Esa-isän valmennus sai Jani Sievisen jatkamaan uimista ja pääsemään tavoitteeseen eli maailman huipulle. ”Uimisen harjoittelu ei ollut koskaan kivaa, enkä oikeastaan pitänyt uimisesta.”
Jani:
”Eihän minulla ja isällä ihan normaali isä-poikasuhde ole. Olemme olleet poikkeuksellisen paljon yhdessä, mutta yhdessäolomme ei ole ollut mitään kalassa tai leffasta käymistä. Emme ole ikinä tehneet sellaista.
Meillä on ollut yhteinen tavoite: päästä uinnissa maailman huipulle.
”Minulle ei tullut mieleenkään sanoa isälle, etten lähde tänään treeneihin.”
Minulle uinti ei ollut koskaan harrastus vaan päivän jatke, vähän niin kuin koulu. Sen lisäksi minulla oli sitten muita harrastuksia, kuten yleisurheilu ja paini. Niistä nautin.
Uimisen harjoittelu ei ollut koskaan kivaa, enkä oikeastaan pitänyt uimisesta. Minua ajoi halu olla maailman paras. Tiesin, ettei siihen ole oikotietä.
14-vuotiaana kehitykseni uinnissa meni huimasti eteenpäin. Tajusin, miksi faija oli vienyt minua pienestä pitäen hallille – että tässähän on mahiksia päästä yhdessä maailman huipulle. Sen jälkeen isän ei tarvinnut enää puskea minua. Aloin olla kiitollinen siitä, mitä hän oli eteeni tehnyt.
Isä ei koskaan pakottanut minua uimaan, mutta ei minulle tullut mieleenkään sanoa, etten lähde tänään treeneihin. 1980-luvulla ajan henki oli erilainen kuin nyt. Silloin ei lähdetty kovin helposti pottuilemaan isälle tai äidille. En olisi uskaltanut sanoa isälle, että tämä loppuu nyt tähän.
Mutta jos olisin sanonut, ei sekään olisi ajanut meitä kriisiin. Urheilu oli meille tärkeää mutta ei tärkeintä elämässä. Perhe on.
”Kun uin, kutsuin isää Esaksi. Kun lopetin uran, Esan tilalle tuli iskä.”
Niin kauan kuin uin, kutsuin isää Esaksi. Se johtui varmaan siitä, että kaikki treenikaverini kutsuivat häntä niin. Kun lopetin uintiuran 32-vuotiaana, Esan tilalle tuli iskä tai faija.
Urani jälkeen tarvitsimme vähän taukoa toisistamme. Luulen, että jos kahdella ihmisellä on elämässään tietty energiamäärä toisilleen, me käytimme varastot urani aikana melkein loppuun. Ei ollut kaipuuta lähteä yhdessä keilaamaan.
”En koe, että meillä olisi varsinaisesti tarvetta puhua vanhoista asioista.”
Isä on joskus sanonut, että taisi laittaa minut aika koville. En silti koe, että meillä olisi varsinaisesti tarvetta puhua vanhoista asioista.
Yhä ihmettelen ja ihailen hänen motivaatiotaan. Ilman isää en olisi uinut niin ammattimaisesti ja on hyvin paljon todennäköisempää, että olisin lopettanut aiemmin.
Isä on opettanut minulle, että ei ole sellaista asiaa, jonka yli ei voi päästä. Vaikka tavoitteemme olivat älyttömän kovia, minulla oli vankkumaton usko siihen, että jos vain teen kovasti töitä, voin saavuttaa sen, mitä tavoittelen. Se oppi on säilynyt myös kaikissa elämäni vastoinkäymisissä.”
Mitä Esa teki, kun lehdet elokuussa uutisoivat Janin avioerosta? Mitä tapahtui Esan ja Janin kotona huonosti menneiden treenien jälkeen silloin, kun isä vielä oli pojan valmentaja? Millä lauseella Esa loi Janiin uskoa, kun tämä halusi maailman huipulle? Mistä Esa sai motivaationsa Janin valmentajana? Mitä Esa kertoo hetkestä, jolloin Jani ilmoitti hänelle tekstiviestillä, että lopettaa uransa? Entä kuinka tapaamiset isän ja Janin välillä alkoivat uudelleen, pitkän hiljaiselon jälkeen? Lue koko juttu Kodin Kuvalehdestä 2/2026. Tilaajana voit lukea haastattelun myös täältä. Jos et vielä ole tilaaja, kokeile Digilehdet.fi-palvelua.
Jani ja Esa
Jani Sievinen on 51-vuotias uimavalmentaja, -opettaja ja Suomen kaikkien aikojen menestynein uimari. Jani voitti urallaan 31 arvokisamitalia, muun muassa olympiahopeaa ja MM-kultaa. Janilla on viisi lasta, joista kolme asuu pääosin äitinsä luona Norjassa.
Esa Sievinen on 75-vuotias uimavalmentaja, joka asuu puolisonsa Jutan kanssa kerrostalossa Nummelassa. Talo on rakennettu Janin lapsuudenkodin paikalle. Esalla on neljä aikuista lasta, Nina, Jani, Tino ja Roni. Esa harrastaa runojen kirjoittamista. Hän jäi seitsemänkymppisenä eläkkeelle valmentajan hommista mutta aloitti valmentamisen viime keväänä uudelleen.
