Mikroaaltouunia on paheksuttu, pelätty ja palvottu. Kokkaustapammekin se mullisti.

Olihan se iso. Ja valtavan ruma. Kun sisälle laittoi einespizzan, tuntui kuin olisi teljennyt ateriansa avaruusalukseen. Oli vuosi 1989, ja lapsuudenkotiini oli ilmestynyt kohuttu uutuusvempain: mikroaaltouuni.

Äitini oli vastustanut sen hankkimista vuosia. Myrkyttäisikö säteily ruuan? Olisiko hän huono äiti jos lämmittäisi eilistä ruokaa? Vaurioittaisivatko einekset perhesuhteitamme? Samaa pähkäili moni muukin perhe.

Toimintamekanismikin kuulosti höpöpuheelta: miten niin maksalaatikko muka kuumentuu, jos mikroaallot sysäävät sen vesimolekyylit värähtelemään? Niitä mikroaaltojako sitten syömme?

Mikroaaltouunit ovat turvallisia

Osa epäilee vieläkin. Siksipä Säteilyturvakeskus tiedottaa edelleen nettisivuillaan, että mikroaaltouunit ovat turvallisia. Terveyshaittoja syntyy vain, jos uunia käytetään luukku auki. Silloin mikroa räpläävä saisi muutamassa sekunnissa vakavia palovammoja.

Mikroaaltouuneja oli kaupoissa jo 70-luvulla, mutta ne näyttivät kolhoilta ja kuumensivat epätasaisesti. Moista "sulatuskonetta" mainostettiin erityisesti pakastimen käyttäjille, mutta kauppa kävi kehnosti – kenties siksi, että harvassa kodissa oli pakastin. Vielä 80-luvun alussa mikroaaltouuni oli harvinaisuus. Kun kansa lopulta alkoi lämmetä laitteelle, tahti oli huima: 90-luvun alussa jo enemmistö omisti mikron.

Suomi mikroutui muutamassa vuodessa, nopeammin kuin yksikään toinen Pohjoismaa. Mikään muu kodinkone ei ole yleistynyt maassamme yhtä nopeasti.

Makkaramikrosta hitti

Aluksi mikroaaltouunia verrattiin televisioon. Näyttihän sekin laatikolta ja uhkasi yhteisiä perheillallisia. Kulttuurianalyytikko Markku Koski huomasi 80-luvulla myös, että mikro tuo keittiöön kevyen, konttorimaisen tunnun. Vuonna 1999 mikroaaltouunin hyödyllisyyttä puntaroi Kotitalous-lehti.

Järkisyistä järeimmäksi nostettiin makkara: "Me suomalaiset olemme makkarakansaa, eikä se tee meistä muita huonompia ihmisiä. Makkaran kuumentaminen mikrossa on helppoa ja nopeaa. Makkaramikro sopii suurimmalle joukolle suomalaisia."

Lapsuuteni makkaramikro kesti 21 vuotta. Olisi kestänyt pidempäänkin, mutta rumilus ei kuulemma sopinut enää sisustukseen.

Mikroaaltouunin 66 vuotta

1945 Amerikkalainen insinööri Percy Spencer kehittelee Raytheonilla tutkasovelluksia. Sattumalta hän huomaa, että mikroaalloilla pystyy kuumentamaan ruokaa.

1947 Raytheon valmistaa ensimmäisen mikroaaltouunin. Se on 1,8 metriä korkea ja painaa 340 kiloa.

1954 Ensimmäinen kaupallinen malli Yhdysvalloissa maksaa 1 300 dollaria.

1967 Markkinoille ilmestyy kotimallin, joka on aiempaa pienempi ja halvempi. Ensimmäiset mikrot Suomeen.

1977 Mm. Whirlpool, Sharp ja Toshiba alkavat mainostaa mallistojaan. Britanniassa vain 1 prosentti kodeista omistaa mikron.

1985 Joka 20. suomalaiskodissa on mikroaaltouuni. Säteily puhuttaa.

1986 Suomessa myydään 150 000 mikroaaltouunia.

1990 Yli puolet suomalaisista kotitalouksista omistaa mikron. Whirlpool patentoi kaksoissyöttö- ja kolmoissyöttöjärjestelmän, joiden ansiosta ruoka lämpiää tasaisemmin. Yhdistelmämikrot grillaavat ja ruskistavat, ja kiertoilmatoiminnolla voi paistaa ruokaa.

2006 Noin 90 prosentilla suomalaistalouksista on mikroaaltouuni.

2011 Nykymikrolla voi paistaa lihaa, höyryttää kasviksia, rapeuttaa pizzapohjan ja leipoa.

Hyvä, lämmin ja hellä oli mieli jokaisen, kun Helsingin Sanomatalon Mediatorilla vietettiin monen hyvän asian merkeissä Joulu jokaiselle -tapahtumaa.

Kodin Kuvalehti oli mukana järjestämässä kaikille avointa Joulu jokaiselle -tapahtumaa, jolla tarjottiin tilaisuus antamiseen ja saamiseen monella tavalla. HelsinkiMissio oli kertomassa tavoistaan vähentää ikäihmisten ja lapsiperheiden yksinäisyyttä, Hope ry vastaanottamassa tavaraa, jota tuotiin joululahjoiksi vähävaraisiin lapsiperheisiin.

Hyvien tekojen lisäksi kuultiin upeaa joulumusiikkia, jota esittivät Mikko Harju, Ilta, Sibelius-lukion Tyttökuoro sekä tuore Tähdet, tähdet -kilpailun voittaja Elias Kaskinen.

Pikkuväelle oli järjestetty mahdollisuus piirtelyyn ja värittämiseen.
Pikkuväelle oli järjestetty mahdollisuus piirtelyyn ja värittämiseen.

Lahjoituspöytä täyttyi ihanista joululahjoista, joita Hope ry välittää vähävaraisille ja kriisejä kokeneille lapsiperheille. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille!
Lahjoituspöytä täyttyi ihanista joululahjoista, joita Hope ry välittää vähävaraisille ja kriisejä kokeneille lapsiperheille. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille!

Laulaja Mikko Harju johdatti yleisön joulutunnelmaan ihanilla joululauluilla.
Laulaja Mikko Harju johdatti yleisön joulutunnelmaan ihanilla joululauluilla.

Nuorten laulajien heleät naisäänet soivat upeasti Sanomatalon korkeassa tilassa. Sibelius-lukion Tyttökuoro hiljensi yleisön upeilla klassikoilla.
Nuorten laulajien heleät naisäänet soivat upeasti Sanomatalon korkeassa tilassa. Sibelius-lukion Tyttökuoro hiljensi yleisön upeilla klassikoilla.

Jotkut rohkaistuivat istumaan joulupukin syliin.
Jotkut rohkaistuivat istumaan joulupukin syliin.

Pienimmät vieraat pysyivät äidin sylissä.
Pienimmät vieraat pysyivät äidin sylissä.

Elias Kaskinen esitti tapahtumassa aivan uutta musiikkiaan, muun muassa uuden biisinsä Haloo.
Elias Kaskinen esitti tapahtumassa aivan uutta musiikkiaan, muun muassa uuden biisinsä Haloo.

Tilaisuuden päätyttyä fanit piirittivät Eliasta. Yhteisselfiet ja nimikirjoitukset olivat kuumaa kamaa.
Tilaisuuden päätyttyä fanit piirittivät Eliasta. Yhteisselfiet ja nimikirjoitukset olivat kuumaa kamaa.

Miksi niin herttainen asia kuin joulukorttien lähettäminen saa ihmisen tuntemaan itsensä kunnottomaksi?

Voi ei, taas on SE päivä vuodesta.

Kunnon ihmiset ovat kirjoittaneet joulukortit viimeistään viime viikonloppuna. He postittavat ne viimeistään tänään. Hyräilevät jouluyöjuhlayötä samalla, kun kopsauttavat kortit laatikkoon.

Minä kunnoton olen hankkinut vasta listallisen joulupostimerkkejä. Jos päässä ylipäänsä soi jokin joululaulu, niin sitten se, jossa ihmetellään, missä joulukorttilista viimevuotinen, mä tänne laatikkooni aivan varmaan talteen panin sen. Kun se olisikin joulukorttihuolistani suurin.

Miksi, oi miksi niin herttainen asia kuin joulukorttien lähettäminen aiheuttaa niin paljon syyllisyyttä? Pohdimme asiaa parin muun kunnottoman kanssa. Päädyimme yhdessä siihen, että jokavuotinen joulukorttisouvi saa meidät tuntemaan vähintään kuudenlaista syyllisyyttä.

1. Jos päätän olla lähettämättä korttia jollekulle,

saan sitäkin varmemmin kortin häneltä. Tilanteen ratkaisemiseksi on vain huonoja vaihtoehtoja:

a) Lähetän hänelle kortin ykkösmerkillä, jolloin hän arvaa, etten aikonutkaan lähettää hänelle korttia.

b) Jätän kortin lähettämättä, jolloin hän todennäköisesti ei lähetä minulle korttia enää ensi vuonna mutta loukkaantuu tänä vuonna.

c) Lähetän hänelle joulutervehdyksen tekstiviestinä jouluaattona ja toivon hänen kuvittelevan, että juuri sillä tavalla minä aioinkin lähettää joulutervehdykset.

2. Jos lähetän kortin jollekulle, joka ei lähetäkään korttia minulle,

saatan hänet kiusalliseen tilanteeseen (ks. edellinen kohta).

3. Jos ostan ajoissa halvat joulumerkit, 

huomaan taas kerran, että halpojen postimerkkien viimeinen postituspäivä oli eilen. Ei muuta kuin ostamaan täyshintaisia merkkejä.

Syyllisyyden aihe: kehno taloudenpito.

4. Jos halvat postimerkit jäävät käyttämättä,

en osaa päättää, mitä teen niillä. Nolottaa käyttää niitä ensi vuonna, kun on tänä vuonna joutunut lähettämään kortit täyteen hintaan.

Yhtä noloa on, jos niitä yrittää kuluttaa myöhemmin muihin kortteihin. Hyvää pääsiäistä, lukee kortissa, ja sen yläreunassa on joulupostimerkki ja rivi 10 sentin merkkejä.

5. Jos lähetän ihania (ja kalliita) joulukortteja,

itse saan vain tylsiä kortteja, joita ei viitsisi millään ripustaa esille.

Tiedän tiedän, ajatus on tärkein. Silti käy mielessä, että miksen pitänyt kivoja (ja kalliita) korttejani itse. Sitten taas tunnen syyllisyyttä siitä ajatuksesta.

6. Jos päätän olla lähettämättä kortteja ollenkaan,

posti tuo minulle joka päivä lisää toisten itse askartelemia tai muuten vain ajatuksella hankkimia taideteoksia. Näyttelen, ettei tunnu missään.

Kieriskeltyäni koko joulun syyllisyydessä sorrun lähettämään kortteja tapaninpäivänä halvoilla merkeillä, jotta näyttäisi, että posti on ne hukannut.

Sitten kieriskelen taas syyllisyydessä, kun mietin, joutuvatko vastaanottajat nyt lunastamaan kortit, kun niissä ei ole tarpeeksi postimerkkejä.