”Meillä uskotaan taivaaseen ja jälleennäkemiseen, kun aika koittaa. Uskon, että enkelityttäreni on läsnä, vaikkei fyysisesti täällä olekaan."
”Meillä uskotaan taivaaseen ja jälleennäkemiseen, kun aika koittaa. Uskon, että enkelityttäreni on läsnä, vaikkei fyysisesti täällä olekaan."

Marjut Hartikaisen, 30, enkelitytär ei koskaan elänyt kohdun ulkopuolella. ”Saimme olla yhdessä tunteja ennen kuin hänet vietiin pois, pitää sylissä ja hoivata. Hän näytti siltä kuin vain nukkuisi.”

”Kun katan muille lapsilleni lautasia pöytään, siinä on aina yksi tyhjä paikka. Joidenkin mielestä en saisi ajatella tyhjää paikkaa ja tyttöä, jonka siinä pitäisi istua.

Siitähän on jo kolme vuotta.

Hänhän ei koskaan elänyt kohdun ulkopuolella.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Minä muistan kuitenkin joka päivä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kun lapsen sydänäänet lakkasivat kuulumasta, sain pitää häntä kohdussani vielä yön yli. Seuraavana päivänä synnytin kuolleen tyttären. Laskettu aika olisi ollut kolmen viikon päästä.

Ehdimme olla yhdessä useita tunteja ennen kuin vauva vietiin pois.

Hän oli kaunis ja näytti siltä kuin vain nukkuisi. Ehdimme olla yhdessä useita tunteja ennen kuin vauva vietiin pois.

Pidimme häntä miehen kanssa sylissä, suukottelimme ja hoivasimme. Hän näytti nukkuvan. Hänet punnittiin ja mitattiin. 3265 grammaa ja 50 senttimetriä.

Pesimme vauvamme, kampasimme tukan ja puimme hänelle vaatteet, jotka yllään hänen oli tarkoitus tulla kotiin, jos asiat olisivat menneet toisin.

Lapsen kädet olivat pienet ja täydelliset. Mutta hän ei tarttunut kiinni sormeen, kun häntä silitti kämmenestä.

Enää suru ei saa huutamaan, mutta ikävä kulkee koko perheen mukana varmasti koko loppuelämän.

”Tuntui kamalalta jättää lapsi sairaalaan ja lähteä itse kotiin. Tämä kuva otettiin, kun olimme pukeneet tyttäremme hänelle huolella valittuihin pikkuruisiin vaatteisiin. Hänen kätensä olivat pienet ja täydelliset.”
”Tuntui kamalalta jättää lapsi sairaalaan ja lähteä itse kotiin. Tämä kuva otettiin, kun olimme pukeneet tyttäremme hänelle huolella valittuihin pikkuruisiin vaatteisiin. Hänen kätensä olivat pienet ja täydelliset.”

Lapseni punnittiin ja mitattiin. 3265 grammaa ja 50 senttimetriä.

Vanhin tyttäristä haluaa aina, että teemme kakun pikkusiskon syntymäpäiväksi. Sitten teemme sen, viimeksi raakasuklaasta ja mansikoista.

Eräänä vappuna lapsille tuli mieleen lähettää omat vappupallonsa siskolle taivaaseen. Näin tehtiin.

Meillä uskotaan taivaaseen ja jälleennäkemiseen, kun aika koittaa. Uskon, että enkelityttäreni on läsnä, vaikkei fyysisesti täällä olekaan.

Jos tytär eläisi, hänellä olisi varmaankin punertava kihara tukka ja paljon omaa tahtoa. Hän olisi sellainen suloinen luonnonlapsi.”

Marjut pitää blogia, joka löytyy tästä linkistä. Juttu on julkaistu alkuaan Kodin Kuvalehden nettisivuilla osana menetetyistä rakkaista kertovaa juttua marraskuussa 2017.

Sisältö jatkuu mainoksen alla