Mari ja Juhani ”Tami” Tamminen alkoivat seurustella jo 13-vuotiaina. Suhteessa on ollut vaikeita aikoja, jolloin toinen on ollut vahvempi toista.

Mari: Liittomme kovin paikka oli se, kun Tami sairastui työuupumukseen talvella 2010. Hänen toipumiseensa tarvittiin koko perheen tukea. Pahimmassa vaiheessa pelkäsin, ettei hän olisi enää koskaan oma itsensä.

Syytin itseäni siitä, etten puuttunut tilanteeseen ajoissa. Näin, kuinka Tamin väsymys purkautui turhautumisena ja ylireagointina, mutta uskoin, että hän selviää sisulla. Hätä tuli, kun hän ei enää päässyt sohvan pohjalta ylös.

Tami: Työpaineessa unohdin huolehtia omasta jaksamisestani. Loin kiekko­buumia Pohjanmaalle, tein matka­työtä ja asuin viikot hotellissa. Tulin kotiin lauantaiyönä yhden maissa ja lähdin tien päälle maanantaina kello viisi. ­Mari varoitti minua väsymisestä, mutta en halunnut antaa periksi.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Uupumusta ei olisi koskaan päässyt syntymään normioloissa. Mari olisi pitänyt siitä huolen. Lopulta oli pakko luopua kaikista töistä ja pysähtyä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mari: Kun uupumus oli pahimmassa vaiheessa, en uskaltanut jättää Tamia hetkeksikään yksin. Pelkäsin, että hänen vointinsa heikkenisi.

Kaikki kolme tytär­tämme tulivat vuorollaan avuksi. Vanhin tyttäremme Anna-Maria asui Lontoossa ja lensi sieltä Turkuun ollakseen isänsä luona. Tyttöjen läsnäolo helpotti myös minua.

Tami toipui työkuntoon puolessa vuodessa, mikä hämmästytti lääkäritkin.

Tami: Mari piti minusta huolta. Myös pelikaverini Veli-Pekka Ketola, Juha Rantasila ja Pertti Kuismanen auttoivat, ottivat yhteyttä ja tulivat juttelemaan. Uskalsin hankkia ammattiapua, ja elämä alkoi taas maistua. Kun selvisin sairaudesta, päätin, ettei se toistu.

Mari: Tamin määrätietoisuus kannatteli minua, kun olin 19 ja isäni yllättäen kuoli. Se oli kova isku. Olin aina ollut isän tyttö. Aioin ylioppilaskirjoitusten jälkeen pyrkiä maatalous-metsä­tieteelliseen tiedekuntaan mutta luovuin unelmastani. Viidestä lapsesta enää minä ja veljeni asuimme kotona, ja minusta tuntui, etten voinut jättää äitiä yksin. Tami oli silloin vahva ja sai minut uskomaan, että selviän. Kun elämä palasi uomiinsa, uskalsin aloittaa opiskelun Turun kauppaopistossa.

”Tami oli ikäisiään fiksumpi.”

Tami: Aloimme seurustella, kun olimme 13. Hain Maria tanssimaan ­Turun tyttölyseon hipoissa. Meitä ­yhdisti heti jonkinlainen sielunsisaruus, mutta en vielä siinä vaiheessa osannut ajatella yhteistä tulevaisuutta.

Kun Marin isä kuoli, velvollisuuteni oli astua esiin. Mari tarvitsi tukea. En voinut jättää häntä yksin. Sain seu­rata, kuinka Mari kasvoi vaikeuksien kes­kellä liideriksi.

Mari: Tami otti minut suojeluk­seensa, kun 12-vuotiaana muutin perheeni kanssa isän työn ­takia Kuo­piosta Turkuun. Jouduin luopumaan ystävistäni ja monista minulle rakkaista asioista, muun muassa baletista. Olin uudessa kaupungissa ihan eksyksissä, ja ilman Tamia kaikki olisi voinut ­mennä pahasti pieleen.

Tami erottui muista ja oli ikäisiään fiksumpi. Hänellä oli hyvin leikatut hiukset ja tyylikkäät vaatteet. Hän oli jo teini-ikäisenä aikuinen mutta ei tylsä.

Parikymppisenä Tami sanoi lähtevänsä kiekkoammattilaiseksi Amerikkaan. Kukaan ei 1960-luvulla tehnyt niin, joten en uskonut häntä. Kun Tami sitten pääsi Clevelandiin pelaamaan ja halusi minut mukaansa, en suostunut lähtemään pelkäksi tyttöystäväksi. ­Sanoin Tamille, että hankkii minulle opiskelupaikan. Jonkin ajan kuluttua hän soitti, että pääsen lukemaan markkinointia Clevelandin yliopistoon.

Tami: Päätin jo 12-vuotiaana, että ­jonakin päivänä Turun puhelinluettelossa lukee: Juhani Tamminen, ammattijääkiekkoilija. Eihän siihen kukaan ­uskonut.

Mari: Asuimme yli kymmenen ­vuotta ulkomailla. Tein koko ajan omia töitäni tai opiskelin. Turvaverkko oli pieni, mutta minulla ja Tamilla oli myös yhteistä aikaa. Hyvänen aika, jos ei miljoonakaupungeista löydä lastenvahtia, niin se on oma vika!

Tami: Ulkomailla opin kultaisen ­sanonnan: ulkoinen paine, sisäinen kiinteys. Kannattaa kokeilla yhdessä asumista ulkomailla. Se tekee perheestä entistä kiinteämmän. Uudessa ympäristössä tyttäremme auttoivat toisiaan koulussa ja harrastuksissa. Nykyään mukavoidutaan liian helposti, kun kaikki on lähellä ja isovanhemmat aina valmiina hoitamaan lapsia.

Mari: Olisin halunnut seitsemän ­lasta, Tamille olisi riittänyt kaksikin. Anna-Maria, Katariina ja Kukka-Maaria syntyivät aika lähekkäin, ja heistä tuli kiinteä kolmikko. Esikoinen keksi kuopukselle nimenkin.

”Olisin halunnut seitsemän lasta.”

Tami: Olen ylpeä tyttäristämme. Minun ja Marin periaate on aina ollut, että pidämme lupauksemme, ja tuon myös tytöt ovat oppineet. Olemme ­korostaneet, että tehkää kunnolla se, mihin ryhdytte. Se tuo mielenrauhan ja muiden kunnioituksen.

Työn takia en ole aina ollut perheen luona, mutta tytöille olen isä enkä Tami.

Mari: Kun olin sairaalassa synnyttämässä kuopusta, minulla oli mukana Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen. Lääkäri ei päästänyt minua kotiin ennen kuin sain sen loppuun. Hän sanoi, että kotona en ehdi lukea sitä ainakaan viiteen vuoteen. Ja hän oli oikeassa. Viiteen vuoteen en lukenut yhtään kirjaa.

Kun Tami pelasi ja valmensi, minä huolehdin lasten tarpeista, ja se sopi minulle ihan ­hyvin. Oli helpompaa, kun sain pyörittää arkea itse­näisesti.

Lasten synnyttyä Tami oli yleensä pelimatkalla tai lähdössä pelaamaan. Hän ei välttämättä oikein tiennyt, ­miten tyttöjen kanssa ollaan, ja välillä isä ja tyttäret ottivat yhteen rajustikin. Silti heillä on aina ollut hyvät välit. ­Tytöt kääntyvät isän puoleen, kun he haluavat neuvoja elämän suurissa päätöksissä.

Tami: Olin valmistautunut pelaajaurani loppumiseen siirtymällä pelaaja-valmentajaksi. Jokainen uransa lopettava urheilija törmää silti tyhjiöön. Painoakin tulee kymmenen kiloa lisää. ­Minua auttoivat perhe ja pesti TPS:n päävalmentajana. Samoihin aikoihin Turkuun valmistui omakotitalomme, josta tuli meille kiinnekohta.

Mari: Kuopuksemme muutto kotoa vuonna 2007 oli erityisesti minulle iso muutos. Nyt keskitymme Tamin kanssa omiin hankkeisiimme. Kun keittiökalustevalmistaja pyysi minua 2000-luvun alkupuolella edustajakseen Turkuun ja kerroin tarjouksesta Tamille, hän sanoi heti, että ’sehän on ihan sun juttu’. Tajusin, että ellen tartu tilaisuuteen, kadun sitä loppuikäni. Keittiö on minulle todella tärkeä paikka, ja olen suunnitellut paljon keittiöitä.

”Minun roolini on tukea.”

Tami: Olemme molemmat huippusuorittajia. Minun roolini on tukea, kun tarvitaan. Tiedän, että saan saman sympatian ja ymmärryksen, kun sitä kaipaan. Asiat eivät välttämättä muutu, mutta ainakin tunnen, että tulen kuulluksi. Olemme molemmat hyviä puhumaan ja puhumme paljon.

Mari: En ole varma, teinkö tietoi­sesti päätöstä, että Tami on elämäni mies. Asiat vain jotenkin menivät niin.

Minun ja Tamin ei tarvitse olla koko ajan kylki kyljessä. Viihdyn vallan hyvin yksinkin. Mökillä saaressa voimme ­tehdä koko päivän omia juttujamme ja sitten kokoontua yhteen syömään.

Tami: Olemme olleet onnekkaita, kun ihastuminen aikanaan muuttui rakkaudeksi, rakkaus intohimoksi ja into­himo ystävyydeksi. Suhteemme ­kehittyy edelleen. Tykkäämme tehdä asioita yhdessä. Olemme esimerkiksi pelanneet golfia yhdessä vuodesta 1973.

Avioliittoon pätee sama totuus kuin jääkiekkoon: hyvällä valmistautumi­sella syntyy vahva pohja. Ehdimme ­olla yhdessä 12 vuotta ja kihloissa kolme, ennen kuin menimme naimisiin, eikä suhteemme ole koskaan ollut uhattuna. Meillä on niin vahva paketti, että se kestää.

Mari: Kun meille keväällä tuli täyteen 50 yhteistä vuotta, Tami ajoi yötä myöten työkeikalta Helsingistä kotiin ja osti matkalla Kivihovin Teboilin kaikki ruusut. Ne viisikymmentä ruusua kukkivat olohuoneessamme kaksi viikkoa.

Pienet rakkauden  teot

Mari: Tami herää positiivisena ja hyvällä tuulella ja sanoo aina jotain kannustavaa.

Tami: Mari laittaa hyvää ruokaa, juuri sellaista, mistä pidän. Se ilahduttaa minua joka päivä. Mari on myös parasta golfseuraa. Hänellä on maailman kaunein swingi.

 

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 16/2014. 

Yritysvalmentaja Juhani Tamminen, 64, ja keittiöalan yrittäjä Mari Tamminen, 64, asuvat Turun Hirvensalossa omakotitalossa, jonka Mari suunnitteli ja Juhani rakennutti.

Heillä on kolme aikuista tytärtä ja yksi tyttärentytär.

Juhani Tamminen on pelannut jääkiekkoa ­ammattilaisena ja on yksi Suomen kokeneimmista ammattivalmentajista. Mari Tamminen on tehnyt pitkän uran mainostoimistossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla