putoilivat keltaisina maahan. Annika palasi osastolle lähes kolmeksi kuukaudeksi.

Oikeastaan se tuntui hyvältä, siltä että on turvassa.

Annika uskalsi vähitellen ajatella lapsiaan.

"Ensin hyväksyin, että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja sitten sen, että sairautta ei tarvitse hävetä."

”Sairaalajakson alussa en jaksanut edes tavata lapsiani, enkä pystynyt oikein ajattelemaan heitä. Tyhjyyden tilalle tuli raastava yhtämittainen ikävä, joka tuntui tuskaisena paineena rinnassa."

Lapset tulivat tapaamaan äitiä kerran viikossa, puolisen tuntia kerrallaan. Silloin syötiin Kinder-munat ja höpöteltiin sairaalan leikkipuhelimella. Annika letitti vanhimman tyttären hiukset.

”Jotain olennaista ajatusmaailmassani muuttui. Työstin raskaita asioita mielessäni pitkään. Ehkä ensin hyväksyin sen, että minulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja sitten sen, että sairautta ei tarvitse hävetä. Oivalsin, miten syvästi rakastan lapsiani."

Joskus Annika mietti, sairastuttiko bloggaaminen hänet. Annoinko itsestäni liikaa, otinko sen liian vakavasti, uuvuinko siksi?

Ajatus jatkui aina: liian aktiivinen bloggaaminen oli oire sairaudesta, jolle en voi mitään. Mutta se ei ole sairauden syy.

Annika huomasi tekevänsä asioita blogia varten, ei itseään.
Annika huomasi tekevänsä asioita blogia varten, ei itseään.

Hei lukijat, en olekaan onnellinen

En voi hoitaa kaikkea yksin.

Minun on alettava elää tavalla, johon mahtuu myös periksi antamista ja epäjärjestyksen sietämistä.

Minä riitän ja olen arvokas, vaikken jaksaisi tehdä mitään muuta kuin olla. Minun ei tarvitse olla ammattimainen sisustusbloggaaja.

Tätä Annika yrittää muistuttaa itselleen joka päivä.

"Kun luin postauksiani, ne vaikuttivat jollain ärsyttävällä tavalla teennäiseltä."

”Oli todella raskasta esittää iloista ja onnellista perheenäitiä, jolla on kaikki hyvin. Kun luin postauksiani, ne vaikuttivat jollain ärsyttävällä tavalla teennäiseltä, vaikka lukijat eivät välttämättä huomanneet sitä.”

Annika päätti kertoa lukijoille, mitä hänelle kuuluu oikeasti. Ei kaikkea, läheskään, mutta tärkeimmän kuitenkin.

Hän katsoi tietokoneen ruutua ja aloitti: ”Maanantaina 6.3 klo 15 sain lääkärissä kuulla uutisen, joka pysäytti. Jaan tarinani, jotta voin auttaa sekä itseäni että muita...”

Lapset nukkuivat jo, kun Annika luki saamiaan kommentteja.

"Olet rohkea. Paljon tunteita nousi pintaan. Halaus! Olen kokenut saman. Tsemppiä!"

Äidin sairaus on pään sisällä, eikä siksi näy

Äiti soitti joka päivä, kun Annika oli sairaalassa. Annika makasi sängyllä ja kuunteli äidin tuttua ääntä. Aluksi vartinkin mittainen puhelu tuntui liian pitkältä. Mutta samalla Annika tiesi: näin paljon minusta välitetään.

Sairaalan huone oli ankea, eivätkä puolipitkät keltaiset verhot tehneet siitä kodikkaampaa. Annika toi kotoa vaaleanpunaisen lampaantaljan ja torkkupeiton ja levitti ne sängylleen.

"Olemme pyytäneet ja saaneet apua lastensuojelusta, perheneuvolasta ja sukulaisilta."

Omille lapsilleen Annika sanoi:

Äidillä on sellainen sairaus, joka on äidin pään sisällä eikä siksi näy. Sen sairauden vuoksi äiti on todella väsynyt ja hermostuu helposti. Äidin on pitänyt olla sairaalassa lepäämässä, että äiti jaksaa taas leikkiä teidän kanssanne. Isi pitää sillä aikaa teistä hyvää huolta.

Blogiaan Annika päivittää enää silloin, kun se tuntuu hyvältä.

"Se oli suuri päätös, mutta oikea. Oloni on ollut nyt senkin asian suhteen huojentuneempi."

Aikaisemmin blogiin saattoi kulua aikaa neljä tuntia päivässä. Nyt Annika käyttää sen ajan lepäämiseen.

"Olemme pyytäneet ja saaneet apua lastensuojelusta, perheneuvolasta ja sukulaisilta. Se on ollut valtavan tärkeää. Avun pyytäminen ei ole häpeä."

Lapset ovat saaneet asua väliaikaisesti sukulaisperheessä, kun Annika on ollut sairaalassa.

Kun Annika jaksaa, koko perhe lähtee lähimetsään tähystelemään korppeja ja juomaan lämmintä kaakaota.

Kun syvin paha olo hellittää, on mahdollista haaveilla

Eräs Annikan blogin lukijoista kysyi: Miten kukaan, jolla on kolme tervettä tyttöä, kaunis koti ja rakastava mies, voi masentua?

"Siihen ei ollut helppoa vastata", Annika sanoo.

Mielialahäiriöön voi sairastua kuka tahansa, koska tahansa, kuten muihinkin sairauksiin.

"Joku saattaa jopa miettiä, onko minulla oikeus romahtaa, kun asiani ovat niin hyvin. Elämän ihanimmatkaan asiat eivät kuitenkaan ole sellaisia, jotka voisivat pelastaa sairastumiselta ja loppuun palamiselta."

Mielialahäiriöön voi sairastua kuka tahansa, koska tahansa, kuten muihinkin sairauksiin.

Mutta kun syvin paha olo hellittää, on mahdollista jälleen haaveilla, Annikakin haaveilee jo vähän.

Haaveet eivät liity paranemiseen tai blogin kävijämäärien kasvuun.

Annika haaveilee näin:

Ensi kesänä koko perhe lähtee uimarannalle. Annika pakkaa evääksi vadelmamehua ja englanninlakritsia. Illalla kotona hän ihailee nukkuvia lapsia pitkään. Sitten hän kömpii miehen viereen sohvalle ja miettii, kuinka hyvä onkaan olla juuri nyt, kotona, koko perhe yhdessä.

20.27.11.2017 vietetään valtakunnallista mielenterveysviikkoa.