Kirjailija Kati Hiekkapelto on koukussa punkiin:
Kirjailija Kati Hiekkapelto, 44, asuu Hailuodon saarella.
Kirjailija Kati Hiekkapelto, 44, asuu Hailuodon saarella.

Kati kirjoitti ensimmäisen vihaisen tekstinsä 8-vuotiaana. 36 vuotta myöhemmin hän tekee menopaussipunkia oman bändinsä solistina.

Koska sait ensi kosketuksesi punkmusiikkiin? Olin 12-vuotias, kun kotikaupungissani Oulussa järjestettiin punkkeikka. Menimme kaverini kanssa sisään. Olimme ihan penikoita.

Mikä sai sinut koukuttumaan? Punkista löytyi resonaatiopinta, sillä olin havahtunut maailman kurjuuteen. Kahdeksanvuotiaana kirjoitin vihaisen tekstin ”Koulut alas”. Myöhemmin teimme bändini Parrakkaan naisen kanssa siitä biisin. Varhaisteininä kirjoitin Kalevan yleisönosastolle mielipiteitäni eläinkokeista. Vähän myöhemmin löysin musiikin kunnolla.

Välillä on pakko revitellä, sanovat Susanna Rapin­oja ja Kati Hiekkapelto.
Välillä on pakko revitellä, sanovat Susanna Rapin­oja ja Kati Hiekkapelto.

Mihin tarvitset punkia? Mielenterveyteni hoitamiseen. Bändikaverini, kitaristi Susanna Rapinojan kanssa soitamme menopaussipunkia ja kapinoimme muun muassa nykyajan nuoruusihannetta vastaan. Teemme sen itseironian ja huumorin keinoin mutta aidosti vihaisina. Nykyään tuntuu siltä, ettei saisi vanheta ollenkaan.

Miten päädyit laulajaksi? Susanna, joka soitti ennen Thee Ultra Bimboos -yhtyeessä, halusi soittaa punkia ja tiesi taustani. Bändimme soitti ensimmäisen keikkansa iltamissa Hailuodon Nuorisoseurantalolla. Ensimmäinen biisimme Imovane kertoi samannimisen unilääkkeen sivuvaikutuksesta: kärttyisyydestä, joka vie perheenäidin äärirajoille.

Onko punk vienyt sinut outoihin tilanteisiin? Olen lausunut Parrakkaan naisen biisejä Frankfurtin kirjamessuilla yleisessä saunassa 50 alastomalle saksalaiselle. Biisit olivat nimeltään Kapitalistisika, Pogo ja Karvatrimmeri. Päälläni oli pyyhe, joka oli vyötetty niittivyöllä. Lisäksi minulla oli tekoparta.

Parrakas nainen -bändi sai nimensä kuvasta, jonka Susanna Rapinojan isoäidin isä toi Amerikasta Hailuotoon 1800-luvul la. Kuva on ostettu sirkuksesta, jossa parrakas nainen esiintyi.
Parrakas nainen -bändi sai nimensä kuvasta, jonka Susanna Rapinojan isoäidin isä toi Amerikasta Hailuotoon 1800-luvul la. Kuva on ostettu sirkuksesta, jossa parrakas nainen esiintyi.

Mikä punkissa on parasta? Se, että uskaltaa, vaikkei täysin osaisikaan. Saa riehua ja revitellä eikä tarvitse välittää muiden mielipiteistä. Tässä iässä kaikilla olisi syytä olla vihaisia, paljon vihaisempia kuin nuorena. Sitä ei voi niin helposti sivuuttaa pelkkänä haihatuksena. Joku voi jopa kuunnella.

Mitä punk antaa sinulle? Vanhetessaan ihminen lässähtää ja antaa periksi. Sitä vastaan täytyy potkia. Oikeastaan kaikki toiminta, joka ei kumpua idealismista, on sontaa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 1/2014.

Katin vinkit aloittelijalle

  1. Punkiin voi tutustua lainaamalla legendaarisen amerikkalaisen punkyhtyeen Dead Kennedysin ensimmäisen studioalbumin Fresh Fruits for Rotting Vegetables.
  2. Pertti Kurikan Nimipäivät on nyt kovin kotimainen punkbändi. Mikä muu genre hyväksyisi kehitysvammaiset täysivertaisena joukkoonsa? Katso heistä tehty dokumentti Kovasikajuttu.
  3. Punkissa vallitsee tee se itse -asenne. Älä ota itseäsi liian vakavasti.