Carola Hakola on 19-vuotias lukiolainen, sisällöntuottaja ja näyttelijä, joka asuu Tampereella. Hänen TikTok-tilillään on 140 000 seuraajaa. Hakola näyttelee Elisa Viihteen Häräntappoase-sarjassa Allua, jota Santeri Kinnunen esitti vuonna 1989, kun Yle teki tv-sarjan Anna-Leena Härkösen romaanista. Carola nähdään marraskuussa Komisario Koskinen -sarjassa ja ensi vuonna sarjassa Poikani Joel.
Carola Hakola on 19-vuotias lukiolainen, sisällöntuottaja ja näyttelijä, joka asuu Tampereella. Hänen TikTok-tilillään on 140 000 seuraajaa. Hakola näyttelee Elisa Viihteen Häräntappoase-sarjassa Allua, jota Santeri Kinnunen esitti vuonna 1989, kun Yle teki tv-sarjan Anna-Leena Härkösen romaanista. Carola nähdään marraskuussa Komisario Koskinen -sarjassa ja ensi vuonna sarjassa Poikani Joel.

Häräntappoase-sarjasta tutun Carola Hakolan ADHD näkyy niin, että hän kuormittuu helposti. ”Äidillä on samalla tavalla jatkuvasti päässä viisi kaistaa käynnissä”, Carola kertoo perheen arjesta.

”Meitä on äidin kanssa luultu sisaruksiksi. Joskus äidiltä kysytään edelleen paperit, koska hän näyttää ikäistään nuoremmalta. Ilmeisesti meillä on siinä mielessä hyvät geenit.

Voin kiittää äitiä myös siitä, että päädyin näyttelemään. Olin kuusivuotias, kun äiti vei minut vasta perustettuun lasten ja nuorten teatteriin, josta tuli Kangasalan Pikkuteatteri. En olisi halunnut mennä sinne. En ymmärtänyt, mitä siellä tehdään, enkä tuntenut sieltä ketään. Mutta äiti arvasi, että nauttisin näyttelemisestä. Niinhän siinä kävi, ettei minua tarvinnut enää houkutella harjoituksiin.

En edelleenkään tiedä, mistä minut bongattiin Häräntappoaseeseen. Yhtenä päivänä vain sain sähköpostin, jossa minua pyydettiin hakemaan roolia. Kesken kolmivaiheisen hakuprosessin aloin epäröidä, miten jaksan ja selviydyn lukiosta syksyllä, jos koko kesäloma menee kuvauksissa. Äiti kuitenkin kannusti. Hän sai minut vakuuttumaan, että asiat järjestyvät. Niinhän ne järjestyivät.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

”Ihmisyys on ihmisyyttä, nuoruus nuoruutta ja rakkaus rakkautta sukupuolesta riippumatta.”

Usein käy niin, että jos tv-sarjassa on joku vähemmistön edustaja, koko sarjaa aletaan tulkita sen kautta. Vähän näin tapahtui mediassa myös nyt. Minulle tärkeintä oli tarina, eikä se, että päähenkilö Allu ei ole tällä kertaa Alpo vaan Alexandra, joka rakastuu Kerttuun. Toivon, että sarjaa katsoessaan ihmiset ymmärtäisivät, että ihmisyys on ihmisyyttä, nuoruus nuoruutta ja rakkaus rakkautta sukupuolesta riippumatta. Sukupuoli ei muuta mitään.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Kouluun on vaikea mennä”

”Minulla on ADHD, joka näkyy esimerkiksi arjen hallinnan vaikeutena ja siinä, että kuormitun helposti. Tosin en minä sitä itse juuri huomaa, koska olen elänyt näiden oireiden kanssa aina. Lukio sujuu ja saan hyviä numeroita – jos ruotsia ei lasketa – mutta kouluun on vaikeaa mennä. Siellä on hälinää ja pitäisi osata toimia tietyllä tavalla ja jaksaa ylipäätään olla siellä. Kotona pystyn samaan suoritukseen, mutta säästyn kuormitukselta. Teenkin suurimman osan kursseista itsenäisesti. Olen koululla läsnä vain kolmasosan opiskelusta.

En tiedä vielä, mitä teen lukion jälkeen, mutta vaihtoehtoja minulta ei puutu. Häräntappoaseen jälkeen olen ollut mukana kahdessa muussakin tv-sarjassa. Myös sisältöjen teko sosiaaliseen mediaan on muuttunut harrastuksesta työksi, koska minulle maksetaan yhteistöistä yritysten kanssa.

”Äiti on sitä mieltä, että kannattaa tempoa vaikka kymmentä ovea, koska todennäköisesti yksi niistä aukeaa.”

Äiti kannustaa aina kokeilemaan kaikkia mieleen tulevia ideoita. Äidillä on samalla tavalla jatkuvasti päässä viisi kaistaa käynnissä, joten hän ymmärtää minua. Äiti on sitä mieltä, että kannattaa tempoa vaikka kymmentä ovea, koska todennäköisesti yksi niistä aukeaa ja sen jälkeen et enää muista niitä yhdeksää ovea, jotka eivät auenneet. Tällä hetkellä minulla ei ole ideoista ja ovista pulaa.

Olemme äidin kanssa molemmat impulsiivisia ja innostumme helposti. Me myös kimpaannumme, jos kohtaamme vääryyttä tai joku toimii epäreilusti.

Minun on helppo tulla erilaisten ihmisten kanssa toimeen, mutta viihdyn parhaiten oman perheeni ja tyttöystäväni kanssa. Olen aina ollut sellainen. Minua ei ole esimerkiksi koskaan kiinnostanut mennä Tammerkosken rantaan ryyppäämään. Yläasteen päätösjuhlastakin tulin suoraan kotiin ruusu kädessä, ja lähdimme perheen kanssa uimarannalle. Perheenjäsenet ovat myös ystäviäni.”

Carola Hakola ja hänen äitinsä Paula Mäkeläinen kertovat suhteestaan Perhekuviot-palstalla Kodin Kuvalehdessä 21/2021. Paula mm. kertoo, kuinka nepsy- eli neuropsykiatriset piirteet näkyvät heidän perheensä arjessa ja kuinka hän itse on oppinut pitämään huolta jaksamisestaan. Voit lukea koko jutun myös digilehdestä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla