Kuvataiteilija Riina Tanskanen: ”Miesten huutelu oli hirveää, mutta ajattelin, että huomiosta pitää nauttia”

”Huutelu alkoi, kun olin 11-vuotias, ja 13–15-vuotiaana se oli rajuinta. Olin pieni blondityttö – täydellinen kohde.

Koulun käytävillä ja kaduilla pojat ja miehet kommentoivat kehoani. Huutelu oli hämmentävää. Välillä olin siitä myös ylpeä.

Rivien välistä päättelin, että kommentit siitä, miten pantavan näköinen olen, olivat tapa saada arvostusta tyttönä.

Ajattelin, että minun pitää osata nauttia huomiosta.

Samaan aikaan se oli hirveää. Suunnittelimme tyttökavereideni kanssa, mihin potkaista, jos mies tulee kimppuun tai yrittää raiskata.

Totuin aikuisten varoitteluun ja ajatukseen, että on oma vikani, jos jotain ikävää tapahtuu. Ajattelin, että nämä ovat asioita, joita pitää vain sietää.

”Kouluikäisenä pidin muotiblogia ja rälläsin mopollani ABC:lla. Oli luontevaa, että minussa oli molemmat puolet. Myöhemmin tajusin, ettei tyttöys ole yhteiskunnan silmissä yhtä rajatonta.”

Me too -liikkeen myötä sain nimiä sille, mitä olin nähnyt ja kokenut. Miljoonat naiset avasivat suunsa, ja salaisuudet lähtivät purkautumaan.

Tympeät tytöt -sarjakuvani myötä olen saanut viestejä jopa itseäni 60 vuotta vanhemmilta naisilta. He kertovat, että kuvissani ja teksteissäni sanoitan myös heidän kokemuksiaan häirinnästä.

Moni vanhempi nainen on kertonut, että se on ollut hirveää tajuta. He olivat toivoneet, että maailma olisi muuttunut.

Se oli minulle iso feministinen herätys. Oivalsin, että seksuaalinen häirintä ei ole sukupolvikysymys.”

Miksi Riina Tanskanen yritti lukioikäisenä olla yksi pojista? Mitä hän on sittemmin oivaltanut tyttöjen välisestä ystävyydestä? Entä miksi Riina ei tunne girl boss -ajatusta omakseen? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdesta 24/2023. Tilaajana voit lukea sen myös täältä. Jos et ole vielä tilaaja, kokeile Digilehdet-palvelua.