"Hyvät tunteet käyvät kauneushoidosta", huomasi kirjailija Veera Salmi. 

Yksi kirjailijan tärkeimmistä taidoista lienee kyky eläytyä keksimiensä mielikuvituskavereiden elämään. Eikä eläytymiskyvystä noin muutenkaan elämässä haittaa ole.

Miltä tuntuu lentää? Miltä tuntuu menettää kaksossisar? Miltä tuntuu saada kädekseen rautaproteesi? Miltä tuntuu puhua elämänsä ainoan kerran? Miltä tuntuu olla pulu? Miltä tuntuu munia?

Mietin jatkuvasti paitsi muiden tuntemuksia myös omiani. Tuon tuosta tulen kysyneeksi itseltäni, olenko tyytyväinen, olenko tarpeeksi iloinen.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

YMMÄRTÄÄKSENI TUNTEITA paremmin tarvitsen vihkon ja keltaisen taulun. Vihkoon kirjoitan kaiken huomionarvoisen (maanantai: hymyt 130 kpl, naurut 18 kpl).

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Taulun pitäisi muistuttaa minua ilosta. Minulla on jo tumma taulu, jossa on nainen. No ok, se ei ole taulu vaan postikortti Schjerfbeckin taulusta, mutta se on ihana ja muistuttaa minua surusta.

Tunteet vapauttavat tai sitovat energiaa. Ne näkyvät kasvoilla. 

Se on makuuhuoneen suurella seinällä, yksinäinen pieni kortti. Kuvittelen seinän metsäksi. Tyttö ei viihdy metsässä. Hän on yksinäinen.

No, nyt minua jo itkettää. Hyvä! Merkitsen vihkooni liikutuksen, jonka aiheuttajana oli taide. Vai oliko se sittenkin tuo tarina, jonka juuri kehitin?

TUNTEET SAAVAT aikaan muutoksia elimistössä.

Sydämen lyöntitiheys kasvaa, tulee hiki, kädet vapisevat, tulee huono olo, hyvä olo. Tunteet vapauttavat tai sitovat energiaa. Ne näkyvät kasvoilla.

Ajatelkaas! Hyvät tunteet käyvät kauneushoidosta ja huono fiilis paistaa meikkivoiteen läpi kuin ajovalo kuraisesta auton etulampusta.

LENTOKONE LASKEUTUU tömähtäen Kittilän lumimaalle. Sisälläni on jokin tunne. Haukon happea, kyynel putoaa silmäkulmasta, jokin täyttää kurkkuni. Viisivuotias tyttäreni Frida huutaa: "Lappi! Äiti, kato Lappi!"

Minä haukon kuin vastanostettu lahna.

"Äiti, ku sä meet illalla nukkuun, ni laitaksä suun hymyyn vai paatko sä sen lupottamaan?"

Mikä sai aikaan tunteen? Onko minulla lentopelko? Ei. Kun kone tärähtää epätahtisesti maahan, tajuntaani tömähtää, että koneen on tehnyt ihminen. Joku osasi, joku käytti kapasiteettinsa, jotta minä voisin lentää taivaalla kuin lintu.

Se koskettaa.

Ja nyt päästään hyväksikäyttöön. Voisiko kielekkeeltä hyppääjä kirjassani tuntea sen, mitä minä koin laskeutuessani? Kyllä, jos alastulo olisi onnistunut.

Panen tunteen silti pululle, kirjoittamani lastenkirjan päähenkilölle. Onnistunut laskeutuminen saa varmasti kyynelet sen, korjaan, hänen pieniin silmiinsä. Kiitos, Leonardo da Vinci & co.

Entäs se muniminen? No, hitot siitä.

FRIDA ESITTI eilen ruokapöydässä kysymyksen: "Äiti, ku sä meet illalla nukkuun, ni laitaksä suun hymyyn vai paatko sä sen lupottamaan?"

Räjähdimme nauramaan, me kaikki.

On tärkeää kysyä: millä mielellä menet nukkumaan? Oletko tyytyväinen päivään?

Minä nauroin kekseliästä sanontaa "laittaa suu lupottamaan".

Severi, 12, nauroi siskon ilmeelle.

Mies riemastui kysymyksen yllätyksellisyydestä ja Frida itse siitä, että muilla oli hauskaa.

Samalla kuitenkin ymmärsin, ettei Fridalla ollut tarkoitus ilahduttaa meitä vaan esittää tärkeä kysymys. Hän halusi tietää, millä mielellä menen nukkumaan, olenko tyytyväinen päivään.

Me maalasimme yhdessä sen keltaisen taulun. Ei siitä tullut sellaista kuin piti. Ei siitä tullut edes keltaista. Siksi se juuri ilahduttaakin. Hölmö taulu.

Laitan sen makuuhuoneen seinälle Schjerfbeckin tilalle. Kun sitä katsoo, ei tarvitse laittaa suuta lupottamaan. 

Veera Salmi on kirjailija, lastentarhanopettaja ja kahden lapsen äiti. Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 6/2016.
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla