"Vilkkaus oli minulle jo lapsena luontaista", kertoo Juha Voutilainen.
"Vilkkaus oli minulle jo lapsena luontaista", kertoo Juha Voutilainen.

Juha Voutilainen hoiti vuosien ajan vaativat työnsä ja juopotteli. Muutos alkoi vasta, kun perhe uskalsi pistää hänet lujille. Nyt hän haluaisi taistella työkseen alkoholin haittoja vastaan.

"Sairauttaan ei voi valita. Silti toivon, että olisin älynnyt omani aiemmin. Mutta alkoholistin pitää löytää ensin pohjansa.

Isäni kuoli syöpään, kun täytin viisi vuotta. Muutimme äidin ja isoveljen kanssa Haminasta sukulaisten lähelle Kuopioon. Äitini opetti minut itsenäisyyteen ja antoi osuuteni isän eläkkeestä jo kouluikäisenä käyttööni. Toimin sen turvin pankkina kavereille.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen
Rippikoulukesänä­ tukka piteni ja tytöt alkoivat kiinnostaa.
Rippikoulukesänä­ tukka piteni ja tytöt alkoivat kiinnostaa.

Halusin olla kaikessa parempi kuin paras. Koulunkäynnin lisäksi olin hyvä urheilussa. Koulun loputtua taskussani oli 9,9:n keskiarvo ja kuusi ällää. Opinto-ohjaaja suositteli, että hakisin Vaasan kauppakorkeakouluun, koska sinne on helpompi päästä kuin Helsinkiin. Ilmoitin meneväni Helsinkiin. Muut hakivat, minä menin. En kumarrellut ketään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Helsingin kauppakorkeakoulussa päädyin opiskelijoiden kulttuurijaoston puheenjohtajaksi, mikä tarkoitti opiskelijajuhlien järjestämistä. Join juhlien mukaan kausittain. Opiskeluni hoidin kausittain nekin. Välillä keräsin lukuvuodessa 60 opintoviikkoa, välillä neljä.

Vaimoni tapasin ensimmäisenä opiskeluvuonna. ­Savolainen kelpasi suomenruotsalaisillekin vävyksi, mutta minulle heidän maailmansa oli alussa kulttuurisokki. Sukulounailla en tiennyt, mitä sopii sanoa.

Opintojen jälkeen muutimme vaimoni sukutilalle Siuntioon. 15-vuotias poikamme ja 12-vuotiaat kaksosemme, tyttö ja poika, ovat eläneet siellä suvun ympäröiminä koko elämänsä.

ALKUUN TYÖELÄMÄSSÄ meni hyvin. Aloitin päällikköhommissa öljy-yhtiössä, josta minut rekrytoitiin mainostoimistoon. 90-luvulla mainostoimistomaailmassa oli hurjia ryyppäjäisiä. Joskus mentiin suoraan juhlista aamulla jatkamaan töitä. Se sairastutti. Vastasin isosta asiakkuudesta, jota hoiti parhaimmillaan 36 henkeä. Tein loistavaa tulosta, mutta olin ahdistunut ja masentunut.

Mainostoimistomaailmasta siirryin koulutusalalle johtajaksi. Tuloni laskivat, mutta sain vastineeksi kymmenen viikon vuosilomat ja enemmän aikaa lasteni kanssa. Viihdyin markkinoinnista ja kehityksestä v­astaavana johtajana 11 vuotta.

Kuuden ällän ylioppilas valmiina maailmalle vuonna 1985.
Kuuden ällän ylioppilas valmiina maailmalle vuonna 1985.

Kolme viimeistä vuotta join kuitenkin joka päivä. Töistä lähtiessäni kaarsin huoltoasemalle ostamaan siideriä ja korkkasin ensimmäisen jo ajomatkalla. En kuitenkaan tajunnut itse tilaani, kuten eivät parhaat työ­kaverinikaan. Sen olen kuullut, kun olemme puhuneet asiasta jälkikäteen. Alkoholisti on loistava valehtelija ­itselleen ja muille, ja tasaisesti juomalla promille­määräni pysyi pienenä. Töissä käytiin, tulosta tuli ja perhe näytti voivan hyvin.

Kun työpaikalla koko johtoryhmämme pistettiin uusiksi, juomisestani tuli kokopäiväistä. Työvelvoite loppui, mutta liksa juoksi vielä yhdeksän kuukautta. Hakkasin Siuntiossa 30 mottia halkoja, pitkin päivää kaljaa lipittäen.

Palasin halonhakkuusta johtotehtäviin, nyt koulutusyhtiön operatiiviseksi johtajaksi. Huomasin itse, että en enää kyennyt tekemään yksinkertaisiakaan päätöksiä. Tunnistin, että jotain on vialla, mutta en tiennyt siihen syytä. Kroppa saattoi herättää aamukolmelta juomaan kaljan, mutta määrät pysyivät vielä melko vähäisinä.

Vuoden päästä irtisanouduin. Syyksi sanoin opettajaksi opiskelemisen. Sainkin opettajan pätevyyteen ­vaadittavat 60 opintoviikkoa kasaan vuodessa – juovana alkoholistina. Sama tarina on monen alkoholistin taustalla: he ovat usein erinomaisen tehokkaita työntekijöitä. Kun on nöyrä vaihe päällä ja haluaa korjata hölmöilynsä, tekee hurjalla innolla töitä. Niin tein minäkin.

JUOMINEN OLI VIENYT minut salakavalasti mennessään. En ollut väkivaltainen, hoidin osani kotihommista ja lasten harrastuksista, mutta eristäydyin juomiseen.

Minut pelasti vaimo. Hän oli jo aiemmin yrittänyt puuttua alkoholinkäyttööni. Puolitoista vuotta sitten sain häneltä viestin, johon hän oli löytänyt ­pysäyttävät sanat. Ne jäivät itämään, kun luin niitä krapulaisena. Onneksi myös lapset, jotka olivat silloin 11- ja 14-vuotiaita, uskalsivat sanoa, että ”sä olet isä kyllä ihan erilainen kun sä juot”. He eivät enää kehdanneet tuoda kavereitaan meille, koska pel­käsivät, että käyttäytyisin oudosti.

Joulun jälkeen vuonna 2011 sain hakeuduttua hoitoon. Minut ohjattiin Siuntiosta Espooseen päihdehuoltoon. Sieltä minut kuitenkin käännytettiin ensin pois, koska minulla ei ollut kunnan maksusitoumusta. Se tuntui käsittämättömältä. Herran tähden – sen pienen hetken kun ihminen kykenee tunnustamaan juomisensa, hänet pitäisi ottaa halaten vastaan!

Pääsin kuitenkin keväällä Lohjan päihdeklinikan asiakkaaksi. Hoidosta ja psykiatrin tapaamisista huolimatta pystyin pitämään vain viikon taukoja juomisessa.

Huhtikuussa meni ajokortti. Olin kyyditsemässä omia ja naapurin lapsia kotiin käsipallo-ottelusta, kun käry kävi. Olin käynyt väliajoilla autossa naukkaamassa siideriä. Joku oli soittanut poliisille – kävisin kiittämässä, jos tietäisin, kuka. Poliisin, joka minut puhallutti, olen jo etsinyt käsiini ja kiittänyt häntä.

Vaikka alkoholistilta eivät syyt lopu koskaan, en tiennyt enää yhtään syytä, miksi minun olisi pitänyt juoda. Minusta tuntui, että tästä en selviä yksin.

SAIN ONNEKSI lähetteen Rehappi-kuntoutukseen Naantaliin. Siellä kuulin, mitä sairaus nimeltä alkoholismi ­oikein on. Se oli kuin uskoontulo, joka vapautti minut syyllisyydestä. Ymmärsin, että olen sairas. Tunnustin voimattomuuteni viinaa vastaan ja riippuvuuteni siitä.

Rehapista sain hyvän lähdön toipumiseen. Tämä on kuitenkin pitkä prosessi, joka ei lopu. Käyn joka viikko vertaisryhmässä.

Koko homman ydin on sairauden tunnistaminen. Voin päättää vain ensimmäisestä ryypystä. Jos otan ­yhden, riippuvuuteni herää ja jatkan siitä mihin jäin: loppuvaiheessa join päivässä 15 tölkkiä olutta ja enemmänkin. Kroppani tuskin enää kestäisi sitä.

Olen ollut tasapainoisempi sen jälkeen, kun lopetin juomisen. Koen, että olen saanut tunteeni takaisin. Kannan toki vastuuni siitä, mitä olen tehnyt, mutta sairauttaan ei voi katua. Sehän on sama kuin katuisi syöpää.

Käsipallo on perheen rakas harrastus. Olen palannut valmentamaan Sjundeå IF:n junnuja, tässä Stefan Nymanin kanssa.
Käsipallo on perheen rakas harrastus. Olen palannut valmentamaan Sjundeå IF:n junnuja, tässä Stefan Nymanin kanssa.

Onneksi en ehtinyt tuhota suhteita perheeseeni. Nyt olen kotona myös henkisesti. Lasten kanssa on ihan erilaista kuin ennen. Esikoinen esimerkiksi on ylpeä isästään. Hän jopa teki terveystiedon tunnille esitelmänkin alkoholismista.

Minun on helppo olla ilman viinaa. Rapujuhlissa ­vedän yhtä monta puhetta ja laulua kuin ennen vedin ­viinan kera. En vastusta juomista vaan sen haittoja. ­Terveet saavat puolestani juoda niin paljon kuin heitä ­huvittaa.

TÄMÄ ON DEMOKRAATTINEN tauti, joka ei katso keneen se iskee. Työelämässä on 300 000 ihmistä, jotka juovat päivittäin, ja hekin tarvitsevat apua. Kyse on sairaudesta, joka tarvitsee ensin puuttumista ja sitten hoitoa.

Suomessa tiedetään, mitä alkoholismille pitäisi tehdä ja tunnetaan keinot auttaa. Silti juomiseen ei yleensä puututa. Minulle tärkeintä oli vaimon ja lasten puuttuminen sekä oikean tiedon saaminen.

Toipumista auttaa kyky puhua, ja sen taidon olen nyt saanut takaisin. Olen kiertänyt tapaamassa vanhoja tuttuja ja kertonut sairaudestani. Osa säikähtää, mutta monet kiittelevät rohkeudesta.

Olen työkseni opettanut muun muassa markkinointia ja teen opettajan töitä peruskoulussa. Parhaillaan neuvottelen eri tahojen kanssa, josko saisin alkoholismista itselleni ammatin. Haluaisin käydä työpaikoilla konsultoimassa ja kouluissa puhumassa. Minulla on ­kokemuksen kautta saatua tietoa ja palava halu auttaa muita. Millaisella palolla voisinkaan opettaa puuttumaan alkoholismiin?

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 8/2013.

Lasten kirje isälle

Maailman paras isi,

Kun saimme tietää, että sinusta oli tullut alkoholisti, pienimmät meistä itkivät. 

Isoveli lohdutti pienempiään.  Hän koki, että hänen piti ottaa ohjat käsiinsä ja auttaa perhettämme.

Se, että olet lopettanut juomisen, näkyy meillä kotona nyt monella tavalla. Olet esimerkiksi paremmalla tuulella, etkä enää huuda meille. Laitat ruokaa, viet kouluun ja haet koulusta.

Ennen vähän pelkäsimme tulla kotiin, koska ei ikinä tiennyt, mikä meitä odottaa. Nyt sitä ihan odottaa kotiintuloa, että saa tietää, mitä ruokaa on tarjolla ja miten päivä on mennyt.

Meidän oli ennen vaikeaa pyytää kavereita yöksi, koska pelkäsimme, mitä sanoisit tai tekisitkö jotain kummaa. Nyt kanssasi on hauska olla ja viettää aikaa.
Kaikesta huolimatta olet meille hyvin tärkeä. 

Olet ihan paras isi.

Lapset

Sisältö jatkuu mainoksen alla