
Mitä näet, kun katsot ulos työpisteesi ikkunasta? Jos näkökenttääsi osuu puu, voit onnitella itseäsi. Todennäköisesti mielialasi on parempi kuin lähimmäisen, joka joutuu tuijottamaan tiiliseinää.
Ottaako päähän, puskeeko stressiä, jumittaako ajatus? Mitäpä jos kahviautomaatin sijaan menisitkin happihyppelylle lähimmälle luontokaistaleelle? Tutkimuksen mukaan nimittäin jo pikainen puun näkeminen tai linnunlaulun kuuleminen kohottaa toimistotyöläisen mielialaa. Viisikin minuuttia riittää!
Sinänsä kyseessä ei ole mikään kohututkimustulos. Viime aikoina tuskin kukaan on voinut välttyä uutisilta, joiden mukaan luonto hoitaa ja elvyttää tehokkaasti ihmisen mieltä. Jo vartin oleskelu luonnonhelmassa poistaa stressiä, laskee verenpainetta ja lisää tyyneyttä.
Onnellisuustutkijoiden mukaan pääsy viheralueelle saattaisikin vaikuttaa työntekijöiden onnellisuuteen enemmän kuin palkankorotus.
Betoniviidakon vanki, mene puistoon! Tai someen.
Tutkijat ovat myös todistaneet, että puiston läheisyydessä asuvat tuntevat itsensä onnellisemmiksi ja vähemmän levottomiksi, ahdistuneiksi ja stressaantuneiksi kuin muut betonikaupungin asukkaat.
Jos kuitenkin olet vankina konttorissa betoniviidakossa, ensiapuna voit selata sosiaalisen media luontokuvia. Retkeily ja luontomatkailu trendaavat nyt Instagramissa. Kotimaan kansallispuistot kirjaavat kävijäennätyksiä – eikä ihme, kyselyiden mukaan luonnonpuistossa taapertaminen lisää onnellisuutta.