Maria Kalmi asuu puutalon yläkerrassa Porvoossa. Ruokailutila toimii myös mekkojen myymälänä. Ruokapöytä on vanha ovi, jonka jalan Maria sai ilmaiseksi. Tuolit hän sai mummiltaan.
Maria Kalmi asuu puutalon yläkerrassa Porvoossa. Ruokailutila toimii myös mekkojen myymälänä. Ruokapöytä on vanha ovi, jonka jalan Maria sai ilmaiseksi. Tuolit hän sai mummiltaan.

Maria Kalmi väsyi jatkuvaan stressiin ja myi koko omaisuutensa. Nyt hän asuu vuokralla porvoolaisessa puutalossa­, tekee hyväntekeväisyyttä palkatta ja on onnellinen. 

Maria Kalmi kiipeilee sohvan päällä kohti verhoja ottaakseen ne alas. Verhot ja raha vaihtavat omistajaa. Sitten on tuolin vuoro. 

Kaikki kodin kalusteet ovat myytävänä. Yhden­ päivän aikana Maria näkee lähes kaik­kien vuosien varrella hankkimiensa esineiden ja kalusteiden soljuvan elämästään ulos toisten kainalossa.

Hänen mielensä ei ole yhtään haikea. Hän on innostunut.

"Tuntui, että tukehdun, jos elämä jatkuu ennallaan."

Ennen suurta tyhjennystä Maria pyöritti viisi henkilöä työllistävää kampaamoa ja oli tikahtua stressiin. 22 vuotta kestänyt parisuhdekin voi huonosti: henkinen yhteys tuntui puuttuvan.

Samaan aikaan parikymppinen tytär oli ajautunut vääriin ystäväpiireihin, kuvioissa oli huumeita. Äiti suri, että tytär oli vaarassa syrjäytyä kaikesta.

Helmikuussa 2012 Marian avioliitto päättyi eroon, ja hän muutti pois yhteisestä kodista, omakotitalosta.

Yrityksen pyörittäminen ja työpaineet jatkuivat silti kellon ympäri. Maria tunsi olevansa väärässä paikassa.

"Sain jopa tajuttomuuskoh­tauksia", Maria sanoo.

"Ne olivat viimeinen pisara stressissäni. Minusta tuntui, että tukehdun, jos elämäni jatkuu ennallaan. Jos ralli jatkuisi, minua ei ehkä kohta olisi."

Kuolema pakotti muutokseen

Yksin kaksiossaan Maria mietti mieli myller­täen, mitä elämältään halusi. Taitekohdaksi muodostui tyttären ystävän menehtyminen rauhoittaviin lääkkeisiin. Tämä oli saanut ne sairaalasta haettuaan apua itsetuhoisiin ajatuksiin. 

"Olisin halunnut auttaa tyttäreni ystävää, mutta en osannut toimia oikeaan aikaan. Viimeistään siitä sain kipinän syrjäytyneiden auttamiseen."

Asuttuaan vuoden yksin Maria teki radikaalin päätöksen luopua koko omaisuudestaan.

Hän myi yrityksensä ja järjesti kirpputoripäivän asuntonsa tyhjentämiseksi. Saamillaan rahoilla hän päätti tehdä hyväntekeväisyystyötä, jota hän kutsui unelmatuotannoksi. 

"Tyttäreni sanoivat, että äiti on kaheli."

Välittäminen ei saa olla rahasta kiinni

"Tyttäreni kommentoivat, että äiti on kaheli. He sopeutuivat kuitenkin nopeasti. Nyt näytän heille vahvan naisen roolia."

Rahat ovat riittäneet nyt kaksi vuotta.

Maria on auttanut syrjäytyneitä nuoria ja tehnyt palkatta työtä päihdekuntoutujien parissa. Välittäminen ei Mariasta saa olla rahasta kiinni. 

Käsillä alkaa olla aika, jolloin rahat lopulta hupenevat, mutta luottamus tulevaan vie Ma­riaa eteenpäin. Hän on löytänyt ihmisiä, jotka uskovat Unelmatuotannon tulevaisuuteen: siihen, että hyväntekeväisyystyö syrjäytyneiden nuorten parissa voidaan tuotteistaa.

"Teen henkistä valmennusta ja voimauttavaa valokuvausta, järjestän leirejä ja tapahtumia."

Ulkoportailla istuu­ tyytyväinen nainen. ”Kun kuulin asunnon olevan tarjolla, päätin saman tien, että siitä tulee­ kotini.­ Onneksi vuokraisäntä oli samaa­ mieltä.”
Ulkoportailla istuu­ tyytyväinen nainen. ”Kun kuulin asunnon olevan tarjolla, päätin saman tien, että siitä tulee­ kotini.­ Onneksi vuokraisäntä oli samaa­ mieltä.”

Puutalon yläkerta oli juuri remontoitu, kun Maria löysi kotinsa.
Puutalon yläkerta oli juuri remontoitu, kun Maria löysi kotinsa.

Suuri kaappi on yhdistetty­ kahdesta kalusteesta. Maria maalasi liitutaulumaalilla laatikoiden etuosat ja kirjoitti niihin asiat, jotka ovat hänelle tärkeitä. ”Tekstit muistuttavat, että kaikki, mitä tarvitsen, lähtee sisältäni.”
Suuri kaappi on yhdistetty­ kahdesta kalusteesta. Maria maalasi liitutaulumaalilla laatikoiden etuosat ja kirjoitti niihin asiat, jotka ovat hänelle tärkeitä. ”Tekstit muistuttavat, että kaikki, mitä tarvitsen, lähtee sisältäni.”

Pienestä on aloitettava

Nyt Maria Kalmi asuu vanhassa Porvoossa puutalon yläkerrassa, vuokra-asunnossa, jonka hän sattumalta kuuli olevan vapaa. 

"Nähdessäni asunnon vain huokailin. Halusin muuttaa saman tien."

Hänen ruokailuhuoneensa toimii itse ommeltujen mekkojen myyntitilana. Enää ei haittaa, vaikka työ sekoittuu arkeen.­

"Toki toimintamme kaipaa myös rahaa. Haluaisin tehdä unelmatuotannosta suurta, mutta pienestä on aloitettava, vaikka omin käsin tehdyistä unelmamekoista."

"Enää en kiinny tavaraan."

Nyt Maria katsoo elämää rennosti ja avoimesti. Hänen mielestään juuri positiivinen asenne on tuonut hänelle asiat, joita hän rankkoina aikoina­ toivoi.

Viimeksi elämään asteli mies, joka­ vei jalat alta. Nykyisin Maria jakaa kotinsa aviomiehensä, muusikko Mika Kalmin ja Mikan pojan Siriuksen kanssa. Marian molemmat tyttäret ovat jo aikuisia.

”Vaikka rakastan tätä kotia, voisin silti muuttaa vaikka huomenna ja myydä kaikki kalusteet. En kiinny enää esineisiin.” 

Marian lempipaikka kodissa on meditaatiohuone. Sen boheemi tyynykokoelma on karttunut vuosien varrella. Osa on ostettu, osa tehty itse. ”Rakastan värien sekoittamista. Valkoisessa kodissa en voisi asua.”
Marian lempipaikka kodissa on meditaatiohuone. Sen boheemi tyynykokoelma on karttunut vuosien varrella. Osa on ostettu, osa tehty itse. ”Rakastan värien sekoittamista. Valkoisessa kodissa en voisi asua.”

Marian makuuhuoneessa­ on seesteinen tunnelma. Rekissä­ olevat vaatteet tuovat väriä. Moni vaatteista on Marian­ itse ompelema.
Marian makuuhuoneessa­ on seesteinen tunnelma. Rekissä­ olevat vaatteet tuovat väriä. Moni vaatteista on Marian­ itse ompelema.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 16/2015.

 

Kysely

Mistä näistä sinä unelmoit kaikkein eniten?

Pitkästä lomasta ja levosta
Pitkästä lomasta ja levosta
21.4%
Terveydestä
Terveydestä
18.4%
Ulkomaanmatkoista
Ulkomaanmatkoista
12.7%
Puolison löytämisestä
Puolison löytämisestä
11.5%
Työpaikasta
Työpaikasta
7.8%
Uudesta, ihanasta kodista
Uudesta, ihanasta kodista
7.6%
Maalle muutosta
Maalle muutosta
6.7%
Laihduttamisesta
Laihduttamisesta
5.6%
Lapsista
Lapsista
4.6%
Kotini sisustuksen uudistamisesta
Kotini sisustuksen uudistamisesta
3.2%
Ääniä yhteensä: 1678

Merja ajattelee, että päihderiippuvaiselle vanhemmalle puhuminen on turhaa, mutta lapsen hyväksi voi tehdä paljon. Merja itse päätti jo alakoulussa, ettei hänestä koskaan tule samanlaista kuin äiti ja isä.

Merjan, 33, ensimmäinen joulumuisto on tällainen:

Mummolassa on paljon väkeä, joulupukki on jättänyt lahjasäkin eteiseen. Yhdestä paketista löytyy sähkökitara, toisesta vaaleanpunaiset leikkipuhelimet.

Enot ja tädit ja muut sukulaiset ovat paikalla, mutta äiti ja isä ovat kotona.

Kun Merja joulun jälkeen viedään kotiin, vanhemmat ovat humalassa.

”Halusin kovasti esitellä uusia lahjojani. Isä innostui puhelimesta ja soitteli häirikköpuheluja olohuoneesta minulle. Hain puhelimen pois.”

Joinakin jouluina vanhemmatkin olivat mummolassa. Isä antoi enoille lahjaksi viinapullot, jotka lunasti takaisin, kun omat juomat loppuivat.

Perhe, joka oli erilainen kuin muut

”Jo lapsena ymmärsin, että perheemme on erilainen kuin monen muun. Isä oli alkoholisti ja äiti alkoholin suurkuluttaja”, Merja sanoo.

Tajusin kyllä, ettei äidillä ollut rahaa.

Sosiaalityöntekijät kirjoittivat raportteihin:

Perheen oloihin on pyritty vaikuttamaan sosiaalitoimen keinoin.

Erityisesti lapsen asema on huolenaiheena.

Lastensuojelullisin perustein lapsi on ollut päiväkodissa, mutta nyt sosiaaliviranomaisen yhteys lapseen on katkennut pitkän kuljetusmatkan vuoksi.

Mikään ei muuttunut, tuli häätö ja koulukiusaamista, rahaa oli vähän.

”Kerran sain äidiltä joululahjan. Se oli Lasten Kirjakerhon tilaajalahjaksi saatu reppu. Muistan olleeni kummastunut omituisesta lahjasta. Mutta tajusin kyllä, ettei äidillä ollut rahaa.”

Hoin itselleni: ei tämä ikuisuutta kestä

Koskaan ei voinut olla varma, mitä kotona tapahtuu, milloin vanhemmat alkavat juoda. Koko ajan oli arka ja epävarma olo.

Tuoreen kahvin tuoksu toi mieleen selvin päin olevan äidin.

”Olin jo pienenä itsenäinen ja kehitin rituaaleja, jotka auttavat vaikeissa tilanteissa. Hain turvaa esimerkiksi kahvinkeittimestä, jonka toin keittiöstä lattialle keskelle Barbie-leikkejä.”

Tuoreen kahvin tuoksu toi mieleen selvin päin olevan äidin.

”Tiesin jo lapsena, ettei minusta tule koskaan samanlaista kuin isäni. Uskoin niin kovasti parempaan tulevaisuuteen, että hoin itselleni: jaksa vielä, ei tämä ikuisuutta kestä.”

Merja syntyi vuonna 1983. Isä olisi toivonut poikaa.
Merja syntyi vuonna 1983. Isä olisi toivonut poikaa.

Koska te lopetatte juomisen?

”Murrosikäisenä joulut kotona olivat sitä samaa juomista kuin muulloinkin. Isäni istui sohvalla hädin tuskin tajuissaan ja aivasteli niin, että pitkät räkävanat valuivat rinnuksille ja lattialle.”

Olohuoneen pöydällä lojui kartonkitolkulla venäläistä mahorkkatupakkaa, joka haisi kammottavalta.

Olisin voinut olla viikon kateissa, eivätkä vanhemmat olisi huomanneet mitään.

”Kysyin usein äidiltäni, että joko huomenna lopetatte juomisen. Äiti vastasi krapulaisena, että eiköhän tämä nyt taas lopu, kun ei ole rahaakaan.”

Mikään ei muuttunut.

”Elin kuin irrallisena ihmisenä samassa talossa vanhempieni kanssa. Emme olleet läheisiä, en puhunut heille asioistani. Sain tulla ja mennä kuten halusin, en aina edes kertonut lähteväni jonnekin.”

”Olisin voinut olla viikon kateissa, eivätkä he olisi huomanneet mitään. Kun he joivat, ajantaju katosi. Aamulla kysyttiin, onko ilta ja koko vuorokausi oli ihan sekaisin.”

Sain perinnöksi pelon

Merja muutti kotoa 17-vuotiaana, opiskellessaan lukiossa. Hän opiskeli ensin sihteeriksi ja sitten perhepäivähoitajaksi.

Sosiaaliset tilanteet pelottivat. Merja ei halunnut tavata uusia ihmisiä tai joutua ryhmässä keskipisteeksi.

Ajatuskaruselli pyöri päässä, eikä sitä saanut pysäytettyä:

Teen itsestäni naurunalaisen, minne tahansa menenkin. Tai en tee. Ehkä kukaan muu ei huomaa. Tai kaikki kyllä huomaavat. Kädet hikoavat, kainalot hikoavat. Kompastun jalkoihini. Ärsyttävä minä, koita nyt olla kunnolla. Seuraavalla kerralla jään kotiin. 

Luulin saaneeni lapsuudesta vain pintanaarmuja, mutta olinkin väärässä.

”Kun kuvittelen mokaavani jotakin, mietin asiaa vielä kuukausien kuluttua. Kukaan muu ei muista, mutta itse muistaa ja häpeää, aina uudestaan ja uudestaan.”

Koko lapsuutensa ja nuoruutensa Merja ajatteli, että  kaikki on hyvin, kunhan pääsee kotoa pois, kauas vanhempien vaikutuspiiristä.

”Luulin saaneeni vain pintanaarmuja, mutta olinkin väärässä. On sittenkin tullut muutama syvempi viilto. Niistä sisääni on luikerrellut jotain pahaa ja mustaa häiritsemään aivojeni toimintaa.”

Merja ei antanut periksi.

”En ole käynyt terapiassa, mutta turvallinen ja arkiselta tuntuva parisuhde on eheyttänyt minua. Myös blogin kirjoittaminen ja sen kautta löytynyt vertaistuki ovat auttaneet ymmärtämään itseäni ja olemaan itselleni armollisempi.”

"Olin lapsena paljon yksin. Ajattelin, että kaikilla muilla on tavallinen ja onnellinen perhe", Merja sanoo.
"Olin lapsena paljon yksin. Ajattelin, että kaikilla muilla on tavallinen ja onnellinen perhe", Merja sanoo.

Tämä on turvallinen joulu

Merjan tytär toivoo joululahjaksi Frozen-kampauspöytää ja poika stunttirekkaa, jonka sisällä kulkee autorata. Lapset ovat nyt 3- ja 5-vuotiaita. Merja on naimisissa ja työskentelee yksityisenä perhepäivähoitajana.

”Lahjoja tulee hankittua lapsille aika avokätisesti. Paikkaan vajavaista lapsuuttani antamalla kaikkea sellaista, mitä itse toivoin ja halusin. Minulla ei ollut pienenä nukkekotia, tyttöni sai lahjaksi sellaisen viime jouluna, vaikka ei ollut sitä toivonutkaan.”

Mutta tärkeämpää on olla yhdessä ja rauhassa.

Päihderiippuvaiselle vanhemmalle puhuminen on turhaa, mutta lapsen hyväksi voi tehdä paljon.

”Tänäkin jouluna on lapsia, jotka viettävät joulun turvattoman katon alla. He miettivät, mitä muut tekevät nyt: pelaavatko korttia omien vanhempiensa kanssa, syövätkö yhteisessä pöydässä?”

Merja ajattelee, että päihderiippuvaiselle vanhemmalle puhuminen on turhaa, mutta lapsen hyväksi voi tehdä paljon.

”Jos on mahdollista, ota vieras lapsi mukaan joulun viettoon ja tee kaikkesi, että hän tuntisi olonsa tervetulleeksi ja arvostetuksi. Osallistu keräykseen tai lähde mukaan tukiperhetoimintaan. Älä ummista silmiäsi, vaan välitä ja puutu.”

Saatte anteeksi, äiti ja isä

Merjan perheessä ei syödä jouluna kinkkua, vaan lasagnea, koska kaikki pitävät siitä enemmän. Kuusi on kannettu kauniin hirsikodin olohuoneen nurkkaan. Spotify soittaa joulumusiikkia, Merja ja lapset laulavat ja tanssivat mukana.

”Lapsista paras on Smurffien Mikä joulu, mikä boogie.”

Merjan äiti saapuu samaan joulupöytään, kuten viime vuonnakin. Hän on ollut yli kaksi vuotta raittiina. Isä menehtyi maksakirroosin komplikaatioihin kesällä.

Merjan ikävöi isäänsä.

”Hyväksyin isäni juomisen vuosia sitten. En yrittänyt enää muuttaa häntä. Aloin ymmärtää, että kyse on sairaudesta.”

Lapset saivat halata vaaria puolestani, itse en uskaltanut.

Merja antoi isälle anteeksi, vähitellen.

”Alkoholistin lapsella ei ole velvollisuuksia siihen. Jos ei pysty, ei tarvitse. Jos pystyy, se helpottaa.”

Kun Merjan lapset tapasivat vaariaan, Merja pyysi näitä aina lähdön hetkellä halaamaan.

”Tuskin isä ymmärsi, että minä olisin halunnut halata myös. En vain uskaltanut. Lapset saivat halata puolestani.”

Merja kertoo elämästään myös Hirsitalon emäntä -blogissa.

Neulominen rauhoittaa Antti Holmaa aina, paitsi silloin kun pitää neuloa alfavillasukat. 

Näyttelijä Antti Holma alkoi harrastaa villasukkien neulomista pari vuotta sitten. Perusteet hänelle opetti manageri Sirkka, mutta vaikein eli kantapää oli opeteltava Youtuben neuvokkivideoista.

”Kolmen ensimmäisen sukkaparin kantapäät neuloin tuijottamalla Youtubea. Neljännet, viidennet, kuudennet ja seitsemännet osasin neuloa jo ilman ohjeita”, Antti sanoo.

”Neulon aina samaa perusmallia. Kuvioilla en, perkele, pelleile.”

Antti neuloo kolmosen bambupuikoillaan esimerkiksi lentokoneessa, matkustaessaan kotikaupunkinsa Lontoon ja Helsingin väliä.

Villasukkia syntyy myös leffojen kuvaustauoilla. Yleensä Antti ehtii neuloa leffan kuvaustauoilla kolmet sukat.

Cheekin eli Jare Tiihosen elämästä kertovan Veljeni vartija -leffan kuvauksissa kävi toisin. Tuplapäärooli Jarena ja tämän veljenä Jerenä teki viime kesän kuvausaikataulusta niin tiukan, että ensimmäinenkin sukka jäi puoleenväliin.

Sitä paitsi sillä kertaa Antti erehtyi pelleilemään kuvioilla. Pieleenhän se meni.

"Tein heti aloittelijan virheen. Kun yritin kirjailla kuviota, langat kiristyivät sukan alla ja menivät ihan myttyyn. Alfasukka lensi koriin ja jäi ikuisesti kesken."

”Olin suunnitellut kännykkäsovelluksellani alfa omega -villasukkamallin, jossa mustaan sukkaan kirjaillaan punaisella langalla kreikkalaiset a ja o”, Antti sanoo.

"Mutta näyttelinkin joka kohtauksessa enkä ehtinytkään neuloa. Sitä paitsi tein heti aloittelijan virheen. Kun yritin kirjailla kuviota, langat kiristyivät sukan alla ja menivät ihan myttyyn. Alfasukka lensi koriin ja jäi ikuisesti kesken."

Sillä kertaa neulominen vei hermot, mutta yleensä käy päinvastoin.

”Harrastan raivoneulomista. Kun haluan rauhoittua, alan neuloa. Neulomiskäsialani on hirmu tasaista ja kaunista. Parasta harrastuksessani on se, että villasukat voi antaa lahjaksi läheisille."