Se on koiralle oikein, että luu on kovaa ja koppi vuotaa, sanoo vanha suomalainen sananlasku. Koiraparat! Perinteiset sananlaskut paljastavat, että ihmisen parasta ystävää on rakastettu maassamme karusti mutta sitkeästi:
-
Kussee kun koira joka mättääseen.
-
Se on koiralle oikein, että luu on kovaa ja koppi vuotaa.
-
Mieleen se on koiran, kun sitä luulla heittää.
-
Ei koira pahaksi pane, kun leivällä lyödään.
-
Syö se koira paljonki, mutt elää vähemmälläki.
-
Anna koiralle lihhoo, suat luut takasin.
-
Syö koera lunta, kun ei oo muuta.
-
Kissa elää kiitoksella, koira päänsilityksellä.
-
On niin köyhä ettei koirakaan hauku.
-
On nii kööhä että koerat pissii kintuille.
-
On kaekkiruokanen ku kööhän koera.
-
Mies päivän, koira viikon syömättä.
-
Ei siitä meri vähene, jos koira laidalta latkii.
-
Kaekilla on vaevansa: koeralla kirppusa, sujella näläkäsä ja jokkaisella tytöllä hänen juoppo renttunsa.
-
Makaa kuin koira heinikuorman päällä: ei syö itse eikä anna muille.
-
Kun kerran koira kengät syö, niin nosta nauloo ylemmäks.
-
Syö koira oksennuksensa, ottaa konna andimensa.
-
Syö koira kahleensa, pettää paha valansa.
-
Koira rukka syö surua, ruumenta, pehkuu, pellon olokii.
-
Haukkuu se koira hyvänkin vieraan.
-
Kyllä koira kirppunsa pitää.
-
Kyllä koira koiran tuntee.
-
Koirat sotii, koirat sopii.
-
Ei koira käskiin hauku.
-
Kyllä se koira luun pitää, joka sen saa.
-
Herrat ja koirat jättävät oven auki.
-
Jos sä herroja hyväilet, ruoki herrain koiriakin.
-
Ei koira koiran hännälle polje.
-
Keskenään koirat haavansa nuolee.
-
Kyllä koira päänsä silittäjän tuntee.
-
Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa.
-
Mies ellää osallaa, koira toisen kohtalolla.
-
Löyhkää kuin koiran henki.
Lähde: Petri Pietiläinen: Koirien Suomi, Kansanperinnettä ja historiaa (SKS 2014)
