Paras puutarhailo on jaettu puutarhailo, Riitta-Maija ja Matti ajattelevat. Jos toinen huomaa toukokuisessa puutarhassa ensimmäisen keltavuokon ja toinen ei ole paikalla, asiasta lähetetään toiselle viesti: nyt näkyi.
Paras puutarhailo on jaettu puutarhailo, Riitta-Maija ja Matti ajattelevat. Jos toinen huomaa toukokuisessa puutarhassa ensimmäisen keltavuokon ja toinen ei ole paikalla, asiasta lähetetään toiselle viesti: nyt näkyi.

Riitta-Maija ja Matti Sykkö opettelivat 1980-luvulla hoitamaan puutarhaansa kirjaedustajalta hommatun neliosaisen puutarhatietosanakirjan avulla. Suurin oppi tuli kuitenkin luonnolta itseltään.

 

Kevät yllättää Riitta-Maija, 67, ja Matti, 69, Sykön joka vuosi. Se koittaa pitkän odotuksen jälkeen yhtäkkiä, nopeasti ja kauniisti.

Ensin tulee päivä, jolloin on niin lämmin, että päiväkahvit voi juoda ulkona. Sitten aamukahveillekin tarkenee.

He ovat olleet naimisissa 45 vuotta. Kälviällä olevaa puutarhaansa he ovat hoitaneet vuodesta 1986. 

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Esimerkiksi nämä 15 asiaa Riitta-Maija ja Matti ovat oppineet puutarhasta ja elämästä:

  1. Kasvit ja lapset kasvavat yllättävän nopeasti, kun aikaa mitataan vuosissa eikä päivissä.
  2. Joskus riittää, että kukka on hieno yhden päivän. Jotkut arvostavat eniten kukkia, jotka säilyvät samanlaisina pitkään. Mutta sellaisethan ovat vähän kuin muovikukkia, jotenkin tylsiä.
  3. Herkät kukat pitää istuttaa suojaisaan paikkaan.
  4.  Kaikella on oma aikansa. Sitten tilalle tulee muuta.
  5.  Vaikka joku asia on sydämen asia, se ei saa olla liian vakava asia. Aina on tilaa kokeilulle ja lempeydelle.
  6.  Jos ei osaa jotakin, kannattaa käydä nöyrästi kantapääyliopistoa. Jonain päivänä huomaa, että on oppinut ja onnistuu.
  7.  Tekeminen auttaa silloin, kun suru on niin suuri, ettei lohdutusta ole.
  8.  Joskus on hyvä vain pysähtyä ja nauttia.
  9.  Joissakin paikoissa, kuten puutarhassa, aika kuluu eri tavalla kuin muualla. Yhtäkkiä kello on kuusi, vaikka juuri oli aamu.
  10.  Kannattaa katsoa rauhassa, mikä toimii ja mikä ei.
  11. Jos joku asia ei menesty, se ei haittaa. Vieressä on jo jotakin muuta tuloillaan.
  12.  Vaikka tekee suunnitelmia, ne eivät välttämättä toteudu. Pieniä projekteja voi suunnitella, isot kaaret toteutuvat omalla painollaan.
  13.  Kaikelle on aikansa, ja myös itse pitää tehdä jotain. Kärsivällisyyttäkin kaivataan.
  14.  Jos haluaa omenoita, kirsikoita tai luumuja, puu pitää istuttaa. Puu kasvaa omaan tahtiinsa, sitä ei voi hoputtaa.
  15.  Elämä jatkuu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riita-Maijan ja Matin puutarhassa kasvaa yli 50 erilaista ruusua, pioneja on yli 20 lajiketta. Syksyisin Riitta-Maija ja Matti istuttavat puutarhaansa noin 500 uutta sipulikasvia entisten lisäksi.
Riita-Maijan ja Matin puutarhassa kasvaa yli 50 erilaista ruusua, pioneja on yli 20 lajiketta. Syksyisin Riitta-Maija ja Matti istuttavat puutarhaansa noin 500 uutta sipulikasvia entisten lisäksi.

 

Riitta-Maija ja Matti ovat hoitaneet rakasta puutarhaansa viidellä vuosikymmenellä. Puutarhassa ovat kasvaneet kukat, puut ja lapset, on juhlittu alkanutta elämää ja surtu päättynyttä. Lue puutarhan ja parin koko tarina Kodin Kuvalehdestä 9/2021. Tilaajana voit lukea sen myös digilehdestä.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla