Näyttelijä Meeri Toivonen: ”Jännitti kertoa äidille, että olen kiinnostunut noituudesta”

Kuvat
Anna Huovinen
Näyttelijät Meeri Toivonen ja Merja Larivaara käyvät yhdessä ulkona kävelyillä, syömässä ja teatteriesityksissä. ”Meeri on avoin ja utelias. En tuputtele Meerille omia juttujani, vaan tunnustelen herkkänä Meerin ajatuksia”, Merja sanoo.

Näyttelijä Merja Larivaara kannusti tytärtään silloinkin, kun tämä ryhtyi noidaksi. ”Mitään tekemääni ei ole kotona tyrmätty humpuukina”, Meeri Toivonen sanoo.

Meeri:

”Pienenä esiinnyin kotona äidille ja isälle. Tanssin ja lauloin tai lavastin työhuoneen näyttämöksi. Tiesin, että haluan isona näyttelijäksi, koska äitini Merja Larivaara ja isäni Kari-Pekka Toivonen tekivät työkseen teatterissa samaa, mitä minä tein kotona.

Ajattelin, että näinhän tämä menee: minustakin tulee näyttelijä. Niin tuli.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Ihanat ja pitkäaikaiset lastenhoitajat toivat turvaa ja rutiineja arkeen.”

Minulle meidän perhe-elämämme oli tavallista. Vasta, kun Meidän perhe -lehti halusi tehdä meistä jutun, hoksasin, että eihän kaikkien perheistä tehdä tällaisia. Taisin olla silloin 12-vuotias.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muistan, että kuvauksissa sain kokeilla erilaisia asuja, hiukseni letitettiin ja sain jopa hieman huulikiiltoa. Se oli hauskaa. Parasta oli kuitenkin se, että olimme studiolla koko perhe.

Kun äiti ja isä olivat iltaisin töissä, meillä oli ihania ja pitkäaikaisia lastenhoitajia. He toivat turvaa ja rutiineja arkeen.

Lukiossa päätin lähteä Italiaan vaihto-oppilaaksi. Lähellä joulua muut oppilaat lähtivät kotiin, ja minäkin aloin ikävöidä Suomeen. Soitin äidille videopuhelun, mutta äiti olikin sitä mieltä, että jää sinne.

Lopulta jääminen olikin oikea ratkaisu. Kun olin Italiassa yksin, itsenäistyin.

”En kertonut tarot-korteista heti edes äidille.”

Parikymppisenä kävin läpi sydänsurua ja aloin katsoa Youtubesta tarot-korttivideoita. Ensimmäiset videot olivat ihan yksinkertaisia ’mitä joku ajattelee sinusta’ -tulkintoja. Kun yhden katsoo, algoritmi alkaa syöttää lisää samanlaista sisältöä. Eiväthän ne kaikki tietenkään osuneet tismalleen, mutta moni tulkinnoista kolahti.

Katsoin tarot-videoita lopulta tosi paljon. Sain niistä toivoa ja fiilikseni parani. Kun pysähdyin itseni äärelle, tuli turvallinen olo.

Aloin myös opiskella kortteja ja tulkita niitä itselleni. En kuitenkaan kertonut asiasta heti edes äidille, sillä halusin ensin harjoitella rauhassa.

Kun korona-aika iski, näyttelijäntyöni peruuntuivat. Minulla oli yhtäkkiä aikaa, joten päätin opetella pakan kaikki 78 korttia ulkoa. Niin alkoi selkiytyä reittini noituuden polulle.

”Äiti sanoi, että olisi kiinnostavaa, jos lukisin hänelle tarot-kortit.”

Kun kerroin äidille, että olen kiinnostunut nykynoituudesta, minua jännitti. Olimme jutelleet äidin kanssa kaikesta paljon, mutta emme asioista, jotka liittyvät henkisyyteen.

Äiti oli heti kannustava ja utelias. Hän sanoi, että olisi kiinnostavaa, jos lukisin hänelle tarot-kortit. Äiti myös pyysi, että tekisin niin vain, jos se olisi myös minulle ok. Oli se.

Nykyään luen äidille tarot-kortit yleensä vuodeksi kerrallaan. Siitä on tullut meille tapa. On ihana kuulla korttien kautta enemmän äidin sisäisestä maailmasta. Myöhemmin juttelemme siitä, miten tulkintani ovat osuneet kohdilleen.

Luen äidille kortteja koko vuodeksi, enkä esimerkiksi päiväksi, jotta äitiin säilyy sopiva etäisyys. Minun ei tarvitse kuulla ihan kaikkea, mitä äiti käy läpi. Olemme kuitenkin äiti ja tytär.”

 

Miten Merja suhtautui tarot-kortteihin aluksi? Mitä äitiin ja isään liittyvää Meeri jännitti vielä enemmän kuin tarot-korteista kertomista? Miten näyttelijävanhempien perheessä elettiin silloin, kun Meeri oli pieni? Paljonko Merja kertoo käyttäneensä Kari-Pekan kanssa rahaa lastenhoitajiin ja miksi? Mitä Merja teki sen jälkeen, kun oli videopuhelussa sanonut koti-ikävöivälle tytölleen, että tämän kannattaisi jäädä Italiaan? Entä mitä Merja ajattelee tyttärensä tulevaisuudesta? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 4/2026. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.

Meeri ja Merja

Meeri Toivonen on 31-vuotias näyttelijä, joka asuu Porvoossa. Hän harrastaa romantasian lukemista eli kirjoja, joissa yhdistyy romantiikka ja fantasia. Meeri on työskennellyt viime vuosina etenkin musikaalituotannoissa. Hänellä oli päärooli Mis? -elokuvassa, joka julkaistiin joulukuussa 2025. Meerin tarot-show Noidan kehä alkaa maaliskuussa 2026 Koko-teatterissa Helsingissä.

Merja Larivaara on 61-vuotias näyttelijä, joka asuu omakotitalossa Porvoon saaristossa puolisonsa, näyttelijä Kari-Pekka Toivosen kanssa. Perheeseen kuuluu neljä aikuista lasta: Meeri, Aarne, Akusti ja Aatos. Merja on tullut tunnetuksi useista elokuvista ja tv-sarjoista, kuten sarjoista Sydänjää ja Kohtaamiset ja erot. Vuodesta 1992 lähtien Merja on näytellyt Helsingin kaupunginteatterissa, parhaillaan näytelmässä Komedia pankkiryöstöstä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla